Kiitoksia, hyvä puhemies! Esittelen talousvaliokunnan mietinnön hallituksen esityksestä koskien sähkömarkkinalakia ja sähköntoimitussopimusten vertailuvälineestä annettua lakia. Esityksen päätavoitteena on toimeenpanna työ- ja elinkeinoministeriön älyverkkotyöryhmän loppuraportissaan esittämiä toimia, joilla älykäs sähköjärjestelmä voi palvella asiakkaiden mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti sähkömarkkinoille ja edistää toimitusvarmuuden ylläpitoa. Esitys pyrkii myös turvaamaan kuluttajan asemaa sähkömarkkinoilla rajaamalla uuden, etämyynnissä tehdyn sähkönmyyntisopimuksen voimaantuloaikaa sekä panemalla täytäntöön sähkömarkkinadirektiivin säännöksen liittyen määräaikaisten kiinteähintaisten sähkönmyyntisopimusten irtisanomismaksuihin. Voimassa olevaa sääntelyä pyritään selkeyttämään sähkömarkkinalain liittymisjohdon määritelmään ja verkonhaltijan liittämisvelvollisuuteen liittyvien säännösten osalta. Lisäksi esitetään pantavaksi täytäntöön uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämistä koskevan direktiivin säännökset verkkoon syötetystä uusiutuvista energianlähteistä tuotetusta sähköstä maksettavasta korvauksesta. Eli tähän sisältyy useita toimia, joita käyn nyt läpi pääpiirteittäin.
Valiokunta pitää tavoitteita kannatettavina ja puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä mietinnössä selvitetyin muutoksin. Ne liittyvät erityisesti tarpeeseen luopua ehdotetusta yhteislaskutusta koskevasta sääntelystä, jonka ongelmana on erityisesti luottotappioriskin jakautuminen vähittäismyyjän ja verkonhaltijan välillä.
Hallituksen esittämässä mallissa luottotappioriski olisi jaettu vähittäismyyjän ja jakeluverkonhaltijan välillä ja asiakasriskiä kohdistuisi verkonhaltijaan sen saatavien osalta. Asiantuntijakuulemisessa keskeiseksi huolenaiheeksi on kuitenkin noussut, että ehdotettu malli voisi heikentää verkonhaltijan mahdollisuutta saataviensa hallintaan vähittäismyyjän hoitaessa perintätoimet. Mallin toteuttaminen edellyttäisi jakeluverkonhaltijan roolin vahvistamista maksujen hallinnan ja perinnän osalta, vähittäismyyjän perintävelvoitteen selkeyttämistä sekä sen varmistamista, ettei jakeluverkonhaltijoiden saatavien realisoitumisessa esiintyisi merkittävää viivettä. Mallin toteuttaminen voisi olla kuitenkin haastavaa myös tietojärjestelmävaatimusten ja laskutusjärjestelyjen vuoksi. Valiokunta arvioi, että ehdotetun kaltainen yhteislaskutuksen sääntely voisi sääntelytaakan, tulkintaongelmien ja hyötyjen epätasaisen jakautumisen kautta luoda enemmän ongelmia kuin ratkaista niitä. Valiokunta ehdottaakin esitetystä yhteislaskutusta koskevasta sääntelystä luopumista.
Herra puhemies! Jakelupalvelumaksu voisi ehdotetun sääntelyn mukaan koostua perusmaksusta, energiamaksusta ja tehomaksusta. Lisäksi niillä loppukäyttäjillä, joiden sähkönkäyttöpaikka on varustettu yli 3 x 63 ampeerin pääsulakkeilla, jakelumaksussa voisi lisäksi olla loistehokomponentti. Jakelumaksurakenteet vastaisivat jo käytössä olevia maksurakenteita, ja verkonhaltijat päättäisivät maksukomponenttien käytöstä itsenäisesti kuten nykyisinkin. Jakelumaksujen osalta jakeluverkonhaltijoita ei velvoitettaisi korvaamaan jakelupalvelun perusmaksua tehomaksulla tai siirtymään kulutuspohjaiseen sähkön jakelumaksuun.
Valiokunta pitää perusteltuna yhtenäistää jakelumaksujen rakenteita ja edistää sähkönjakelun tehopohjaista hinnoittelua. Erityisesti tehomaksujen määräytymisperusteille voidaan arvioida olevan selkeä tarve: nykyisin jakeluverkkojen sähkönjakelun hinnoittelurakenteet vaihtelevat jakeluverkoittain ja maksukomponentit sekä aika- ja kausijaotukset voivat erota toimijoiden välillä. Tehomaksun tavoitteena on erityisesti edistää jakelupalvelumaksujen aiheuttamisperiaatteenmukaisuutta ja parantaa loppukäyttäjän mahdollisuutta vaikuttaa maksujensa määrään sähkönkulutustaan säätelemällä.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, ettei jakelumaksujen määräytymisellä tai jakeluverkonhaltijoiden tuotteiden maksukomponentin muutoksilla ole vaikutusta jakeluverkonhaltijoiden sallittuun kokonaisliikevaihtotasoon, joka määräytyy hinnoittelun valvontamekanismien perusteella. Tehomaksulla vaikutettaisiin sen sijaan kustannusten kohdentumiseen ja jakautumiseen asiakkaiden välillä. Tehokomponentin täsmällisten kuluttajavaikutusten arviointi on kuitenkin haastavaa. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella tehomaksujen vaikutukset liittyvät ennemmin verkon kapasiteettiin kuin sähkömarkkinaan tai sen hinnanmuodotukseen. Välillisesti vaikutusta sähkömarkkinoihin voi kuitenkin muodostua loppukäyttäjien kulutuskäyttäytymisen kautta. Etenkin kiinteällä hinnalla sähköä ostavilla tehomaksun kulutusta tasaava vaikutus voi kohdistua huipputunneille kulutusta vähentäen, millä voi olla positiivinen vaikutus markkinan toimintaan. Tehomaksun käyttöönotto voi edistää myös toimitusvarmuutta verkon ylikuormituksen välttämisen kautta.
