EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 10/2012 vp
EK 10/2012 vp
- M 3/2012 vp
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät ja
rahoitus
Asia
Tarkastusvaliokunta on päättänyt
ottaa valvonta-aiheekseen sosiaali- ja terveydenhuollon
tietojärjestelmät ja rahoituksen. Valiokunta on
ryhtynyt valmistelemaan mietintöä perustuslain 90 §:n
1 momentin perusteella saattaakseen eduskunnan tietoon merkittävät
valvontahavaintonsa (M 3/2012 vp).
Valiokuntakäsittely
Tarkastusvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TrVM
2/2012 vp).
Päätös
Eduskunta on
hyväksynyt seuraavan valiokunnan mietinnön
mukaisen kannanoton:
1. Eduskunta edellyttää, että hallitus
ottaa huomioon mietinnössä valtionavustusten
käytössä, kohdentamisessa ja valvonnassa
esiin tulleet ongelmat ja huolehtii siitä, että alan
toimijoiden osaamista ja koulutusta parannetaan niin, että jatkossa
asianomaiset säännökset tunnetaan, niitä myös
noudatetaan ja valvotaan. Hallituksen tulee lisäksi selvittää, miten
valtionavustuslain 15 ja 36 §:n säännöksiä on
käytännössä sovellettu ja onko
esimerkiksi kilpailuvaikutuksia arvioitu.
2. Eduskunta edellyttää, että hallitus
ryhtyy toimenpiteisiin ja käyttää pikaisesti tietohallintolain
mahdollisuutta asetuksin säätää muun
muassa avoimista rajapinnoista. Samanaikaisesti kun päätetään
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteista ja järjestämisvastuusta, tulee
linjata tietohallintorakenteen vaatimat toimivalta- ja vastuusuhteet
tavalla, joka ei jätä epäselvyyttä siitä,
millä toimijalla on viimekätinen vastuu asiassa.
3. Eduskunta edellyttää hallituksen raportoivan
kannanoton kohdissa 1 ja 2 edellytettyjen toimenpiteiden toteuttamisesta
vuoden 2012 aikana ja sisällyttävän selvityksen
vuodelta 2012 annettavaan valtion tilinpäätöskertomukseen.
_______________
Helsingissä 23 päivänä toukokuuta
2012