2 luku
Arvopaperien markkinointi, liikkeeseenlasku ja tiedonantovelvollisuus
7 §
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin
liikkeeseenlaskijan on ilman aiheetonta viivytystä julkistettava
ja toimitettava asianomaiselle julkisen kaupankäynnin
järjestäjälle tiedoksi kaikki sellaiset
päätöksensä sekä liikkeeseenlaskijaa
ja sen toimintaa koskevat seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti
vaikuttamaan sanotun arvopaperin arvoon. Liikkeeseenlaskijan on
pidettävä julkistamansa tiedot yleisön
saatavilla.
Liikkeeseenlaskija voi hyväksyttävästä syystä lykätä tiedon
julkistamista ja toimittamista asianomaiselle julkisen kaupankäynnin
järjestäjälle, jos tiedon julkistamatta
jättäminen ei vaaranna sijoittajien asemaa ja
liikkeeseenlaskija pystyy varmistamaan tiedon säilymisen
luottamuksellisena. Liikkeeseenlaskijan on viipymättä ilmoitettava
Rahoitustarkastukselle ja asianomaiselle julkisen kaupankäynnin
järjestäjälle päätöksestään
lykätä tiedon julkistamista ja sen syistä.
Jos liikkeeseenlaskija tai sen lukuun taikka puolesta toimiva
ilmaisee toiselle julkistamattoman tiedon, joka on omiaan olennaisesti
vaikuttamaan arvopaperin arvoon, tieto on välittömästi
julkistettava ja toimitettava asianomaiselle julkisen kaupankäynnin
järjestäjälle. Jos tiedon ilmaiseminen
tapahtuu tahattomasti, tieto on ilman aiheetonta viivytystä julkistettava
ja toimitettava asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle
tiedoksi. Mitä tässä momentissa säädetään,
ei sovelleta, jos tiedon saanut henkilö on velvollinen
pitämään sen salassa.
Mitä 1 momentissa säädetään,
ei sovelleta, jos liikkeeseenlaskija on valtio, sen keskuspankki, kunta,
kuntayhtymä tai Euroopan keskuspankki taikka sellainen
kansainvälinen julkisyhteisö, jonka jäsenenä on
vähintään kaksi Euroopan talousalueeseen
kuuluvaa valtiota, paitsi, jos ne muualla Euroopan talousalueella
julkistavat 1 momentissa tarkoitetun tiedon.
Asianomaisen julkisen kaupankäynnin järjestäjän
on ilman aiheetonta viivytystä julkistettava sen tietoon
tulleet 1 ja 3 momentissa tarkoitetut päätökset
ja seikat, joita liikkeeseenlaskija ei ole julkistanut.
Rahoitustarkastus voi antaa Euroopan yhteisöjen komission
sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
väärinkäyttö) annetun Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY
(markkinoiden väärinkäyttödirektiivi)
nojalla antamien säädösten täytäntöönpanemiseksi
tarvittavia tarkempia määräyksiä.
7 a §
Mitä 7 §:ssä säädetään,
ei koske:
1) muun julkisen kaupankäynnin kohteena olevan
arvopaperin liikkeeseenlaskijaa, jos liikkeeseenlaskijan muu kuin
pörssiarvopaperi on ilman liikkeeseenlaskijan suostumusta
tai hyväksyntää otettu muun julkisen
kaupankäynnin kohteeksi;
2) liikkeeseenlaskijaa, jos liikkeeseenlaskijan muu
kuin pörssiarvopaperi on ilman liikkeeseenlaskijan suostumusta
tai hyväksyntää otettu kaupankäynnin
kohteeksi muuta julkista kaupankäyntiä toisessa
Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa vastaavassa kaupankäynnissä.
7 b §
Mitä 7 §:ssä säädetään,
sovelletaan myös liikkeeseenlaskijaan, joka on hakenut
arvopaperinsa ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Liikkeeseenlaskijan
on viipymättä julkistettava tieto siitä,
että se on jättänyt hakemuksen arvopaperinsa
ottamiseksi julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Asianomaisen
julkisen kaupankäynnin järjestäjän
on ilman aiheetonta viivytystä julkistettava hakemuksen
saapuminen, jota liikkeeseenlaskija ei ole julkistanut.
