Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia ja eräitä muita lakeja. Esityksellä laitetaan täytäntöön huhtikuussa 24 tehty direktiivi unionin rajoittavien toimenpiteiden rikkomiseen liittyvien rikosten ja seuraamusten määrittelystä. Kyse on niin sanotusta pakoterikosdirektiivistä. Direktiivin tarkoituksena on, että varmistetaan, että pakotteiden rikkominen on kaikissa jäsenvaltioissa rangaistavaa ja että rangaistussäännökset täyttävät yhteisen vähimmäistason. Tämä on ollut erityisen ajankohtaista Venäjän Ukrainaan kohdistaman täysimittaisen hyökkäyssodan johdosta.
EU:n ja YK:n määräämien pakotteiden tavoitteena on muun muassa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen, konfliktien estäminen sekä demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien tukeminen. Pakotejärjestelmät voivat sisältää muun muassa asevientikieltoja, matkustuskieltoja, varojen jäädyttämistä sekä muita viennin ja tuonnin rajoituksia. Nyt täytäntöön pantavalla direktiivillä ei säädettäisi uusista pakotteista. Kysymys on siitä, että EU:n jäsenvaltioita velvoitetaan säätämään pakotteiden rikkominen rangaistavaksi eli rikollisiksi teoiksi. On tärkeää, että jäsenmaiden rikoslait ovat riittävällä tasolla ja tarpeeksi yhdenmukaisia. Tämä edistää tehokasta rikosten torjuntaa.
Suomessa pakotteiden rikkominen on ollut jo pitkään säädetty rikoslaissa rangaistavaksi. Tällaisista teoista rangaistaan nykyisin säännöstelyrikoksina. Nyt annetulla hallituksen esityksellä vahvistettaisiin tätä rikoslainsäädäntöä ja rikoslain 46 lukuun lisättäisiin uudet nimenomaiset säännökset pakoterikoksista. Pakoterikossäännöksissä rangaistava menettely kuvattaisiin aiempaa yksilöidymmin, ja tämä selkeyttäisi rikoslakia ja edistäisi laillisuusperiaatteen toteutumista. Rangaistavuuden ala on tältä osin jo nykyisin laaja, mutta esityksellä tulisi siihenkin joitakin uudistuksia. Keskeisin on törkeästä huolimattomuudesta rangaistavat teot, kun nykyisin pakotteiden rikkomisista rangaistaan vain tahallisina. Uudistus koskisi tältä osin vain puolustustarvikkeiden ja kaksikäyttötuotteiden vaihdantaa koskevien pakotteiden rikkomista. Kaksikäyttötuotteilla tarkoitetaan sellaisia tuotteita, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin. Tällaiset erityislaatuiset tuotteet voivat olla hyvin vaarallisia vääriin käsiin joutuessaan. Siksi on perusteltua vaatia niiden vaihdannassa erityistä huolellisuutta rangaistuksen uhalla.
Tiukennukset koskisivat myös törkeiden rikosten rangaistuksia. Niiden enimmäisrangaistusta korotettaisiin nykyisestä neljästä vuodesta viiteen vuoteen vankeutta. Tämä peruste seuraa direktiivin nimenomaisesta velvoitteesta, mutta se on muutenkin perusteltu, kun otetaan huomioon pakotteiden tärkeä merkitys. Rikoksia pidettäisiin myös törkeinä jossain määrin aiempaa laajemmin. Pakoterikoksiin sovellettaisiin oikeushenkilön rangaistusvastuuta. Suomessa oikeushenkilölle määrättävä rikosoikeudellinen seuraamus on yhteisösakko. Esityksellä yhteisösakon ylin mahdollinen rahamäärä säädettäisiin riippuvaiseksi rangaistukseen tuomittavan oikeushenkilön liikevaihdosta, mikä olisi meillä uutta. Enimmäissakko määriteltäisiin niin, että se olisi viisi prosenttia oikeushenkilön liikevaihdosta, kuitenkin vähintään 850 000 ja enintään 40 miljoonaa euroa. Tämä uudistusaskel perustuu direktiivin velvoitteisiin, mutta sille on myös kansallisia syitä. Yhteisösakon rahamäärää on tarkoitus uudistaa pian laajemminkin, ja tästä on oikeusministeriössä käynnissä tätä koskeva työ.
Esityksessä ehdotetaan rikoslain muuttamisen johdosta myös tarvittavien, lähinnä teknisluontoisten muutosten tekemistä muuhun lainsäädäntöön. Kokonaisuutena arvioiden direktiivin velvoitteiden voidaan katsoa Suomessa toteutuvan varsin laajasti jo nykyisin. Esityksellä on tarkoitus varmistaa, että lainsäädäntö toteuttaa direktiivin vaatimukset täysimääräisesti. Tämä on tärkeä osa eurooppalaista yhteistyötämme pakotteiden noudattamisen tehostamiseksi. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 20. päivä toukokuuta 2025, jolloin direktiivi on viimeistään pantava täytäntöön.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Sitten puhujalistaan. — Edustaja Hänninen.