Kiitoksia, arvoisa puhemies! Erittäin hyvää keskustelua äärettömän vakavasta aiheesta.
Aloitan ehkä tästä isoimmasta, joka on toki meillä jo tiedossa, eli meillähän on siis 8. päivä maaliskuuta käynnistetty hanke valtioneuvoston turvallisuusjohtamisen toimintamallin kehittämiseksi. Eli tämä on se iso, johon täällä vedottiin, että meidän täytyy saada tämä kokonaisjohtaminen, turvallisuusjohtaminen, kuntoon. Siinä yhteydessä on alatyöryhmä — joka käsittelee nimenomaan kyberturvallisuutta — jossa päivitetään se kyberturvallisuusstrategia. Eli tämä työ on jo käynnissä, ja tämä nähdään erittäin tärkeäksi. Nimenomaan tässä on sitä poikkihallinnollista yhteistyötä jatkuvasti, ja tähän ollaan vahvasti sitouduttu.
Sitten jos katsoo sitä suurempaa kuvaa, EU-ulottuvuutta ja Nato-yhteistyötä, niin on aivan selvää, että siellä ollaan jo käynnistetty erilaista. Paljonhan tähän liittyy niitä niin sanottuja punaleima-asiakirjoja, ja niihin ei sen syvemmin voi mennä, mutta tämä on kuitenkin otettu hyvin vahvasti laajalla rintamalla hallituksen toimesta ja sitten vielä myöskin tuolla laajemmissa yhteyksissä työpöydälle.
Täällä oltiin huolissaan siitä, mitä olivat nämä arviointineuvoston lausunnot ja kommentit tähän liittyen. Nythän meillä on tosiaan kyse aika uusista asioista, ja me huomioimme kyllä nämä huolet. Meille suomalaisille on aivan tietenkin aivan äärettömän tärkeää, että saamme parhaan lopputuloksen. Turvallisuus edellä tässä kokonaisuudessa mennään, ja niin kuin aikaisemmissa puheenvuoroissakin on tullut, me todella olemme turvallisuuspainotteinen hallitus.
Tällä hetkellä Kyberturvallisuuskeskus on siis meillä Traficomin, Liikenne- ja viestintäviraston, alaisuudessa, ja kyberturvallisuusjohtajan toimistoa on itse asiassa vahvistettu, sinne on pysyvästi tullut lisää henkilöstöä. Sen lisäksi meillä on siellä tarjolla yrityksille ja kunnille tämmöisiä erilaisia niin sanotusti kyberturvallisuuden parantamisohjelmia, joista saadaan sitten lisätietoa, kuinka niistä uhkista varoitetaan, kuinka niihin pitää reagoida. Eli meillä on kunnille ja yrityksille jo olemassa palveluita. Toki näitä täytyy lisätä edelleen.
Suomen vahvuus on siis se erittäin hyvä ja luottamuksellinen yhteistyö yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Tämä on tässä meidän kyberturvallisuuskokonaisuudessa aivan äärettömän tärkeää, ja sitä kautta me myöskin saamme kehitettyä niitä yrityksiä, ja yritykset ovat aktiivisesti mukana tässä, ihan siinä syvässä ja yksityiskohtaisessakin yhteistyössä. Luottamukseen perustuva kokonaisturvallisuudesta huolehtiminen on tämän maan aivan äärettömän suuri voima, ja se on loistavaa. Sitä kadehditaan kyllä tuolla ulkopuolellakin.
Resurssit. Kyllä, resurssit ovat tiukilla. Säästötoimia tulee kohdistumaan myöskin meillä kaikkiin virastoihin — Väylävirastoon, Traficomiin ja Ilmatieteen laitokseen — mutta tästä kokonaisuudesta huolehditaan. Me olemme käyneet vakavia keskusteluja myöskin Traficomin johdon kanssa, että kyllä tästä selvitään, ja nimenomaan tämä on se, josta pitää pitää kiinni. Eli vaikka tiukkaa tekee, niin tästä ei tulla joustamaan, ja tulen kyllä itsekin pitämään siitä huolta, että tämä ei unohdu.
Sitten oikeastaan ottaisin ihan tämän koko Helsingin tietomurtokokonaisuuden vielä tähän loppuun. Eli meillä on kunnollista lainsäädäntöä. Kunnillahan on viranomaisina velvollisuus huolehtia tietoaineistojensa ja tietojärjestelmiensä tietoturvallisuudesta. Eli lainsäädäntöä on olemassa, ja toki me koko ajan myös tämänkin direktiivin myötä sitten vielä vahvistamme niitä velvollisuuksia ja sitä, että todella toimitaan niin kuin kuuluu. Siellä on onneksi nyt KRP, joka johtaa tutkintaa ja otti tämän kokonaisuuden, Helsingin tapauksen, hoitaakseen, ja tässä ei voi muuta kuin oikeastaan todeta kaikille, kuinka kaikkien — viranomaisten, kuntien, kaikkien vastuutahojen — pitää huolehtia niistä teknisistä velvollisuuksistaan, päivityksistään, ihan itsestäänselvistä asioista, ja siitä, että ne prosessit ja ne johtamisketjut pitää saada vedenpitäviksi. Tietenkin siellä on aina inhimillinen tekijä olemassa, mutta tämä on kyllä erittäin tärkeää.
Meillä viranomaisyhteistyössä — toki nyt Traficomilla ja Kyberturvallisuuskeskuksellakin — on tarjota tietenkin ihmisille, uhreille, tietoa, ja sitä kautta lisätään ja jaetaan tietoa. Helsingin kaupunkikin on sitä vahvistanut nyt, hieman patisteltunakin, että heilläkin olisi niin sanotusti apua tarjolla ja nopeasti palveluita ja kysymyksiin vastauksia. Tämä ei saa tapahtua enää koskaan. Siis tästä Vastaamosta olisi kuvitellut, että sen jälkeen vastuuorganisaatiot olisivat katsoneet peiliin ja huolehtineet kaikesta.
Mutta me teemme kyllä tässä parhaamme, ja minä uskon, että tämä yhdistää myöskin koko eduskuntaa. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Ovaska, olkaa hyvä.