Arvoisa puhemies! Tässähän on kyse vuosittain annettavasta Ylen kertomuksesta eduskunnalle, joka täällä sitten perusteellisesti liikenne- ja viestintävaliokunnassa käsitellään. Muutamalla sanalla ajattelin tässä avata tämän kertomuksen sisältöä. Tätähän on tietysti käsitelty jo Ylen elimissä, erityisesti hallintoneuvoston työvaliokunnassa, joka tätä asiaa on seurannut.
Ihan taustaksi, ja varsinkin uusille edustajille kertoakseni: Edellisellä vaalikaudella istui kaksikin parlamentaarista työryhmää, jotka käsittelivät Ylen tehtäviä, Yle-lakia, Ylen rahoitusta ja myöskin Ylen roolia suhteessa kaupalliseen mediaan ja ylipäätään sen asemaa suomalaisilla mediamarkkinoilla. Nämä molemmat työryhmät päätyivät yksimieliseen mietintöön, joiden seurauksena sitten Yle on myös tehnyt jonkun verran muutoksia omaan toimintaansa. Ennen kaikkea ostot ulkopuolisilta tahoilta ja erityisesti suomalaisilta indietoimijoilta ovat kasvaneet. Eli nämä edellisen vaalikauden parlamentaaristen työryhmien tulokset ovat siellä ikään kuin pohjana.
Tässä Ylen kertomuksessa esitellään erityisesti Ylen julkisen palvelun tehtävä ja strategia, toimintaympäristön muutokset, Ylen sisällöt ja palvelut, Ylen arvo suomalaisille, johon menen kohta vähän tarkemmin, ja Ylen toiminnan kehittäminen ja toimintaperiaatteet sekä Ylen rahoituskustannusrakenne ja hallinto. Nämä ovat asiakohdat, jotka löytyvät tuolta kertomuksesta.
Arvoisa puhemies! Muutamia faktalukuja, jotka kertovat siitä, kuinka merkittävä toimija Yle on suomalaisten arjessa. 95 prosenttia suomalaisista käyttää jotain Ylen sisältöä viikoittain. Tämä luku on edelleen noussut kahdella prosenttiyksiköllä viimeisen vuoden aikana, ja luku on noussut myös alle 45-vuotiaiden keskuudessa. Eli pitkään on ollut huolena se, että Ylen saavutettavuus on heikompi nuoremmissa ikäluokissa kuin korkeamman iän saavuttaneissa, mutta nyt myöskin näiden nuorempien ikäluokkien keskuudessa Ylen seuranta, tavalla tai toisella, on kasvanut. 89 prosenttia suomalaista luottaa Ylen uutisiin, ja sitä pidetään luotettavimpana uutiskanavana Suomessa. Ylipäätään Ylen toimintaan luottaa joko erittäin paljon tai melko paljon 69 prosenttia suomalaisista, mikä sekin on varsin korkea luku. Yle TV1 on edelleen Suomen katsotuin televisiokanava, ja Yle Radio Suomi on Suomen kuunnelluin radiokanava, ja Yle Areena on valittu Suomen parhaaksi brändiksi. Eli Yle on näillä toiminnallisilla mittareilla pärjännyt vuonna 2018 varsin vahvasti.
Vuonna 2018 suurimmat yksittäiset panostukset Yleisradiolla olivat presidentinvaaleihin, USA:n ja Venäjän valtiojohtajien, Putinin ja Trumpin, Suomen huippukokoukseen, Etelä-Korean olympialaisiin ja Venäjän jalkapallon MM-kilpailuihin. Näistä panostuksista, erityisesti näistä suurista urheilutapahtumista, johtuen myöskin Ylen tulos vuonna 2018 päätyi viisi ja puoli miljoonaa euroa miinukselle, kun se edellisenä vuonna on ollut 6,9 miljoonaa euroa positiivinen. Tuloshan Ylellä riippuu nimenomaan näistä kansainvälisistä urheilukilpailuista, eli jos on isoja urheilutapahtumia, joiden lähetysoikeuksista maksetaan isoja summia, niin silloin yleensä tulos menee miinukselle, ja niinä vuosina, kun tällaisia isoja urheilutapahtumia ei ole, niin vastaavasti tehdään jonkun verran plussaa, jotta talous pysyy tasapainossa.
Yle on myös iso työnantaja. Sillä on 3 309 henkilöä töissä, ja tämä työntekijämäärä on vähentynyt 24:llä vuoden 2018 aikana eli käytännössä pysynyt lähes samalla tasolla.
Yle on lisännyt ulkopuolisia ohjelmahankintoja, kuten jo aiemmin tässä sanoin, ja sen lisäksi erilaisia yhteistyöhankkeita kaupallisen median kanssa. Tätä jälkimmäistä pidän erittäin tärkeänä asiana, koska on tietysti välttämätöntä sananvapauden kannalta, että Suomessa pärjää Yle mutta pärjäävät myöskin kaupalliset kanavat — niin valtakunnallisesti, maakunnallisesti kuin paikallisellakin tasolla — jotta kansalaiset saavat riittävän monipuolisen ja luotettavan tiedonvälityksen. Tässä ajassa, jossa me tällä hetkellä elämme, jossa meillä kaikenlaisia valeuutisia ja erilaisia hybridiuhkia on jatkuvasti arjessa läsnä, on äärimmäisen tärkeätä, että tälle laadukkaalle lehdistölle kaikissa sen muodoissa on paikallisesta valtakunnalliselle tasolle riittävästi tilaa.