11 §
Tässä luvussa, lukuun ottamatta sen 7 §:ää,
ja 6 luvussa säädetystä tiedonantovelvollisuudesta voidaan
hakemuksesta myöntää poikkeus, joka ei
vaaranna sijoittajien asemaa. Valtiovarainministeriön asetuksella
säädetään poikkeuksen myöntämisestä silloin,
kun Euroopan yhteisön direktiivien mukaan jäsenvaltio
voi sallia poikkeuksen tiedonantovelvollisuudesta. Valtiovarainministeriön
asetuksella voidaan lisäksi säätää tiedonantovelvollisuutta
koskevan vastaavan poikkeuksen myöntämisestä silloin,
kun direktiivejä ei niiden soveltamisalan vuoksi sovelleta
arvopaperiin. Valtiovarainministeriön asetuksella voidaan
säätää myös poikkeuksista
tiedonantovelvollisuudesta silloin, kun arvopapereita tarjotaan
yleisesti hyödyllisen, pääasiassa muun
kuin voittoa tavoittelevan toiminnan rahoittamiseksi. Poikkeuksen
myöntää Rahoitustarkastus, kirjanpitolautakunta
tai Vakuutusvalvontavirasto siten kuin 2—5 momentissa säädetään.
Rahoitustarkastus voi myöntää poikkeuksen tämän
luvun 10 §:ssä säädetystä julkistamisvelvollisuudesta,
jos julkistaminen olisi yleisen edun vastaista tai jos siitä olisi
liikkeeseenlaskijalle olennaista haittaa. Poikkeusta on haettava välittömästi
velvollisuuden synnyttyä. Poikkeus 10 §:stä voidaan
myöntää vain 9 §:n 1 momentissa
tarkoitetulle yhtiölle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 luku
Arvopaperikauppa ja sijoituspalvelun tarjoaminen
4 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Arvopaperinvälittäjän, joka tuottaa
tai levittää julkisen kaupankäynnin kohteena
olevia arvopapereita tai niiden liikkeeseenlaskijoita koskevaa
tutkimustietoa taikka tuottaa tai levittää muita
sijoittajille tai yleisölle tarkoitettuja sijoitussuosituksia,
on kohtuullisin keinoin pyrittävä varmistamaan,
että tieto esitetään asianmukaisesti.
Arvopaperinvälittäjän on ilmoitettava tiedon
kohteena oleviin arvopapereihin mahdollisesti liittyvät
etunsa ja eturistiriidat. Rahoitustarkastus voi antaa Euroopan yhteisöjen
komission markkinoiden väärinkäyttödirektiivin
nojalla antamien säädösten täytäntöönpanemiseksi tarvittavia
tarkempia määräyksiä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5 b §
Jos arvopaperinvälittäjällä on
syytä epäillä, että liiketoimeen
saattaa liittyä 5 luvun tai rikoslain 51 luvun vastaista
sisäpiirintiedon käyttöä tai
arvopaperin kurssin vääristämistä,
sen on viipymättä ilmoitettava asiasta Rahoitustarkastukselle.
Ilmoituksen tekoa ei saa paljastaa sille, johon epäily
kohdistuu, eikä muulle henkilölle.
Ilmoituksen on sisällettävä ainakin
tiedot ilmoituksen tekijästä, epäilyttävästä liiketoimesta ja
siihen liittyvistä henkilöistä sekä ilmoituksen tekijällä olevat
tiedot, joilla saattaa olla merkitystä epäilyn
selvittämiseksi.
Rahoitustarkastus voi antaa tarkempia määräyksiä ilmoituksen
sisällöstä ja tekotavasta.
5 c §
Arvopaperinvälittäjä on velvollinen
korvaamaan taloudellisen vahingon, joka asiakkaalle on aiheutunut
epäilyttävästä liiketoimesta
ilmoittamisesta vain, jos arvopaperinvälittäjä ei ole
noudattanut sellaista huolellisuutta, jota siltä olosuhteet
huomioon ottaen voidaan kohtuudella vaatia.
Arvopaperinvälittäjän korvausvelvollisuudesta
on muutoin voimassa, mitä vahingonkorvauslaissa (412/1974)
säädetään.
Sijoitussuositusten esittäminen
10 §
Mitä 4 §:n 4 momentissa säädetään
arvopaperinvälittäjän velvollisuudesta,
sovelletaan myös muuhun henkilöön, joka
ammatti- tai liiketoimintanaan tuottaa tai levittää momentissa
tarkoitettua tietoa.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei sovelleta sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa
laissa (460/2003) tarkoitettuun yleisön saataville
toimitetun viestin laatijaan, jos laatija on sitoutunut noudattamaan
julkaisu- ja ohjelmatoiminnassa viestejä laativia henkilöitä ammatillisesti
edustavan järjestön ammatti-kuntaa varten taikka
julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan laatimia sääntöjä,
jotka vaikutuksiltaan vastaavat markkinoiden väärinkäyttödirektiivin
sekä sen nojalla Euroopan yhteisöjen komission
antamien säännösten vaikutuksia.
