Arvoisa puhemies! Verojaoston puheenjohtajan ominaisuudessa esittelen tämän meidän mietintömme. Eli kaiken kaikkiaan kyse on maastapoistumisverosta, jonka tarkoitus tietenkin on erinomainen, eli turvataan Suomen veropohjaa ja estetään aggressiivista verosuunnittelua. Valiokunnan mietinnössään tähän tekemät pienet muutokset ovat lähinnä teknisiä, ja sitten esitämme, puhemies, myös yhtä lausumaa, johon palaan vielä myöhemmin.
Kaiken kaikkiaan tässä ovat taustalla tärkeä direktiivi eli Euroopan unionin veronkiertodirektiivi sekä sitten sitä aiempi OECD:n BEPS‑hanke, jolla pyrittiin monin keinoin ehkäisemään nimenomaan aggressiivista verosuunnittelua ja veroparatiiseja ja kaikkea tätä, ja tässä on erittäin hyvä tarkoitus kaiken kaikkiaan myös tämän direktiivin kansallisella toimeenpanolla, mitä nyt olemme tämän mietinnön yhteydessä tekemässä.
Kaiken kaikkiaan tässä laissa säätelytapa vastaa hyvin tarkasti tämän direktiivin määräyksiä, ja se on tässä vaiheessa toteutettu tällaisia minimivaatimuksia noudattaen, että tässä ei mennä kansallisesti kauheasti pidemmälle kuin mitä direktiivi edellyttää. Mutta täytyy sanoa, että me tässä mietinnössä kyllä pohdimme myös muita seikkoja, mitä tässä tulevaisuudessa ehkä edessä on, ja siten esitämme loppuun myös pontta, että asiaa on seurattava ja sitten näihin asioihin myös kaiken kaikkiaan palattava.
Ensinnäkin pohdimme mietinnössä tätä soveltamisalaa, eli tällä hetkellähän tämä laki lähtee siitä, että sitä sovellettaisiin yhteisöverovelvollisiin, esimerkiksi osakeyhtiöihin, mutta esitys ei pidä sisällään esimerkiksi henkilöyhtiöitä, kuten avoimia ja kommandiittiyhtiöitä. Tästä me jonkin verran käymme pohdintaa, mutta toteamme, että tässä tilanteessa olisi hieman hankalaa — varsinkin ajatellussa aikataulussa, että tämän pitää tulla voimaan vuodenvaihteessa — käydä tätä läpi niin seikkaperäisesti, ja siksi tässä tilanteessa myös valiokunta puoltaa tätä rajausta, että henkilöyhtiöt eivät ole mukana. Mutta kaiken kaikkiaan, kuten jo mainitsin, viittaamme myös siihen, että vaikutuksia on seurattava ja kehitystä ja myös mahdollisia kehittämistarpeita arvioitava. Tästä siis myös valiokunnan ponsi on meillä olemassa.
Kaiken kaikkiaan pohdimme myös käsitettä ”liikearvo” ja sitä, että tähän maastapoistumisveroon ei tässä vaiheessa sisälly myöskään liikearvoa. Tämä on myös sellainen, mistä toiset asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että olisi hyvä ja perusteltua, että se sisältyisi, ja osa on sitten pitänyt sitä ei niinkään hyvänä, mutta valiokunta — ja hallitus itsekin itse asiassa — toteaa, että myös liikearvon osalta on suoritettava jatkomietintää. Eli valiokunta tässä pitää tärkeänä, että hallitus tarkastelee liikearvon tuloutumista kokonaisuutena erillisessä selvityksessä erilaiset yritysjärjestelytilanteet huomioiden hallituksen esityksen mukaisesti, eli tarkoittaa sitä, että vaikka hallitus ei tässä sitä esitä, niin siellä perustelutekstissä kuitenkin lukee, että tähänkin asiaan tullaan sitten myöhemmin palaamaan.
Puhemies! Tuosta lausumasta: En lue sitä nyt sanasta sanaan, koska oikeastaan kuvasin sen jo, eli ideana on se, että valtioneuvosto seuraa vaikutuksia, myös kansainvälistä kehitystä, arvioi kehittämistarpeita, ryhtyy mahdollisesti toimenpiteisiin. Arvio tulee tehdä vuoden 2020 loppuun mennessä, ja siinä tulee arvioida muun muassa se, voitaisiinko ja olisiko veropohjan turvaamisen kannalta tarpeen laajentaa arvonnousuvero henkilöyhtiöiden Suomen kiinteästä toimipaikasta harjoittamaan liiketoimintaan.
Tämä on yksimielinen, puhemies.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Hienoa.