Arvoisa puhemies! Tässä kun käsitellään tätä asumistuen kokonaisuutta näiden kaikkien muidenkin sosiaaliturvaleikkausten jatkoksi, niin on hyvä todeta jälleen se asia, että en väheksy pätkääkään sitä tarvetta, joka liittyy julkisen talouden tervehdyttämiseen, tasapainottamiseen, ja varmasti tässä työssä myös koko sosiaaliturvajärjestelmä on syytä käydä läpi, mutta kun näitä päätöksiä tehdään, varsinkin tässä ajassa, niitä on syytä tehdä vakaassa oikeudentunnossa ja siten, että ne mahdollisimman hyvin toteuttaisivat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, ja tämähän on se suurin virhe, jonka hallitus nyt omassa politiikassaan tekee, että se kaikissa päätöksissään onnistuu löytämään sen kaikista epäoikeudenmukaisemman tavan toteuttaa nämä päätökset.
Olen ymmärtänyt, että inhimillinen kärsimys tai empatia tai muut näihin liittyvät kysymykset eivät ole niitä, jotka tässä nyt hallituksen päitä tai hallituspuolueiden edustajien päitä suuntaan tai toiseen olisivat kääntämässä, mutta toivoisin, että ainakin kaksi asiaa nyt puhuttelisivat myös hallituspuolueissa.
Ensimmäinen liittyy siihen, että todella näillä sosiaaliturvaleikkauksilla, jotka hallitus tekee ja jotka useamman arvion mukaan ovat todella historiallisen suuret, kokonaisuudessaan noin 1,4 miljardia euroa, joihin myös tämä asumistuen leikkaus kuuluu, johtavat siihen, että toimeentulotukisaajien lukumäärä nousee uusimpien arvioiden mukaan jopa 100 000 henkilöllä — siis satatuhatta uutta henkilöä toimeentulotuen pariin, mikä tarkoittaa sitä, että se hallituksen oma arvio toimeentulotukimenojen kasvusta ensi vuodelle, reilut 100 miljoonaa euroa, on luultavasti alakanttiin, ja luulisi, että ainakin tästä hallituspuolueidenkin edustajat olisivat huolissaan, onko todella järkevää siirtää ihmisiä ensisijaiselta sosiaaliturvalta viimesijaisen sosiaaliturvan piiriin, mikä tarkoittaa, totta kai, myös sitä, että näiden ihmisten osalta kannustinloukut nykyiseen verrattuna vain ja ainoastaan pahenevat.
Toimeentulotuki on useimmissa tutkimuksissa todettu kaikista passivoivimmaksi sosiaaliturvan muodoksi, ja yleisesti ottaen aikaisemmin Suomessa on ollut tavoite, että pystyisimme välttämään sitä, että ihmiset tippuisivat toimeentulotuen varaan. Nyt hallitus on todella valinnut toisin ja on ottanut tietoiseksi valinnakseen myös sen, että toimeentulotukimenot tulevat radikaalilla tavalla kasvamaan.
Arvoisa puhemies! Toinen asia, josta toivoisin, että se edes puhuttelisi hallituspuolueiden edustajia, liittyy sitten näihin kannustinloukkuihin. Hallitushan on omaksi tavoitteekseen asettanut, aivan järkevä tavoite, että puretaan kannustinloukkuja, eli toisin sanoen tehdään työn tekemisestä kannattavampaa kuin työn tekemättä jättämisestä. Tässä tavoitteessa yhdyn hallituksen julkilausuttuihin tavoitteisiin aivan 100-prosenttisesti.
No, nyt sitten kun katsotaan käytännössä, mitä todella tapahtuu, niin hallitus näillä toimenpiteillä, joilla se ajattelee, että se parantaa tai purkaa kannustinloukkuja, se tosiasiallisesti tulee vain luomaan niitä lisää. Täällä aikaisemminkin on todettu, että itse asiassa tämä hallitus tulee tekemään uuden Suomen ennätyksen kannustinloukkujen luomisessa, kun se lähtee romuttamaan näitä osa-aikatyön kannusteita, ja tämä tulee johtamaan siihen, että ihmiset, jotka tällä hetkellä tekevät osa-aikatyötä, esimerkiksi näiden suojaosien turvin, elikkä heillä muu sosiaaliturva, on se sitten asumistuki tässä tapauksessa tai vaikkapa työttömyysturva, ei laske siitä, että ottavat vähän työtä vastaan, sen sijaan, että he siirtyisivät kokoaikatöihin, niin kuin hallitus ajattelee, tosiasiallisesti joutuvat kokoaikatyöttömyyteen, ja tältä osin työllisyys luultavasti tulee heikkenemään, ei siis paranemaan.