Arvoisat edustajat! Sähkömarkkinalain liittymisjohdon määritelmää esitetään täsmennettäväksi siten, että määritelmä mahdollistaisi yksiselitteisesti yhden tai useamman voimalaitoksen ja niihin kytkeytyvän yhden tai useamman energiavaraston muodostaman kokonaisuuden liittämisen sähköverkkoon kokonaisuuden yhteisellä liittymisjohdolla, niin kutsutulla hybridiliittymällä.
Ehdotetun 3 §:n muutoksen säännöskohtaiset perustelut sisältävät sähkönkäyttökohteen määritelmän. Sähkönkäyttökohteella tarkoitettaisiin kohdetta, jota varten liittyjä hankkii sähköliittymän. Sähkönkäyttökohteeksi katsottaisiin esimerkiksi sähkömarkkinalain 4 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu kiinteistö tai sitä vastaava kiinteistöryhmä, jolla sijaitseva sähköverkko ei kuulu luvanvaraisen sähköverkkotoiminnan piiriin. Sähkönkäyttökohteessa voisi olla sähkönkulutuksen lisäksi myös sähköntuotantoa ja energiavarastoja. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että asiaa koskevaa sääntelyä on tarkoitus edelleen täydentää sähkön suurjänniteverkkoja koskevassa hallituksen esityksessä. Valiokunta pitää esitystä tärkeänä ja kiirehtii sitä.
Liittymisvelvollisuutta koskevat ehdotukset on hallituksen lainsäädäntösuunnitelmassa jaettu nyt tarkasteltavaan hallituksen esitykseen ja kevään 2025 aikana annettavaan niin sanottua suurjänniteverkkoa koskevaan hallituksen esitykseen. Nyt käsiteltäviä ehdotuksia on pidetty kiireellisinä muun muassa jakeluverkon kohtuuttoman pitkiä liittämisaikoja koskevan kritiikin vuoksi. Tarkoituksena on, että nyt käsiteltävä sääntely muodostaisi yhtenäisen kokonaisuuden tulevan hallituksen esityksen kanssa. Molempien esitysten tavoitteena on edistää niin liittyjien investointeja kuin verkonhaltijoiden verkkoinvestointeja. Nyt esitetyn säännöksen mukaan kohtuullinen liittämisaika kantaverkossa ja suurjännitteisessä jakeluverkossa saisi ylittää 24 kuukautta ja jakeluverkossa kuusi kuukautta ainoastaan, jos se on tarpeen liitynnän laajuuden ja teknisen toteutuksen vuoksi tai jos siihen on muita erityisiä syitä.
Määräaikaisten sähkömyynti- tai aggregointisopimusten irtisanomisesta perittävän maksun sääntelyllä pyritään määrittämään kohtuullisen irtisanomismaksun suuruutta ja selkeyttämään tilannetta markkinoilla. Sähkömyyntisopimusten irtisanomismaksuihin liittyvä käytäntö on vaihdellut Suomessa yhtiökohtaisesti ja käytössä on ollut muun muassa tietyn euromäärän suuruisia maksuja tai koko sopimuksen jäljelle jäävän kauden arvioidun kulutuksen kattavia maksuja. Esitetty sääntely estäisi jatkossa jälkimmäisen käytännön mukaisen sopimussakon käytön. Maksujen tulisi jatkossa olla oikeasuhtaisia eivätkä ne saisi ylittää sopimuksen irtisanomisesta vähittäismyyjälle tai itsenäiselle aggregaattorille aiheutuvaa suoraa taloudellista tappiota. Talousvaliokunta pitää tärkeänä määräaikaisten sopimusten irtisanomisesta perittävien maksujen ennakoitavuutta, yhtenäisyyttä ja kohtuullisuutta. Valiokunta katsoo, että ehdotettu sääntely toisi tapauskohtaisen, kuluttajansuojasääntelyyn pohjautuvan kohtuuttomuusarvioinnin rinnalle konkreettisen arviointiperusteen irtisanomismaksujen tarkastelulle sekä korvausta koskevan ylärajan ja turvaisi näin kuluttajien asemaa.
Arvoisa Puhemies! Mietintö on yksimielinen. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Lyly, olkaa hyvä.