5 luku
Markkinoiden väärinkäyttöä koskevat säännökset
Sisäpiirintieto
1 §
Sisäpiirintiedolla tarkoitetaan julkisen kaupankäynnin
tai 3 luvun 16 §:ssä tarkoitetun kaupankäyntimenettelyn
kohteena olevaan arvopaperiin liittyvää luonteeltaan
täsmällistä tietoa, jota ei ole julkistettu
tai joka muuten ei ole ollut markkinoilla saatavissa ja joka on
omiaan olennaisesti vaikuttamaan sanotun arvopaperin arvoon.
Mitä 1 momentissa säädetään,
sovelletaan myös arvopaperiin,
1) joka on julkista kaupankäyntiä vastaavan kaupankäynnin
kohteena toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa;
2) jota on haettu otettavaksi julkisen kaupankäynnin
kohteeksi tai sitä vastaavan kaupankäynnin kohteeksi
toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa;
tai
3) jonka arvo määräytyy
julkisen kaupankäynnin tai 3 luvun 16 §:ssä tarkoitetun
kaupankäyntimenettelyn kohteena olevan arvopaperin taikka
tämän momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun arvopaperin
perusteella.
Sisäpiirintiedon käyttö
2 §
Joka julkisen kaupankäynnin tai 3 luvun 16 §:ssä tarkoitetun
kaupankäyntimenettelyn kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan
osakkeen omistajana taikka asemansa, toimensa tai tehtävänsä nojalla
on saanut sisäpiirintietoa, ei saa käyttää tietoa
hankkimalla tai luovuttamalla omaan tai toisen lukuun suoraan tai välillisesti
arvopaperia, jota tieto koskee, eikä neuvoa suoraan tai
välillisesti toista tällaista arvopaperia koskevassa
kaupassa. Mitä tässä momentissa säädetään,
sovelletaan myös henkilöön, joka on saanut
sisäpiirintiedon rikollisen toiminnan kautta.
Sisäpiirintietoa ei saa ilmaista toiselle, ellei se tapahdu
osana tiedon ilmaisevan henkilön työn, ammatin
tai tehtävien tavanomaista suorittamista.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään,
koskee myös muuta henkilöä, joka tiesi
tai hänen olisi pitänyt tietää,
että hänen saamansa tieto on sisäpiirintietoa.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei rajoita oikeutta hankkia tai luovuttaa 3 luvun 16 §:ssä tarkoitetun
kaupankäyntimenettelyn kohteena olevaa arvopaperia tällaisen
kaupankäyntimenettelyn ulkopuolella.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei rajoita henkilön oikeutta käydä kauppaa
arvopapereilla, jos arvopaperien hankinta tai luovutus perustuu
sopimukseen, joka on tehty ennen kuin henkilö sai kyseistä arvopaperia
koskevaa sisäpiirintietoa.
Omistuksen julkisuus
3 §
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien osakkeiden
ja osakkeeseen oikeuttavien arvopaperien, tällaisiin arvopapereihin
oikeuttavien muiden arvopaperien sekä arvopaperien, joiden arvo
määräytyy edellä tarkoitettujen
arvopaperien perusteella, omistus on julkista, jos arvopaperin
omistaja (ilmoitusvelvollinen) on:
1) tällaisen osakkeen liikkeeseen laskeneen suomalaisen
yhtiön, arvopaperikeskuksen, arvopaperipörssin
tai arvopaperinvälittäjän hallituksen
tai hallintoneuvoston jäsen tai varajäsen, toimitusjohtaja
tai toimitusjohtajan varamies taikka tilintarkastaja, varatilintarkastaja
tai tilintarkastusyhteisön toimihenkilö, jolla
on päävastuu yhtiön tilintarkastuksesta;
2) tällaisen osakkeen liikkeeseen laskeneen suomalaisen
yhtiön muu ylimpään johtoon kuuluva henkilö,
joka saa säännöllisesti sisäpiirintietoa
ja jolla on oikeus tehdä yhtiön tulevaa kehitystä ja
liiketoiminnan järjestämistä koskevia päätöksiä;
3) meklari ja arvopaperinvälittäjän
palveluksessa oleva henkilö, jonka tehtävänä on
tällaisia arvopapereita koskeva sijoitustutkimus, tai muu toimihenkilö,
joka asemansa tai tehtäviensä johdosta saa säännöllisesti
haltuunsa tällaisia arvopapereita koskevaa sisäpiirintietoa;
4) arvopaperikeskuksen, arvopaperipörssin tai
muuta julkista kaupankäyntiä tällaisilla
arvopapereilla järjestävän arvopaperinvälittäjän
muu toimihenkilö, joka asemansa tai tehtäviensä johdosta
saa säännöllisesti haltuunsa tällaisia
arvopapereita koskevaa sisäpiirintietoa.
