Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on tosiaankin yksi näitä hallituksen järkyttäviä, epäonnistuneimpia koulutuspoliittisia eleitä, joilla romutetaan sivistysyliopistojen perusta ja tulevaisuus täysin kestämättömällä tavalla. Kertarytinällä tehdään niin suuret leikkaukset, että yliopistot eivät mitenkään tästä tilanteesta selviä. Nämä leikkaukset ovat isompia kuin ikinä Suomen itsenäisyyden aikana, ja yliopistot joutuvat irtisanomaan niin paljon väkeä, että se tarkoittaa, että kokonaisista tutkimusaloista joudutaan luopumaan. Yksittäiset oppiaineet joutuvat yhdistymään toisiinsa, ja tällä tavalla menetetään sellaista osaamista yliopistoilta, jota ei koskaan, koskaan tulla saamaan takaisin.
Nyt puhutaan pienistä oppiaineista, joissa on vain muutama henkilö töissä, ja nämä muutamat henkilöt edustavat sitä osaamispääomaa, sitä sivistystä ja sitä tutkimuksellista pääomaa, jonka varassa nämä oppiaineet käytännössä ovat. Ja kun nämä henkilöt irtisanotaan, kun näitä oppiaineita ei enää itsenäisinä ole, niin todellakin nakerretaan sivistysyliopiston perustaa tavalla, joka on peruuttamaton.
Tämä lakiesitys on suora lisäleikkaus kahdelle yliopistolle ja osa hallituksen valtavia koulutusleikkauksia. Tällä korvauksella — puhutaan siis apteekkikorvauksesta — on kompensoitu yhteisövero ja apteekkimaksu, joita nämä yliopistot maksavat siksi, että niillä on apteekkitoimintaa eli yliopiston apteekki. Valtaosa leikkauksista kohdistuu Helsingin yliopistoon, ja suuruusluokka on sama kuin pienehkön tiedekunnan koko vuoden budjetti. Apteekkimaksu on osa näiden yliopistojen perusrahoitusta, ja siitä on säädetty yliopistolaissa. Maksun poistamisen voi nähdä liittyvän myös yliopiston itsehallintoon, josta on säädetty yliopistolaissa. Maksut on viimeksi vahvistettu nykyistä yliopistolakia tehtäessä vuonna 2009, jolloin hallitus kokoomuksen johdolla, kokoomuksen opetusministerin johdolla, lupasi, että yliopiston itsenäisyyteen ei kajota sillä tavalla, että lakkautettaisiin kokonaisia oppiaineita. Nyt näin käytännössä tehdään. Kun yliopistojen perusrahoitusta muutenkin leikataan 50 miljoonaa euroa per vuosi koko hallituskauden ajan ja yliopistoindeksi on jäissä, muodostuvat leikkaukset yhteensä kohtuuttomiksi.
Näillä perusteilla kannatan edustaja Anderssonin tekemää hylkäysesitystä.