Arvoisa puhemies! Pidän erikoisena ja oikeastaan myöskin harmillisena sitä, että hallitus päätti aloittaa työnsä suhteessa hyvinvointialueisiin tällä hallituksen esityksellä koskien hyvinvointialueiden ohjausta ja sen muuttamista, etenkin kun kahden valiokunnan hyvin perusteellisen käsittelyn perusteella vaikuttaa siltä, että näihin hyviin tavoitteisiin, joita hallituksen esitykseen sisältyy, ei oikeastaan niillä keinoilla, mitä nyt ehdotetaan, tosiasiassa tulla pääsemään. Tämä valiokuntakäsittely, jolle itse annan paljon arvoa, jossa asiantuntijat ovat tätä hallituksen esitystä eri näkökulmista arvioineet, kyllä jättää itselleni lainsäätäjänä sellaisen käsityksen, että voi olla riski, että me joudumme palaamaan tähän hyvinvointialueiden ohjausta koskevaan sääntelyyn vielä hyvinkin pian, ja se ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista, ei alueiden eikä tietystikään täällä valtionohjausta harjoittavien ministeriöiden näkökulmasta.
Tätä hallituksen esitystä enemmän olisin toivonut hallitukselta toimia, joilla helpotettaisiin tätä hyvinvointialueiden taloudenkin näkökulmasta hieman vaikeaksi osoittautunutta käynnistämisvaihetta. Nyt olisi tarvittu hallitukselta ennen kaikkea niitä toimia, joilla oltaisiin helpotettu hyvinvointialueiden taloudellista tilannetta, tuettu hyvinvointialueita siinä, että ne pystyvät selättämään ne suuret palvelujen tarpeen kasvuun ja toisaalta talouden tiukentumiseen liittyvät muutosvoimat, jotka ovat ihan kiistattomia, kuten täälläkin on useissa puheenvuoroissa tuotu esiin.
Eräs konkreettinen keino, jonka perään on paljon puhuttu, on ollut tämä hyvinvointialueiden alijäämän kattamisvelvoitteen pidentäminen. Sitä on käsittääkseni koko oppositio ehdottanut omissa avauksissaan hallitukselle. Sehän olisi toimenpide, joka toisi konkreettisesti lisäaikaa hyvinvointialueille mutta ei valtiolle maksaisi ikään kuin mitään uutena rahana sinne hyvinvointialueiden toimintaan.
Nyt on yli vuosi tässä seurattu hallituksen toimintaa — tai oikeastaan toimettomuutta — hyvinvointialueiden suuntaan. Toimet antavat odottaa itseään. Mutta vielä tämänkin hallituksen esityksen yhteydessä haluan esittää painokkaan toiveeni sen puolesta, että hallitus ryhtyisi niihin toimiin, joilla aidosti helpotetaan hyvinvointialueiden tilannetta, autetaan niitä kulkemaan tämän vaikean vaiheen yli, jotta ne pystyvät vastaamaan niihin odotuksiin, joita kansalaisilla perustellusti on, myöskin niin, että toiminta on kustannustehokasta ja asiat pystytään hoitamaan asiallisella tavalla.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Niemi.