Luottolaitoksen hallintoneuvoston jäsen ja varajäsen,
hallituksen varajäsen sekä tilintarkastaja, varatilintarkastaja
ja sellaisen tilintarkastusyhteisön toimihenkilö,
joka on päävastuussa luottolaitoksen tilintarkastuksesta,
on ilmoitusvelvollinen vain, jos hän saa säännöllisesti
tietoa, jonka perusteella hän voi päätellä arvopaperin
tai arvopaperimarkkinoiden kehityssuunnan.
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien osakkeiden
ja osakkeeseen oikeuttavien arvopaperien, tällaisiin arvopapereihin
oikeuttavien muiden arvopaperien sekä arvopaperien, joiden arvo
määräytyy edellä tarkoitettujen
arvopaperien perusteella, omistus on julkista myös,
jos arvopaperin omistaja on:
1) ilmoitusvelvollisen puoliso, vajaavaltainen, jonka
edunvalvoja ilmoitusvelvollinen on, taikka muu perheenjäsen,
joka on asunut vähintään yhden vuoden
samassa taloudessa ilmoitusvelvollisen kanssa;
2) yhteisö tai säätiö,
jossa tässä pykälässä tarkoitetulla
henkilöllä yksin tai yhdessä perheenjäsentensä tai
toisen tässä pykälässä tarkoitetun henkilön
tai tämän perheenjäsenten kanssa on suoraan
tai välillisesti määräysvalta.
Rahoitustarkastuksen henkilökunnan omistamien arvopaperien
omistuksen julkisuudesta säädetään
Rahoitustarkastuksesta annetussa laissa (587/2003). Suomen
Pankin henkilökunnan omistamien arvopaperien julkisuudesta
säädetään erikseen.
Ilmoitettavat tiedot
4 §
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan osakkeen
liikkeeseen laskeneeseen yhtiöön 3 §:n
1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetussa suhteessa olevan ilmoitusvelvollisen
on tehtävään tullessaan neljäntoista
päivän kuluessa ilmoitettava yhtiölle:
1) puoliso;
2) vajaavaltainen, jonka edunvalvoja hän on, sekä muu
vähintään yhden vuoden samassa taloudessa
asunut perheenjäsen;
3) 3 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitettu yhteisö tai
säätiö;
4) yhteisö tai säätiö,
jossa hänellä, hänen puolisollaan tai
muulla vähintään yhden vuoden samassa
taloudessa asuneella perheenjäsenellä on huomattava
vaikutusvalta;
5) omistamansa, puolisonsa, 2 kohdassa tarkoitetun
henkilön sekä 3 kohdassa tarkoitetun yhteisön
tai säätiön omistamat yhtiön
osakkeet ja osakkeisiin oikeuttavat arvopaperit, tällaisiin arvopapereihin
oikeuttavat muut arvopaperit sekä arvopaperit, joiden arvo
määräytyy edellä tarkoitettujen
arvopaperien perusteella.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun ilmoitusvelvollisen
on tehtävässä ollessaan seitsemän
päivän kuluessa ilmoitettava yhtiölle:
1) 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuilla arvopapereilla
tehdyt hankinnat ja luovutukset, kun omistuksen muutos on vähintään
5 000 euroa; sekä
2) muut tässä pykälässä tarkoitetuissa
tiedoissa tapahtuvat muutokset.
Jos kalenterivuoden aikana tehtyjen kauppojen ja luovutusten
yhteismäärä jää alle
5 000 euron, ilmoitus on tästä huolimatta
tehtävä viimeistään seuraavan
kalenterivuoden tammikuun 31 päivänä.
Ilmoitusvelvollisuus ei koske yhteisöjä, jotka ovat
liikkeeseenlaskijan tytäryrityksiä. Ilmoitusvelvollisuus
ei myöskään koske asunto-osakeyhtiöitä,
kiinteistöosakeyhtiöitä, aatteellisia
yhdistyksiä tai taloudellisia yhdistyksiä. Jos
toisessa virkkeessä tarkoitettu yhteisö käy
säännöllisesti kauppaa arvopapereilla,
myös niitä koskevat tiedot on kuitenkin ilmoitettava.
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan suomalaisen
yhtiön tilintarkastajan, varatilintarkastajan ja tilintarkastusyhteisön
toimihenkilön, jolla on päävastuu yhtiön
tilintarkastuksesta, ei tarvitse ilmoittaa yhteisöjä,
joissa hänen huomattava vaikutusvaltansa perustuu tilintarkastustehtävään.
Ilmoitukseen on sisällytettävä asianomaisen henkilön
tai yhteisön taikka säätiön
yksilöimiseksi tarvittavat tiedot sekä arvopapereita
koskevat tiedot.
Henkilöllä on yhteisössä tai
säätiössä huomattava vaikutusvalta,
jos hän on siinä 3 §:n 1 momentin 1 tai
2 kohdassa tarkoitetussa tai siihen rinnastuvassa asemassa tai jos
hän on avoimen yhtiön yhtiömies tai kommandiittiyhtiön
vastuunalainen yhtiömies.
