2 luku
Täytäntöönpanon aloittaminen
1 §
Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon
ryhtyminen
Rangaistus on pantava täytäntöön
ilman aiheetonta viivytystä, kun vankeusrangaistusta koskeva
tuomio on saanut lainvoiman tai se on pantavissa täytäntöön
kuten lainvoimainen tuomio.
Rikosseuraamuslaitoksen on määrättävä tuomitulle
ilmoittautumisajankohta ja vankila, johon hänen on ilmoittauduttava.
Tuomittua on kuultava ilmoittautumisajankohdasta, sijoitusvankilasta
ja rangaistusajan suunnitelman laatimisesta.
Sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon
ryhtymisestä säädetään
sakon täytäntöönpanosta annetussa
laissa (672/2002).
Vankiluvun tasoittamiseksi ja rangaistuksen asianmukaisen täytäntöönpanon
turvaamiseksi oikeusministeriön asetuksella voidaan säätää, että vankilat
eivät ota tiettynä ajanjaksona vastaan sellaisia
rangaistukseen tuomittuja, joilla on suoritettavanaan enintään
kuuden kuukauden vankeusrangaistus tai sakon muuntorangaistus. Täytäntöönpanon
alkaminen ei kuitenkaan tästä syystä saa
siirtyä yli kahdeksaa kuukautta siitä kun tuomio
tuli täytäntöönpanokelpoiseksi.
2 a §
Etsintäkuuluttaminen
Rikosseuraamuslaitoksen on etsintäkuulutettava
tuomittu täytäntöönpanon aloittamista
varten, jos:
1) tuomittua ei tavoiteta, eikä hänen
oleskelupaikkaa saada selville;
2) tuomittu ei noudata kuulemista koskevaa kehotusta;
3) tuomittu ei saavu vankilaan määrättynä ilmoittautumisajankohtana;
4) tuomittu ilmeisesti pakoilee täytäntöönpanoa.
4 §
Täytäntöönpanon lykkääminen
muista kuin terveydellisistä syistä
Tuomitulle voidaan hakemuksesta tai hänen suostumuksellaan
myöntää lykkäystä vankeusrangaistuksen
täytäntöönpanoon, jos lykkäyksellä voitaisiin
olennaisesti vähentää täytäntöönpanon
aiheuttamia menetyksiä tai vaikeuksia tuomitulle, hänen
lähiomaiselleen tai muulle läheiselle taikka tuomitun
työnantajalle tai jollekin muulle taholle, jolle tuomitun
työsuoritus on erityisen tarpeellinen.
Lykkäystä voidaan myöntää enintään
kuusi kuukautta 1 §:n 2 momentissa tarkoitetusta
ilmoittautumisajankohdasta. Uusi lykkäys voidaan myöntää vain
poikkeuksellisesti ja sellaisella perusteella, jonka voimassaolon
päättymisaika on tiedossa. Lykkäysten
enimmäisaika on yhteensä vuosi ilmoittautumisajankohdasta. Jos
täytäntöönpantavaksi tulee samaan
aikaan useampia tuomioita tai lykkäyksen aikana täytäntöönpantavaksi
tulee uusia tuomioita, vuoden enimmäisaika lasketaan ensimmäisenä täytäntöönpantavaksi
määrätyn tuomion ilmoittautumisajankohdasta.
Tuomion täytäntöönpanon lykkäämistä koskeva
päätös lykkää muidenkin lykkäyksen
aikana täytäntöönpantavaksi
tulevien tuomioiden täytäntöönpanoa.
Edellä 1 momentissa mainituilla perusteilla sakon muuntorangaistuksen
täytäntöönpanoa voidaan lykätä enintään
kolmella kuukaudella siitä, kun täytäntöönpanokirja
on saapunut ulosottomiehelle tai, jollei täytäntöönpanoon
voida tuolloin ryhtyä, kun täytäntöönpanon
este on lakannut.
Lykkäystä ei saa myöntää,
jos:
1) tuomittu on asian vuoksi vangittuna tai määrätty
muun asian vuoksi vangittavaksi;
2) on perusteltua syytä olettaa, että tuomittu pakoilee
täytäntöönpanoa tai jatkaa rikollista toimintaa;
3) tuomittu on jo aloittanut rangaistuksen suorittamisen.
5 §
Lykkäyshakemuksen vaikutus täytäntöönpanoon
Ensimmäisen lykkäyshakemuksen tekeminen lykkää vankeusrangaistuksen
tai samaan aikaan täytäntöönpantavaksi
tulevien vankeusrangaistusten täytäntöönpanoa,
kunnes hakemuksen johdosta on tehty päätös.
