Arvoisa puhemies! Hallitus esittää tässä esityksessä lakia työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta. Tämä kokeilu liittyy hallitusohjelman tavoitteisiin työllisyysasteen nostamiseksi ja kuntien roolin vahvistamiseksi työllisyyspalveluiden järjestäjänä. Työllisyyden kuntakokeiluilla tavoitellaan vahvempaa vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta sovittamalla yhteen valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja.
Tässä kokeilussa valtion ja kuntien osaaminen ja resurssit yhdistettäisiin siten, että valtion tehtäviä, henkilöstöä ja työllisyysmäärärahojen sekä kuntouttavan työtoiminnan määrärahojen käyttövaltuutta siirrettäisiin kunnan tai kuntayhtymän muodostamalle kokeilualueelle määräajaksi. Kokeilualueille ohjattaisiin työ‑ ja elinkeinotoimistojen asiakkaista ne, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan, ja lisäksi kaikki alle 30-vuotiaat ja kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset.
Tämän kokeilun järjestäminen on nyt tarpeen, jotta saataisiin vertailukelpoista tietoa siitä, saadaanko tehtävien hoitamisella kunnissa enemmän vaikuttavuutta kuin tehtävien hoitamisella valtion työ‑ ja elinkeinotoimistoissa. Tarvitaan myös tietoa siitä, mitkä ovat ratkaisevat toimenpiteet tehtävien tehokkaaksi hoitamiseksi. Näistä tiedoista hyödymme, kun tehtävien pysyvästä siirtämisestä kunnille säädetään vajaan parin vuoden kuluttua.
Olen tietoinen siitä, että tämä kokeilu olisi jo kolmas kokeilu työllisyyttä edistävien tehtävien hoitamiseksi kunnissa. Näiden aiempien kokeilujen haasteena on ollut juuri vertailukelpoisuus. Tämän kokeilun koeasetelma on rakennettu huolellisesti, vaikutusten seuranta tulee olemaan jatkuvaa, ja lisäksi kokeilu on valtioneuvoston yhteisenä tutkimus‑ ja selvityshankkeena toteutettavan TEAS-arvioinnin kohde.
Tällä kokeilulla selvitetään nyt, millaisia työllisyys‑ ja hyvinvointivaikutuksia on todennettavissa, kun kunnat voivat kehittää palveluja oman toimintaympäristönsä ja kuntalaisten tarpeista käsin. Tässä myös vahvistetaan valtion ja kuntien tekemää yhteistyötä.
Työllisyyden kuntakokeiluun järjestettiin kaikille kunnille avoin haku kokeilualueeksi syksyllä 2019. Kokeiluun valittiin yhteensä 90 kuntaa, jotka muodostavat nyt 20 kokeilualuetta. Kokeilun laajentamiseksi on käynnistetty täydentävä haku, joka päättyy juhannuksen jälkeen. Uudella hakukierroksella valittavia kuntia koskien annetaan täydentävä hallituksen esitys mahdollisimman nopealla aikataululla.
Arvoisa puhemies! Totean tämän kokeilun vaikutuksista seuraavaa: Työttömiä työnhakija-asiakkaita siirrettäisiin nyt kokeiluihin noin 200 000, ja TE-toimistojen henkilöstöä siirtyisi kuntien johdon alaisuuteen noin 900 henkilötyövuotta. Nämä laskelmat päivitetään elokuussa, kun koronakriisin vaikutukset eri asiakaskohderyhmiin ovat paremmin nähtävissä. Tässä on siis kysymys varsin mittavasta hankkeesta.
Kuntakokeiluilta odotetaan työttömien palvelujen tehostumista ja entistä parempaa kohdistumista työnhakijan yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäarvoa syntyisi myös siitä, että saman kokeilualueen kunnat sovittaisivat työllisyyttä edistävät palvelunsa keskenään yhteen. Yhteensovitettavien palveluiden keskiössä ovat työllisyyspalveluiden lisäksi sosiaali‑ ja terveyspalvelut ja osaamispalvelut, jotka ovat tässä toiminnassa tuiki tärkeitä. Lisäksi kunnat hyödyntävät julkisesta työvoima‑ ja yrityspalvelusta säädetyssä laissa määriteltyjä ely-keskusten hankkimia palveluita sekä omia ostopalveluitaan. Myös kolmannen sektorin kanssa tehtävä yhteistyö, asiantuntijuuden hyödyntäminen työnhakija-asiakkaan palvelukokonaisuudessa, on tärkeää, ja tätä yhteistyötä suositellaan vahvasti.
Kokeilujen tavoitteiden toteutumista seurattaisiin tiiviisti kokeilun aikana alueilla ja myös valtakunnallisesti. Seurantamittareita on suunniteltu yhdessä toimijoiden kanssa, ja nämä mittarit kohdentuvat työllisyysvaikutusten lisäksi myös hyvinvointivaikutuksiin ja asiakastyytyväisyyteen.
Kuntien vastuulle siirtyvien palvelujen järjestämisen ja tuottamisen valvontatehtävä on esityksessä esitetty perustettavaksi aluehallintovirastolle, jolla on kunnan muidenkin lakisääteisten tehtävien valvonta. Aluehallintovirastolla olisi aktiivinen valvontatehtävä kokeilualueiden lain noudattamisen sekä asiakkaiden yhdenvertaisuuden valvomiseksi.
Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että tämä koronatilanne on muuttanut talouden ja työllisyyden näkymiä radikaalisti viimeisten kuukausien aikana. On selvää, että uudenlaisia toimintamalleja ja eri toimijoiden entistä tiiviimpää yhteistyötä tarvitaan jatkossa, jotta työttömille pystytään tarjoamaan kohdennettuja palveluja ja helpottamaan työllistymistä. Eri palvelujen, resurssien ja osaamisen entistäkin tehokkaampi yhteensovittaminen on näin ollen tärkeää. Tähän kuntakokeilut tarjoavat nyt oivan mahdollisuuden. Kokeilujen toteutuksesta saadaan sitten eväitä pysyvän tehtävänsiirron valmisteluun mutta erityisesti myös uudenlaisen vaikuttavuuden löytämiseksi ja työttömän ihmisen kannalta parhaiden palvelumallien löytämiseksi. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Kiitokset — ja sitten keskusteluun.