5 §
Arvopaperikeskukseen, arvopaperipörssiin ja muuta julkista
kaupankäyntiä järjestävään
arvopaperinvälittäjään 3 §:n
1 momentin 1 tai 4 kohdassa tarkoitetussa suhteessa olevan ilmoitusvelvollisen
on tehtävään tullessaan neljäntoista päivän
kuluessa ilmoitettava arvopaperikeskukselle, arvopaperipörssille
tai arvopaperinvälittäjälle puolisonsa,
vajaavaltainen, jonka edunvalvoja hän on, sekä muu
vähintään yhden vuoden samassa taloudessa
asunut perheenjäsen sekä 3 §:n
3 momentin 2 kohdassa tarkoitettu yhteisö tai säätiö sekä seitsemän
päivän kuluessa tiedoissa tapahtuvat muutokset.
Ilmoitusvelvollisen on liitettävä ilmoitukseensa
4 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa sekä 2 momentin
1 ja 2 kohdassa tarkoitetut tiedot.
Arvopaperinvälittäjään 3 §:n
1 momentin 1 tai 3 kohdassa tarkoitetussa suhteessa olevan ilmoitusvelvollisen
on tehtävään tullessaan neljäntoista
päivän kuluessa ilmoitettava välittäjälle
puolisonsa, vajaavaltainen, jonka edunvalvoja hän on, sekä muu
vähintään yhden vuoden samassa taloudessa
asunut perheenjäsen sekä 3 §:n 3 momentin
2 kohdassa tarkoitettu yhteisö tai säätiö sekä seitsemän
päivän kuluessa tiedoissa tapahtuvat muutokset.
Ilmoitukseen on liitettävä 4 §:n 1 momentin
4 ja 5 kohdassa sekä 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut
tiedot.
Arvo-osuusjärjestelmään liitetyt
arvopaperit
6 §
Jos 4 tai 5 §:ssä tarkoitetut arvopaperit
on liitetty arvo-osuusjärjestelmään,
ilmoitusten vastaanottaja voi järjestää menettelyn,
jossa tiedot saadaan arvo-osuusjärjestelmästä.
Tällöin ei erillisiä ilmoituksia ole
tehtävä.
Sisäpiirin omistusta koskeva julkinen rekisteri
7 §
Edellä 4 ja 5 §:ssä tarkoitettujen
ilmoitusten vastaanottajan on pidettävä rekisteriä,
josta ilmenevät kunkin ilmoitusvelvollisen kohdalla hänen,
hänen puolisonsa, vajaavaltaisen, jonka edunvalvoja hän
on, muun vakituisesti samassa taloudessa asuvan henkilön
ja 3 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön
ja säätiön omistamat arvopaperit sekä eriteltyinä kaupat
ja muut luovutukset (sisäpiirirekisteri). Rekisterissä on vastaavasti
oltava kunkin ilmoitusvelvollisen kohdalla tiedot 4 ja 5 §:ssä tarkoitetuista
henkilöistä, yhteisöistä ja
säätiöistä.
Jos ilmoitukset tehdään 6 §:n mukaisesti,
rekisteri voidaan tältä osin muodostaa arvo-osuusjärjestelmästä saatavista
tiedoista.
Sisäpiirirekisterin tiedot on merkittävä siten, että niitä ei
voi jälkikäteen muuttaa tai poistaa. Rekisterinpito
on järjestettävä siten, että ainoastaan
rekisterin pitämiseen oikeutetut voivat muuttaa tietoja.
Rekisterimerkintä on tehtävä ilman aiheetonta
viivästystä. Sisäpiirirekisteriin merkityt
tiedot on säilytettävä vähintään
viisi vuotta tiedon merkitsemisestä.
Jokaisella on oikeus vaivattomasti tutustua sisäpiirirekistereihin
ja saada kulujen korvaamista vastaan niistä otteita ja
jäljennöksiä. Luonnollisen henkilön
henkilötunnus ja osoite sekä muun luonnollisen
henkilön kuin ilmoitusvelvollisen nimi eivät kuitenkaan
ole julkisia. Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan osakkeen liikkeeseen
laskeneen yhtiön on lisäksi pidettävä sisäpiirirekisterin
sisältämät tiedot yleisön saatavilla
sähköisen viestintäverkon kotisivuilla.
Arvopapereiden omistuksessa tapahtuneita muutoksia koskevat tiedot
on pidettävä sähköisen viestintäverkon
kotisivuilla 12 kuukauden ajan muutoksesta. Tiedot on päivitettävä ilman aiheetonta
viivästystä, kun ilmoitusvelvollinen ilmoittaa
muutoksesta tietoihin.