Toimivaltainen täytäntöönpanoviranomainen
ratkaisee, onko samaa rangaistusta koskevalla uudella hakemuksella tällainen
vaikutus.
10 §
Päätösvalta
Arviointikeskuksen johtaja tai työjärjestyksessä määrätty
arviointikeskuksen johtajan sijaisena toimiva virkamies päättää 3 §:ssä ja
4 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta
vankeusrangaistuksen lykkäyksestä ja 6 §:ssä tarkoitetusta
lykkäyksen peruuttamisesta. Ulosottomies päättää 4 §:n
3 momentissa tarkoitetusta sakon muuntorangaistuksen lykkäyksestä ja
lykkäyksen peruuttamisesta. Terveydellisistä syistä anotusta lykkäyksestä on
pyydettävä Rikosseuraamuslaitoksen terveydenhuoltoyksikön
lausunto.
Täytäntöönpanosta vastaava
virkamies päättää 7 §:ssä tarkoitetusta
maksuajasta.
Täytäntöönpanosta vastaava
virkamies tai täytäntöönpanojohtajan
määräämä muu täytäntöönpanoyksikön
virkamies päättää tuomitun etsintäkuuluttamisesta
ja sen peruuttamisesta.
11 §
Kiinniotto-oikeus
Rikosseuraamuslaitoksen virkamies voi ottaa Rikosseuraamuslaitoksesta
annetun lain 4 §:ssä tarkoitetun yksikön
alueella kiinni tämän luvun 2 a §:n nojalla
etsintäkuulutetun tuomitun täytäntöönpanon
aloittamiseksi. Etsintäkuulutetun kiinniottamisesta on
ilmoitettava poliisille. Kiinni otettu voidaan tarvittaessa luovuttaa
poliisille.
12 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset
Tarkemmat säännökset vankeuden täytäntöönpanon
aloittamisesta ja lykkäämisestä, lainvoimaa
vailla olevan tuomion täytäntöönpanosta,
tuomitun kuulemisesta, etsintäkuuluttamisesta sekä sakon
maksamisesta vankilassa annetaan valtioneuvoston asetuksella.
Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö antaa
tarkemmat määräykset niistä perusteista,
joilla tuomitun kuulemisen suorittava Rikosseuraamuslaitoksen yksikkö määräytyy.
4 luku
Saapuminen ja sijoittaminen vankilaan
2 §
Vankilaan ottaminen
Vangin ottaminen vankilaan perustuu 2 luvun 1 a §:ssä tarkoitettuun
täytäntöönpanokirjaan ja tuomion
täytäntöönpanemiseksi annettuun
ilmoittautumismääräykseen tai etsintäkuulutukseen.
Muuntorangaistukseen tuomitun ottaminen vankilaan perustuu ulosottomiehen
antamaan ilmoittautumismääräykseen tai
etsintäkuulutukseen. Tutkintavangin ottamisesta vankilaan
säädetään tutkintavankeuslaissa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
Matkakustannusten korvaaminen
Vankilaan saapuvan ja sieltä vapautuvan vangin matkakustannukset
Suomen alueella maksetaan valtion varoista. Samoin maksetaan matkakustannukset,
jotka tuomitulle aiheutuvat vankeuden täytäntöönpanon
aloittamista koskevasta kuulemisesta Rikosseuraamuslaitoksen yksikössä.
Kustannukset korvataan halvimman julkisen kulkuneuvon käyttämisestä aiheutuneiden
kustannusten
mukaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
Päätösvalta
Rangaistusajan suunnitelmasta, vangin sijoittamisesta vankilaan
ja vankilaan ilmoittautumisajankohdasta päättää arviointikeskuksen
johtaja tai työjärjestyksessä määrätty
arviointikeskuksen johtajan sijaisena toimiva virkamies taikka rikosseuraamusalueen
työjärjestyksessä määrätty
yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja tai yhdyskuntaseuraamustoimiston
johtajan sijaisena toimiva virkamies.
Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö päättää niistä avolaitoksista
ja avolaitososastoista, joissa vankeja valvotaan teknisesti 1 §:n
2 momentissa tarkoitetuilla välineillä.
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa
ja sen valmistelua koskevissa asioissa sovelletaan päätöstä tai
muuta täytäntöönpanotoimenpidettä tehtäessä voimassa
olevia säännöksiä. Tämän lain
säännöksiä sovelletaan kuitenkin,
jos asia tulee edellytysten muuttumisen tai muun vastaavan syyn
vuoksi uudelleen käsiteltäväksi tämän lain
tultua voimaan.
Ennen lain voimaantuloa vireille tulleeseen täytäntöönpanon
lykkäämistä koskevaan asiaan sovelletaan
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.