Arvoisa puhemies, pahoittelut, että meinasin myöhästyä tästä.
Meillä on siis käsiteltävänä tänään tarkastusvaliokunnan mietintö eduskunnan tilintarkastajien kertomuksesta, joka koskee Valtiontalouden tarkastusviraston tilinpäätöstä, toimintakertomusta ja kirjanpitoa ja samoin koskee UPIa ja eduskuntaa. — Voinko käsitellä nämä kaikki yhdessä, vai käsitelläänkö nämä erikseen?
Arvoisa puhemies ja kansanedustajat! Tarkastusvaliokunta on kuullut muun muassa tilintarkastajien puheenjohtajaa ja tarkastusviraston pääjohtajaa koskien siis VTV:n tilinpäätöstä, toimintakertomusta ja kirjanpitoa sekä hallintoa vuodelta 2019. Totean, että tilintarkastajien kertomukset ovat olleet niin sanotusti puhtaita, eli näillä tilintarkastajilla ei ole ollut huomautettavaa. Tarkastusvaliokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Mietinnössään valiokunta on kiinnittänyt huomiota myönnettyihin määrärahoihin ja niiden käyttöön sekä toiminnan kuluihin ja niiden muutoksiin.
Tarkastusvaliokunta on viime vuosina laatimissaan mietinnöissä kiinnittänyt erityistä huomiota tarkastusviraston työhyvinvoinnin kehittymiseen ja henkilöstökyselyissä esille tulleisiin epäkohtiin. Vuonna 2019 tarkastusvirastossa ei järjestetty henkilöstökyselyä, sillä viraston johtamisuudistuksessa on meneillään siirtymäkausi, ja uuteen toimintamalliin ollaan siirtymässä vaiheittain. Valiokunta toteaa, että se tulee jatkossakin seuraamaan tarkastusviraston työhyvinvoinnin kehitystä.
Päätösehdotuksenaan valiokunta on ehdottanut, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa tämän kertomuksen johdosta, ja mietintö todellakin tarkastusvaliokunnassa oli yksimielinen.
Ulkopuolelta tämän mietinnön totean kuitenkin, että tarkastusvaliokunta on tänään keskustellut julkisuudessa esillä olleista VTV:n toimintaan liittyvistä kysymyksistä ja tehnyt epävirallisen päätöksen siitä, että valiokunta tulee ottamaan omana asianaan esille Valtiontalouden tarkastusviraston sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toiminnan taloudenhoidossa. Mutta tähän varmasti palaamme myöhemmin.
Jos puhemiehelle sopii, niin käsittelen myöskin tarkastusvaliokunnan mietinnön 9 koskien tilintarkastajien kertomusta Ulkopoliittisen instituutin tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2019. — Eli tarkastusvaliokunta on tässäkin kuullut tilintarkastajien puheenjohtajaa ja instituutin johtajaa, ja totean, että tilintarkastajien kertomukset ovat olleet niin sanotusti puhtaita, eli tilintarkastajilla ei ole ollut mitään huomautettavaa. Eli tarkastusvaliokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Mietinnössään valiokunta on kiinnittänyt huomiota myönnettyihin määrärahoihin ja niiden käyttöön, toiminnan kuluihin ja niiden muutoksiin. Ulkopoliittisen instituutin osalta valiokunta ei ole nostanut esille mitään erityiskysymyksiä.
Päätösehdotuksenaan tarkastusvaliokunta ehdottaa yksimielisesti, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomusten johdosta.
Sitten puolestaan eduskunnan tilintarkastajien kertomus eduskunnan tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2019:
Tarkastusvaliokunta on kuullut muun muassa tilintarkastajien puheenjohtajaa, eduskunnan hallintojohtajaa ja eduskunnan tietohallinnon asiantuntijoita, ja totean, että tilintarkastajien kertomukset ovat olleet niin sanotusti puhtaita, eli tilintarkastajilla ei ole ollut mitään huomautettavaa. Tarkastusvaliokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Mietinnössään valiokunta on kiinnittänyt huomiota myönnettyihin määrärahoihin ja niiden käyttöön, toiminnan kuluihin ja niiden muutoksiin.
Eduskunnan osalta valiokunta on nostanut esille tietoturvan. Eli valiokunta pitää hyvänä, että eduskunnan tilintarkastajat ovat arvioineet eduskunnan tietoturvan tasoa. Tärkeää on, että arvioinnin kehittämissuositukset myös toteutetaan. Perusteltua on muun muassa perustaa tietoturvan ohjausryhmä, jotta toimintaa kehitetään ja ohjataan kokonaisvaltaisesti. Erilaisia häiriötilanteita varten on tärkeää testata ennalta kriittisten järjestelmien toimivuus, ja tarkastusvaliokunta on painottanut, että eduskunnan kansliassa tulee olla riittävästi tietoturvakysymyksiin liittyvää asiantuntemusta ja on tärkeää myös varmentaa ulkoisten palveluntuottajien asiantuntemus ja resurssien riittävyys häiriötilanteessa. Valiokunta on nostanut esille muun muassa digitalisaation ja pilvipalveluiden käyttöön liittyvät lisääntyneet tietoturvauhat.
Päätösehdotuksenaan tarkastusvaliokunta on yksimielisesti ehdottanut, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomusten johdosta.
Kiitän arvoisaa puhemiestä joustavuudesta, että sain esitellä nämä kaikki näin könttänä. — Kiitos paljon.
Puhemies Anu Vehviläinen
:Näin. — Eli kuten tässä valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Alanko-Kahiluoto totesi, hän esitteli kohdat 9, 10 ja 11. Silti ajattelen sillä tavalla, että tässä olisi hyvä käydä keskustelu ensin nyt tästä kohdasta 9, eli tilintarkastajien tilintarkastuskertomus eduskunnan tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2019, ja sitten mennään seuraaviin asioihin. — Ja seuraavaksi edustaja Mäkisalo-Ropponen.