Onkin kuvaavaa, että hallituksen näissä omissa arvioissa työllisyysvaikutuksiksi, liittyen näihin sosiaaliturvaleikkauksiin, ei huomioida sitä, mikä on negatiivinen vaikutus näillä osa-aikatyön kannusteiden romuttamisilla. Tämä käy varsin selväksi, kun nyt varsinkin katsotaan sitä työllisyyskehitystä viimeisten vuosien osalta, jolloin me näemme varsinkin pandemian jälkeen itse asiassa tästä työllisyysasteen noususta, että iso osa selittyy juuri sillä, että osa-aikatyö Suomessa on yleistynyt. Joillekin se on vastentahtoista, mihin on pyritty puuttumaan, että jokainen saisi kokoaikatyön, mutta on paljon myös heitä, jotka haluavat tehdä osa-aikatyötä, ja tämän jo todistaa sekin, että jos nyt katsomme vaikkapa palkkasummaa, joka on kehittynyt erittäin positiivisesti, sitten taas vastaavasti tehdyt työtunnit eivät ole siinä samassa vauhdissa kehittyneet, mikä todistaa oikeastaan sen, että osa-aikatyö on yleistynyt ja varsinkin osa-aikatyö niin ikäihmisten puolella kuin nuorempien puolella on entisestään yleistynyt.
On monia henkilöitä, jotka todella ovat pystyneet osa-aikatyötä tekemään näiden suojaosien turvin, mikä on johtanut siihen, että he ovat pystyneet tekemään edes vähän töitä, ja nyt kun hallitus nämä suojaosat poistaa, niin tämä tulee johtamaan siihen, että nämä henkilöt tulevat sitten jatkossa olemaan kokonaan työttömiä. Tämä on iso linjanmuutos siihen nähden, mitä viimeiset 10 vuotta ihan täältä vasemmalta oikealle ollaan ajateltu, että on paljon järkevämpää se, että jokainen tekisi edes vähän töitä, kuin se, että ei tehtäisi töitä ollenkaan, ja nyt todella hallitus tämän muuttaa.
Hallitushan on perustellut tätä muutosta sillä, että nämä suojaosat ovat lisänneet kannusteita muuntaa kokoaikatyö osa-aikatyöksi eli tietyllä tapaa vähentää omaa työpanostaan, mutta viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet, että tällaista muutosta näiden suojaosien vaikutuksesta ei ole tapahtunut. Eli tällaista argumenttia en toivo, että myöskään hallitus enää käyttää, vaan tosiasiassa nämä suojaosat ovat vaikuttaneet niin, että ne ovat nimenomaan lisänneet niiden työn kannusteita, ketkä ovat olleet kokonaan työttömänä näiden tukien varassa, ja näiden henkilöiden osalta todella nämä suojaosat ovat laskeneet työn vastaanottamisen kannusteita. Olisin toivonut, että mieluummin tällä linjalla olisi jatkettu, koska tämä olisi ollut pidemmän päälle myös työllisyyden kehittymisen näkökulmasta erittäin järkevää.
Toisekseen täytyy sanoa, että varsinkin asumistukeen kohdistuvat leikkaukset tulevat johtamaan siihen varsinkin kasvavien kaupunkien alueella, että monelle alalle, varsinkin palvelualoille, koittaa työvoimapula, kun henkilöillä ei ole enää varaa asua oman työpaikan lähettyvillä. Ja niin kuin tiedämme, näihin ammatteihin ei lähdetä kyllä pendelöimään kovinkaan kaukaa, ja senkin takia nämä hallituksen säästöesitykset ovat kyllä haitallisia tulevan työllisyyskehityksen näkökulmasta.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Hyrkkö.