Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite ei lisää verkkoja vedessä metrilläkään. Aloite ainoastaan helpottaa verkkokalastusta sekä kalastuksenvalvontaa ja tekisi verkkokalastuksen myös turvallisemmaksi. Halusin kertoa tämän heti näin aluksi, koska erityisesti arvostamani Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö SVK sekä Maailman luonnonsäätiö WWF lienevät ymmärtäneet aloitteen väärin. Muussa tapauksessa he eivät levittäisi aloitteesta väärää tietoa.
Voimassa olevan lain mukaan kotitarvekalastaja voi halutessaan laittaa maksimissaan 240 metriä verkkoja veteen. Ely-keskus tai kalaveden omistaja voi tätäkin rajoitusta vähentää tai kieltää verkkopyynnin kokonaan, mikäli se esimerkiksi vaarantaa tai tuhoaa kalakantoja tai estää taloudellisesti arvokkaiden kalakantojen vahvistumista. Tämä 240 metrin verkkomäärä ei ole siis mikään jokamiehenoikeus, joka sallitaan jokaiseen veteen ja kenelle hyvänsä. Tärkeintä on aina, etteivät kalakannat tarpeettomasti vaarannu tai tuhoudu. Voimassa olevan lain mukaan kotitarvekalastaja voi ottaa veneeseensä maksimissaan 240 metriä verkkoja ja laskea ne sitten veteen pyytämään. Mikäli samassa veneessä on kaksi kotitarvekalastajaa, niin veneessä saa olla edelleen vain tuo 240 metriä verkkoja, koska lain mukaan tämä 240 metrin rajoitus on vene- ja pyyntikohtainen eikä kalastajakohtainen, kuten aloitteessa halutaan muutettavaksi. Jos siis veneessä on kaksi kotitarvekalastajaa, jotka molemmat haluavat viedä oman 240 metrin kiintiönsä mukaiset verkot veteen, tulee toimia niin, että ensin viedään toisen verkot veteen ja tämän jälkeen palataan hakemaan rannalta toisen verkot ja viedään ne pyytämään eri kerralla. En pidä tällaista toimintaa mitenkään tarkoituksenmukaisena.
Sama tilanne on toisinpäin. Kerron esimerkin. Säätiedotuksen mukaan on tulossa useita vuorokausia kestävä myrsky. Haluaisin naapurini kanssa hakea verkkomme turvaan. Verkkoja on 5 kilometrin päässä vedessä yhteensä 480 metriä, joten lähdemme matkaan moottoriveneellä, koska soutaminen ei ole tarkoituksenmukaista. Nykylain mukaan on ensin haettava toisen verkot ja eri kerralla toisen. Tällainen toiminta lisää osaltaan myös perämoottorin kuluja ja päästöjä veteen ja ilmaan. Kyseessä ei ole myöskään rikoslain mainitsema pakkotila, joka oikeuttaisi lakia rikkomalla ottamaan kaikki 480 metrin verkot veneen kyytiin.
Arvoisa puhemies! Olen ollut edellisessä ammatissani poliisina vuosikymmeniä tekemisissä kalastuksenvalvonnan kanssa. Tiedän, että valvonnassa noudatetaan voimassa olevaa lakia, mutta noudatettavien lakien tulee olla myös yksinkertaisia ja selviä sekä myös oikeudenmukaisia. Kun valvonnassa tulee vene vastaan, se tarkistetaan. Mikäli veneessä on kalamiehellä yli 240 metriä verkkoja, tulisi virkavastuulla kalastusta valvovan virkamiehen antaa kalamiehelle siitä rangaistus. Nykyisen lain mukaan rangaistus tulisi kalamiehelle siitä, että hänellä on liikaa verkkoja veneessä, eli kalastuslain rikkomisesta. Lain tulee aina olla hyväksyttävä ja oikeudenmukainen. Muussa tapauksessa lain kunnioittaminen vähenee. Nykyisessä kalastuslaissa on muutamia järjettömyyksiä, ja tämä aloite osaltaan on poistamassa niistä yhden. Olen 90 muun kansanedustajan kanssa järkeistämässä verkkokalastusta siten, että vene- ja pyyntikohtainen rajoitus muutettaisiin kalastajakohtaiseksi rajoitukseksi. Tämä on se seikka, jota tällä aloitteella halutaan muuttaa. Aloitteessa ei siis lisätä verkkojen määrää.
Arvoisa puhemies! Yhtenä mutta ei vähäisimpänä seikkana haluan tuoda esiin turvallisuuden verkkokalastuksessa. Olen ollut useita kertoja naaraamassa hukkunutta verkkokalastajaa, joka on ollut vesillä yksin ja jostain syystä joutunut veden varaan ja lopulta hukkunut. Mikäli mahdollistaisimme sen, että kalamiehet voisivat jatkossakin viedä ja noutaa oman verkkokiintiönsä mukaiset verkot yhdessä, se lisäisi myös heidän turvallisuuttaan ja loisi kuvan, että lainlaatijat välittävät heistä.
Tässä aloitteessa ei ole kansantaloutta huonontavia seikkoja. Se ei lisää kustannuksia, ja mikä monelle tärkeintä, se ei lisää verkkojen määrää vedessä metrilläkään.