Kiitos, puhemies! Elikkä kysymyksessä on hallituksen esitys vankeuslain, tutkintavankeuslain, henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain sekä poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus täsmentää Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltuuksia ja rekistereiden tietosuojasisältöä koskevia säännöksiä vastaamaan Rikosseuraamuslaitoksen laissa asetettuja tehtäviä. Lisäksi Rikosseuraamuslaitoksen tiedon luovuttamista koskevaa sääntelyä muutetaan siten, että poliisi tai muu esitutkintaviranomainen voi nykyistä paremmin saada Rikosseuraamuslaitokselta tehtäviensä hoitamiseksi tarpeelliset tiedot. Edelleen esityksessä ehdotetaan, että Rikosseuraamuslaitos voi osallistua poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteisen rikostiedusteluyksikön toimintaan. Lisäksi esityksessä ehdotetaan vankien rahankäytön valvontaan liittyvää sääntelyä sekä teknistä valvontaa vankilassa koskevaa sääntelyä.
Lakivaliokunta pitää mietinnössään esityksen tavoitteita Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin sekä muiden esitutkintaviranomaisten yhteistyön parantamisesta ja selkeyttämisestä tärkeänä. Niin ikään ehdotetut muutokset ovat merkityksellisiä vankeusaikaisen rikollisuuden estämisen ja laitosturvallisuuden ylläpitämisen tehostamisen kannalta. Lakivaliokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muutamin muutosehdotuksin, joista osa liittyy perustuslakivaliokunnan esityksestä tekemiin huomioihin.
Valiokunnan mietinnössä ehdotetaan tarkistuksia muun muassa siltä osin, että sääntelyä ja Rikosseuraamuslaitoksen tehtäviä vastaavasti myös vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa henkilön katsastusta koskeva ilmoituksen toimivaltuus ei enää ole kytketty rikoksen selvittämiseen vaan vankilan järjestykselle ja turvallisuudelle taikka vangin hengelle tai terveydelle aiheutuvaan vakavaan vaaraan.
Maksukortin käytön valvontaa koskevan sääntelyn osalta valiokunta ehdottaa sääntelyä tarkistettavaksi muun muassa siten, että niin sanottu erityisen valvonnan edellytys sidotaan perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla välttämättömyysedellytykseen. Samoin valiokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan edellyttämän johdosta tarkistuksia säännökseen, joka koskee tietojen saamista maksupalvelun tarjoajalta maksukortin käytön hallinnointia varten.
Tekniseen valvontaan liittyen lakivaliokunta ehdottaa muun muassa perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyn johdosta säätelyä liittyen teknisen valvonnan tallenteiden käyttötarkoitukseen ja säilyttämisaikaan.
Lakivaliokunta ehdottaa myös tarkistuksia, joilla mahdollistetaan tiedon luovuttaminen Rajavartiolaitokselle vangin ja Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otetun sijoittamisesta Rikosseuraamuslaitoksessa, jos tieto on tarpeen henkilön maasta poistamiseksi. Vastaavasti valiokunta ehdottaa, että laitossijoitustiedon luovuttaminen on mahdollista myöskin Poliisille ja Maahanmuuttovirastolle. Henkilötietojen suojaan ja tietojen arkaluontoisuuteen liittyvistä syistä valiokunta ehdottaa tarkistuksia muun muassa säännöksiin, jotka koskevat ilmoituksia esitutkintaviranomaisille Rikosseuraamuslaitoksen tehtävien hoidossa ilmenneistä tiedoista, sekä turvallisuustietorekisterin tallennuskynnykseen.
Valiokunnan mietinnössä ehdotetaan lisäksi myös muita, osin teknisempiä muutoksia hallituksen esitykseen.
Nyt käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on vain osittainen uudistus, eikä hallituksen esityksen yhteydessä ole kokonaisvaltaisesti arvioitu muun muassa vankeuslain ja tutkintavankeuslain toimivaltuuksien käytön edellytysten sanamuotoja, eikä esityksessä ehdoteta muutoksia toimivaltasäännösten sääntelytekniikkaan. Hallituksen esityksen yhteydessä saamansa selvityksen valossa lakivaliokunta pitää mietinnössään erittäin tärkeänä, että vankeuslaki, tutkintavankeuslaki ja henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annettu laki samoin kuin edellä mainittuihin liittyvä muu merkityksellinen lainsäädäntö otetaan kokonaisvaltaisen uudistustyön kohteeksi. Tässä uudistustyössä tavoitteena olisi sääntelyn kokonaisvaltainen uudelleentarkastelu siten, että sääntely vastaa perustuslain, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sekä uudistuneen Euroopan unionin ja kansallisen tietosuojalainsäädännön asettamia vaatimuksia.
Lakivaliokunnan yksimielinen päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen sisältyvän 4. lakiehdotuksen. Valiokunta esittää, että eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen sisältyvät 1.—3. lakiehdotuksen. Valiokunnan muutosehdotukset ilmenevät mietinnöstä. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Kiitos, kiitos. — Ja edustaja Autto.