Yrityskohtainen sisäpiirirekisteri
8 §
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin
liikkeeseenlaskijan on lisäksi pidettävä sisäpiirirekisteriä palveluksessaan
olevista henkilöistä, jotka asemansa tai tehtäviensä johdosta
saavat säännöllisesti sisäpiirintietoa
sekä muista henkilöistä, jotka työ-
tai muun sopimuksen perusteella työskentelevät
tälle ja saavat sisäpiirintietoa (yrityskohtainen
sisäpiirirekisteri).
Yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin on sisällytettävä tiedot
myös liikkeeseenlaskijan toimielimiin kuuluvista henkilöistä,
jotka saavat sisäpiirintietoa.
Mitä tässä pykälässä säädetään
liikkeeseenlaskijan velvollisuudesta pitää yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä,
koskee myös liikkeeseenlaskijan puolesta tai lukuun toimivaa.
Yrityskohtainen sisäpiirirekisteri ei ole julkinen.
Liikkeeseenlaskijan palveluksessa olevaa henkilöä,
joka asemansa tai tehtäviensä takia saa säännöllisesti
sisäpiirintietoa, koskevat tiedot saadaan kuitenkin asianomaisen
henkilön suostumuksella julkistaa.
9 §
Yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitään
seuraavat tiedot:
1) rekisterin perustamispäivä;
2) henkilön yksilöimiseksi tarpeelliset
tiedot;
3) peruste, miksi henkilö merkitään
rekisteriin;
4) ajankohta, jolloin henkilölle on annettu
tai jona hän on saanut sisäpiirintietoa;
5) ajankohta, jolloin peruste ylläpitää yrityskohtaista
sisäpiirirekisteriä lakkasi.
Yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä on
päivitettävä aina, kun:
1) peruste henkilön merkitsemiseksi rekisteriin
muuttuu;
2) uusi henkilö merkitään
rekisteriin;
3) henkilö, joka on merkitty rekisteriin,
ei enää saa sisäpiirintietoa.
10 §
Yrityskohtaisen sisäpiirirekisterin tiedot on merkittävä siten,
että niitä ei voi jälkikäteen muuttaa
tai poistaa. Rekisterinpito on järjestettävä siten,
että ainoastaan rekisterin pitämiseen oikeutetut
voivat muuttaa tietoja. Rekisterimerkintä on tehtävä ilman
aiheetonta viivästystä.
Yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitylle henkilölle
on ilmoitettava kirjallisesti tai muutoin todisteellisesti hänen
merkitsemisestään rekisteriin ja siitä hänelle
aiheutuvista velvollisuuksista.
Yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkityt tiedot
on säilytettävä vähintään
viisi vuotta siitä lukien, kun peruste tietojen merkitsemiseen
rekisteriin on päättynyt.
11 §
Liikkeeseenlaskija voi jakaa yrityskohtaisen sisäpiirirekisterin
osarekistereihin siten, että saman määräajan
voimassa olevan perusteen omaavat henkilöt merkitään
samaan osarekisteriin. Jos yrityskohtainen sisäpiirirekisteri
jaetaan osiin, sovelletaan kuhunkin osarekisteriin erikseen, mitä 8—10 §:ssä säädetään
yrityskohtaisesta sisäpiirirekisteristä.
Kurssin vääristäminen
12 §
Julkisen kaupankäynnin tai 3 luvun 16 §:ssä tarkoitetun
kaupankäyntimenettelyn kohteena olevan arvopaperin kurssia
ei saa vääristää.
Kurssin vääristämisellä tarkoitetaan:
1) julkisen kaupankäynnin tai 3 luvun 16 §:ssä tarkoitetun
kaupankäyntimenettelyn kohteena olevaa arvopaperia koskevaa
harhaanjohtavaa osto- ja myyntitarjousta, näennäiskauppaa
ja muuta vilpillistä toimintatapaa;
2) liiketoimia ja muita toimia, jotka antavat väärää tai
harhaanjohtavaa tietoa julkisen kaupankäynnin tai 3 luvun
16 §:ssä tarkoitetun kaupankäyntimenettelyn
kohteena olevien arvopaperien tarjonnasta, kysynnästä tai
hinnasta;
3) liiketoimia ja muita toimia, joilla yksi tai useampi
yhteistyössä toimiva henkilö varmistaa julkisen
kaupankäynnin tai 3 luvun 16 §:ssä tarkoitetun
kaupankäyntimenettelyn kohteena olevien arvopaperien hinnan
epätavalliselle tai keinotekoiselle tasolle; tai
4) julkisen kaupankäynnin tai 3 luvun 16 §:ssä tarkoitetun
kaupankäyntimenettelyn kohteena olevaa arvopaperia koskevan
väärän tai harhaanjohtavan tiedon julkaisemista
tai muuta levittämistä, jos tiedon julkaisija
tai levittäjä tiesi tai hänen olisi pitänyt
tietää tiedon olevan väärää tai
harhaanjohtavaa.
