Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostamista koskeva lainsäädäntö. Esittelen tässä perussuomalaisen sosiaali- ja terveysvaliokuntaryhmän valiokunnassa jättämän hylkäysesityksen.
Tässä esityksessähän työttömyysturvalain mukaisista työttömyyspäivärahalisäpäivistä luovuttaisiin. 55 vuotta täyttäneiden työllisyyden tukemiseksi ja työttömyysjaksojen lyhentämiseksi säädettäisiin uudesta muutosturvamallista. Työssäjaksamisen tueksi vahvistettaisiin 55 vuotta täyttäneiden, saman työnantajan palveluksessa kolme vuotta olleiden mahdollisuutta siirtyä halutessaan osa-aikatöihin.
Asiantuntijakuulemisissa kuullut SAK, STTK ja Työttömien Keskusjärjestö ovat vastustaneet työttömyysturvan lisäpäivien poistamista pitäen sitä selvänä heikennyksenä työttömien toimeentuloturvaan. SAK muistutti myös, että muutosturvakoulutus vahvistaa palveluita irtisanomistilanteissa, mutta ei helpota tilannetta työttömyyden pitkittyessä, ja siksi yli 55-vuotiaille suunnattu muutosturvakokonaisuus on näin lisäpäivien tilalle laiha lohtu. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä jakaa esitetyn huolen ja huomauttaa, että lisäpäivien poistaminen vaikuttaa ihmisiin eri tavoin asuinpaikasta riippuen. Työllistyminen on usein helpompaa kasvukeskuksissa kuin kasvukeskusten ulkopuolella. Työuran loppupäässä työttömäksi jääneillä voi olla vaikeuksia löytää uutta työtä riippumatta työntekijän omasta aktiivisuudesta, ja lisäpäivillä on ollut suuri vaikutus ikääntyvien pitkäaikaistyöttömien toimeentulon turvaamiseen silloin, kun uudelleen työllistyminen ei monista yrityksistä huolimatta onnistu. Ne, jotka eivät työllisty uudelleen, kärsivät taloudellisesti lisäpäivien menetyksestä.
Esityksen mukaan muutosturvakoulutuksen arvo voi olla enintään yhtä suuri kuin irtisanotun henkilön kahden kuukauden palkkaa vastaava summa ja koulutuksen enimmäispituus kuusi kuukautta. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä huomauttaa, että koulutusten hankinta ja tarjoaminen tulevat olemaan haasteellisia, koska samantyyppistä koulutusta tarvitsevien työnhakijoiden palkat riittävät eripituisiin koulutuksiin, ja tästä syystä valiokunnan asiantuntijakuulemisissa onkin esitetty parempana vaihtoehtona muutosturvakoulutuksen kustannusten sitomista palkansaajien keskimääräiseen mediaanipalkkaan. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä korostaa, että hankittavan koulutuksen tulisi ensisijaisesti vastata irtisanotun henkilön esittämiä, hänen ammatillisen osaamisensa kehittämisen ja tulevan työllistymisensä kannalta oleellisia tavoitteita ja toiveita. Tästä näkökulmasta olisi perusteltua, että muutosturvakoulutuksena voitaisiin rahoittaa myös tutkintoon tähtäävää opiskelua.
Esityksessä ehdotetaan työssäjaksamisen tueksi 55 vuotta täyttäneille saman työnantajan palveluksessa kolme vuotta olleille työntekijöille mahdollisuutta siirtyä halutessaan osa-aikatyöhön. Velvollisuutta osa-aikatyön järjestämiseen ei kuitenkaan ole, jos se ei ole työn järjestelyihin liittyvistä syistä mahdollista. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä pitää todennäköisenä, että mahdollisuutta osa-aikatyöhön siirtymiseen tuskin käytettäisiin kovin laajalti, koska työnantajalla ei ole velvollisuutta järjestää mahdollisuutta työntekijän niin halutessa.
Lisäpäiviin oikeutetut henkilöt eivät ole olleet aiemmin kunnan lakisääteisen velvoitetyöllistämisen piirissä, koska nämä ovat saaneet edelleen työttömyyspäivärahaa. Esityksestä puuttuu vaikutuksista viranomaisten toimintaan arvio siitä, millaisia vaikutuksia velvoitetyöllistämisellä on kuntiin, kun kunnan on järjestettävä työntekomahdollisuus kuuden kuukauden ajaksi. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että mikäli aiemmin lisäpäiviin oikeutetut henkilöt siirretään kuntien lakisääteisen velvoitetyöllistämisen piiriin, ehdotettu muutos on verrattavissa kunnille annettavaan uuteen tehtävään, jolloin kunnille on osoitettava sadan prosentin rahoitus.
Edellä mainituin perustein perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että hallituksen esityksen mukaisilla lainsäädäntötoimenpiteillä ei saavuteta niille asetettuja tavoitteita mutta ne heikentävät merkittävästi yli 55-vuotiaiden työttömien toimeentuloa, eivät edistä heidän työllistymistään, saattavat pahimmillaan jopa laskea työnantajien kynnystä nykyisellään työttömyysturvan lisäpäiviin oikeutettujen työntekijöiden irtisanomiseen ja joka tapauksessa johtaisivat työllisyyspalvelujen resurssien tehottomaan käyttöön. Mikäli muutosturvamalli toteutetaan, sen sijaan, että irtisanovalle työnantajalle irtisanomisesta aiheutuvia kustannuksia laskettaisiin, kustannusvastuun muutosturvakustannusten rahoituksesta tulisi olla yksinomaan irtisanovalla työnantajalla.
Edellä esitetyin perustein esitän, että esitykseen sisältyvät lakiehdotukset hylätään. Ja samalla esitän lausumaehdotuksen: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää keinoja, joilla työnantajia kannustetaan kehittämään palveluksessaan olevien työntekijöiden osaamista heidän työuransa aikana siten, että työurat saman työnantajan palveluksessa pitenevät sen sijaan, että työntekijöitä irtisanotaan heidän työuransa loppupuolella.”
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Reijonen.