Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Nyt käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislakia ja henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annettua lakia. Lakia muutettaisiin siten, että Suomi voisi laajamittaisen maahantulon tilanteessa mahdollisimman sujuvasti hyödyntää Euroopan unionin turvapaikkaviraston apua. Sääntelyn taustalla on tämän vuoden tammikuussa voimaan tullut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan unionin turvapaikkaviraston perustamisesta.
Nyt ehdotettavat muutokset ovat osa sisäministeriön vuonna 2020 käynnistämää hanketta, jonka tarkoitus on valmistella lakimuutoksia mahdolliseen laajamittaiseen maahantuloon varautumiseksi. Muutosten tarve on tunnistettu kehittämistyössä, jota viranomaiset ovat tehneet vuodesta 2015 alkaen. Kokonaisuus sisältää monia eri lainsäädäntömuutoksia, joista nyt käsillä oleva on yksi. Näitä on tulossa ja on jo tuotu eduskuntaan, ja osa niistä on jo tullut voimaankin. Esimerkiksi ensimmäisenä esitetty vastaanottolain muutos tuli voimaan tämän vuoden alusta, ja siinä Maahanmuuttovirastolle keskistettiin vastuuvalmius suunnittelusta, joka koskee vastaanottopalveluiden järjestämistä laajamittaisen maahantulon tilanteessa.
Mutta nyt tämän lakiesityksen myötä Suomi voi siis pyytää turvapaikkavirastolta operatiivista ja teknistä apua, jos meidän turvapaikka- tai vastaanottojärjestelmäämme kohdistuu suhteeton paine. Suhteeton paine voi esimerkiksi olla seurausta siitä, että maahan saapuu äkillisesti suuri määrä mahdollisesti kansainvälistä suojelua tarvitsevia kolmansien maiden kansalaisia. Avun tarve saattaisi tulla ajankohtaiseksi myös sellaisessa hybridivaikuttamisen tilanteessa, jossa toinen valtio yrittäisi maahanmuuttajia välineenä käyttämällä vaikuttaa Suomen toimintaan haluamallaan tavalla. Tällöin kyse ei välttämättä olisi laajamittaisesta maahantulosta maahanpyrkijöiden lukumäärään suhteutettuna.
Turvapaikkaviraston antamaa operatiivista apua voi olla turvapaikka-asioiden tukiryhmien lähettäminen jäsenvaltioon, jos jäsenvaltio näin pyytää. Tukiryhmien tarjoamaa operatiivista ja teknistä apua on erityisesti kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä sekä tutkinnassa ja vastaanottopalvelujen järjestämisessä avustaminen.
Vaikka kyseessä on sellaisenaan sovellettava EU-asetus, tarvitsemme kuitenkin kansalliset säännökset siitä, miten avun pyytämisestä päätetään ja mikä viranomainen on vastuussa tukitoimista sopimisesta turvapaikkaviraston kanssa. Kun otetaan huomioon turvapaikkaviraston lähettämän tukiryhmän jäsenten mahdollisuus hoitaa julkisia hallintotehtäviä Suomessa sekä se, että kyse on näiden tehtävien antamisesta toisten EU-maiden ja EU-viraston asiantuntijoille, kynnys tuen pyytämiseen olisi korkealla, ja tästä syystä myös päätös tuen pyytämisestä tulisi tehdä korkealla poliittisella tasolla valtioneuvoston yleisistunnossa.
Erilaisten tilanteiden kehittymistä seurattaisiin eri viranomaisten yhteistyössä sisäministeriön maahanmuutto-osaston johdolla osana ennakoimis- ja varautumistoimia ja avun pyytämisen esittämisestä päätettäisiin tarvittaessa tilanteen niin vaatiessa. Esitetyn mukaan Maahanmuuttovirasto tekisi poliittisen päätöksen jälkeen varsinaisen pyynnön turvapaikkavirastolle ja laatisi operaation toimintasuunnitelman turvapaikkaviraston pääjohtajan kanssa.
Kansalliset säädökset tarvitsemme myös siitä, mitä tehtäviä tukiryhmien jäsenet voisivat Suomessa tehdä. Jotta saatavasta tuesta olisi hyötyä, tulisi tukiryhmien voida tehdä mahdollisimman laajasti eri turvapaikkatutkintaan liittyviä tehtäviä menettelyn eri vaiheissa. Osa tehtävistä on senlaatuisia, että niitä tehdessään tukiryhmien jäsenet hoitaisivat Suomessa julkisia hallintotehtäviä ja osittain osallistuisivat julkisen vallan käyttämiseen, josta olisi perustuslain mukaan säädettävä lailla.
Esityksessä ehdotetaan, että tukiryhmien jäsenet voisivat suorittaa ulkomaalaislain mukaisia turvapaikkatutkintaan liittyviä tehtäviä sekä päätöksen tiedoksiannon Maahanmuuttoviraston virkamiehen ohjauksessa. Näiden lisäksi tukiryhmien jäsenet voisivat avustaa poliisia ja Rajavartiolaitosta menettelyn alkuvaiheessa maahantulijoiden rekisteröinneissä. Näiden lisäksi ehdotetaan, että tukiryhmien jäsenille olisi mahdollista luovuttaa tehtäviensä suorittamiseksi välttämättömät tiedot salassapitosäännösten estämättä.
Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Nyt esitetyt lakimuutokset ovat tärkeää jatkoa valmiuden ja varautumisen kehittämisen työlle, jota sisäasiain hallinnonalalla on tehty jo vuosia. Laajamittaisen maahantulon tilanteessa on tärkeää, että voimme saada apua myös EU:n virastolta, ja nyt esitetyt lakimuutokset mahdollistavat sen, että voimme sujuvasti ja täysimääräisesti hyödyntää myös Euroopan unionin turvapaikkaviraston apua turvapaikkaprosesseissa.
Tässä esityksessä ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Edustaja Heinonen.