Mitä 2 momentin 4 kohdassa säädetään,
ei sovelleta sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa
laissa tarkoitettuun yleisön saataville toimitetun viestin
laatijaan, joka viestin laadinnassa on sitoutunut noudattamaan mainitussa
laissa tarkoitetussa julkaisu- ja ohjelmatoiminnassa viestejä laativia
henkilöitä ammatillisesti edustavan järjestön
ammattikuntaa varten tai julkaisu- ja ohjelmatoiminnan harjoittajan
laatimia sääntöjä, jotka vaikutuksiltaan vastaavat
markkinoiden väärinkäyttödirektiivin ja
sen nojalla Euroopan yhteisöjen komission antamien säännösten
vaikutuksia. Mainittua kohtaa sovelletaan kuitenkin, jos viestin
laatija saa itselleen erityistä etua tai hyötyä tiedon
julkaisemisesta tai levittämisestä.
Edellä 2 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa
liiketoimi tai muu toimi ei kuitenkaan ole kurssin vääristämistä,
jos liiketoimella tai toimeksiannolla on hyväksyttävä peruste
ja ne täyttävät Rahoitustarkastuksen
hyväksymät kyseisessä julkisessa kaupankäynnissä tai
3 luvun 16 §:ssä tarkoitetussa kaupankäyntimenettelyssä noudatettavat
markkinatavat.
Arvopaperinvälittäjä, joka tarjoaa
sijoituspalveluna markkinatakausta tai arvopaperikaupintaa liikkeeseen
laskemallaan, 1 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla
arvopaperilla, saa tehdä tällaista toimintaa koskevan
sopimuksen, jonka tarkoituksena on vaikuttaa arvopaperin hintatasoon.
Rajoitussäännös
13 §
Mitä tässä luvussa säädetään
sisäpiirintiedon käyttämisestä tai
kurssin vääristämisestä, ei
sovelleta sellaiseen kaupankäyntiin arvopapereilla, jossa:
1) liikkeeseenlaskija hankkii omia osakkeitaan Euroopan
yhteisöjen komission markkinoiden väärinkäyttödirektiivin
8 artiklan nojalla antamien asetusten mukaisesti;
2) sijoituspalveluyritys tai luottolaitos vakauttaa
arvopaperien hintaa Euroopan yhteisöjen komission markkinoiden
väärinkäyttödirektiivin 8 artiklan
nojalla antamien asetusten mukaisesti.
Julkisen kaupankäynnin kohteeksi haetut arvopaperit
14 §
Mitä tässä luvussa säädetään
julkisen kaupankäynnin kohteena olevasta arvopaperista
ja sen liikkeeseenlaskijasta, sovelletaan arvopaperiin, jota on
haettu otettavaksi julkisen kaupankäynnin kohteeksi, ja
sen liikkeeseenlaskijaan.
Tarkemmat määräykset
15 §
Rahoitustarkastus voi antaa Euroopan yhteisöjen komission
markkinoiden väärinkäyttödirektiivin
nojalla antamien säädösten täytäntöönpanemiseksi
tarvittavia tarkempia määräyksiä. Rahoitustarkastus
voi lisäksi antaa tarkempia määräyksiä 4 §:ssä tarkoitetun
ilmoituksen sisällöstä ja tekotavasta,
6 §:ssä ja 7 §:n 2 momentissa tarkoitetusta
menettelystä sekä 9 §:ssä tarkoitetun
rekisterin sisällöstä ja tietojen merkintätavasta.
10 luku
Erinäisiä säännöksiä
1 §
Tämän lain 2 luvun 1 §:ää,
4 luvun 1, 2, 3 a, 4, 5 b ja 5 c §:ää,
5 luvun 1, 2 ja 12—15 §:ää,
7 luvun 2 §:ää ja 8 luvun 1 §:ää sovelletaan
myös kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla
ja termiineillä annetun lain mukaiseen vakioituun optioon
ja termiiniin.
Tämän lain 4 luvun 7 §:ää,
5 luvun 3—6 §:ää ja 7 §:n
1, 3 ja 4 momenttia sekä 8—11 §:ää sovelletaan
myös kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla
ja termiineillä annetun lain mukaiseen vakioituun optioon
ja termiiniin, jonka kohde-etuus on julkisen kaupankäynnin
kohteena oleva osake tai osakkeeseen osakeyhtiölain mukaan
oikeuttava arvopaperi. Tämän lain 5 luvun 8—11 §:ää sovelletaan
myös kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla
ja termiineillä annetun lain mukaiseen vakioituun optioon
ja termiiniin, jonka kohde-etuus on raaka-aine tai hyödyke.
Tämän lain 5 luvun 3 §:ää sovelletaan
myös kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla
ja termiineillä annetun lain 1 luvun 3 §:ssä tarkoitettuun
optioyhteisöön tämän lain 5
luvun 3 §:n 1 momentin 1, 3 tai 4 kohdassa mainitussa suhteessa
olevaan henkilöön sekä hänen
kanssaan 5 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa
suhteessa olevaan yhteisöön tai säätiöön.
Rahoitustarkastuksesta annetun lain 24 a §:n 1
momentin 2 kohtaa sekä 26 a §:ää sovelletaan myös
kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetun
lain mukaiseen vakioituun optioon ja termiiniin.
1 a §
Tämän lain 2 luvun 1 §:ää,
4 luvun 1, 2, 3 a, 4, 5 b ja 5 c §:ää sekä 7
luvun 2 §:ää sovelletaan myös
johdannaissopimukseen, joka on kaupankäynnin ja selvityksen
kohteena muulla säännellyllä ja viranomaisen
valvonnassa olevalla markkinalla kuin kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla
ja termiineillä annetussa laissa tarkoitetussa optioyhteisössä (vakioituun
optioon tai termiiniin rinnastettava johdannaissopimus). Tämän
lain 5 luvun 1, 2 ja 12—15 §:ää sovelletaan
myös vakioituun optioon tai termiiniin rinnastettavaan
johdannaissopimukseen, jonka kohde-etuutena on julkisen kaupankäynnin
kohteena oleva arvopaperi taikka raaka-aine tai muu hyödyke.
Tämän lain 4 luvun 7 §:ää,
5 luvun 3—6 §:ää ja 7 §:n
1, 3 ja 4 momenttia sekä 8—11 §:ää sovelletaan
myös vakioituun optioon tai termiiniin rinnastettavaan
johdannaissopimukseen, jonka kohde-etuus on julkisen kaupankäynnin
kohteena oleva osake tai osakkeeseen osakeyhtiölain mukaan
oikeuttava arvopaperi.
Rahoitustarkastuksesta annetun lain 24 a §:n 1 momentin
2 kohtaa sekä 26 a §:ää sovelletaan myös
vakioituun optioon tai termiiniin rinnastettavaan johdannaissopimukseen.
1 b §
Tämän lain 2 luvun 1 §:ää,
4 luvun 1, 2, 3 a, 4, 5 b ja 5 c §:ää sekä 7
luvun 2 §:ää sovelletaan myös
johdannaissopimukseen, joka ei ole kaupankäynnin tai selvityksen
kohteena kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla
ja termiineillä annetun lain 1 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa
optioyhteisössä tai edellä tämän
luvun 1 a §:ssä tarkoitetulla muulla säännellyllä ja
viranomaisen valvonnassa olevalla markkinalla. Tällaiseen johdannaissopimukseen
sovelletaan myös tämän lain 5 luvun 1,
2 ja 12—15 §:ää, sikäli
kuin sen kohde-etuutena on julkisen kaupankäynnin kohteena
oleva arvopaperi taikka raaka-aine tai muu hyödyke.
Tämän lain 5 luvun 3—6 §:ää ja
7 §:n 1, 3 ja 4 momenttia sekä 8—11 §:ää sovelletaan
myös tässä pykälässä tarkoitettuun
johdannaissopimukseen, jonka kohde-etuus on julkisen kaupankäynnin
kohteena oleva osake tai osakkeeseen osakeyhtiölain mukaan
oikeuttava arvopaperi.
Rahoitustarkastuksesta annetun lain 24 a §:n 1
momentin 2 kohtaa sekä 26 a §:ää sovelletaan myös
tässä pykälässä tarkoitettuun
johdannaissopimukseen.
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 200
.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
Tämän lain 5 luvun 7 §:ssä tarkoitetun
sisäpiirirekisterin tiedot on saatettava lain mukaisiksi kuuden
kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Siihen asti, kunnes sisäpiirirekisterin
tiedot on saatettu tämän lain mukaisiksi, kuitenkin enintään
kuuden kuukauden ajan lain voimaantulosta, sovelletaan tämän
lain 5 luvun 3 ja 4 §:n sijasta omistuksen julkisuuteen
ja ilmoitettaviin tietoihin tämän lain voimaan
tullessa voimassa olevia säännöksiä.
Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan osakkeen liikkeeseenlaskijan
on vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta saatettava
5 luvun 7 §:ssä tarkoitetun sisäpiirirekisterin
tiedot mainitun pykälän 4 momentin mukaisesti
yleisön saataville sähköisen tietoverkon
kotisivuille.
Tämän lain 5 luvun 8 §:ssä tarkoitettu
yrityskohtainen sisäpiirirekisteri on perustettava ja saatettava
lain mukaiseksi kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta.