1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa yhdenmukaisia
menettelytapoja käsiteltäessä sosiaalihuollon
asiakasta koskevia tietoja ja siten edistää sosiaalihuollon
tehtävien asianmukaista hoitamista.
2 §
Soveltamisala
Tässä laissa säädetään
asiakastietojen kirjaamisesta ja siihen liittyvistä velvoitteista
sosiaalihuollossa.
Tätä lakia sovelletaan sosiaalihuollon henkilötietolaissa
(523/1999) tarkoitettujen asiakastietojen käsittelyyn
sekä julkisessa että yksityisessä sosiaalihuollossa.
Asiakastietojen käsittelyyn sovelletaan lisäksi,
mitä säädetään sosiaali-
ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetussa
laissa (159/2007), jäljempänä asiakastietolaki,
sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa
(812/2000), jäljempänä asiakaslaki,
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999),
jäljempänä julkisuuslaki, hallintolaissa
(434/2003), henkilötietolaissa, sähköisestä asioinnista
viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003), vahvasta
sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista
annetussa laissa (617/2009), väestötietojärjestelmästä ja
Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa
laissa (661/2009), arkistolaissa (831/1994) sekä laissa
potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992).
3 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) sosiaalihuollolla sosiaalihuoltolain 1 §:ssä tarkoitettua
sosiaalihuoltoa;
2) sosiaalipalvelulla sosiaalihuoltolain 14, 28 ja
29 §:ssä tarkoitettuja sosiaalipalveluja;
3) palvelunantajalla sosiaalihuoltoa tai sosiaalipalveluja
järjestävää, tuottavaa tai toteuttavaa
viranomaista taikka yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa
laissa (922/2011) tarkoitettua palvelujen tuottajaa;
4) palvelutehtävällä sosiaalihuoltoon
kuuluvaa tehtäväaluetta, jota toteutettaessa käsitellään
asiakastietoa;
5) asiakkaalla sosiaalihuoltoa hakevaa tai käyttävää taikka
tahdostaan riippumatta sen kohteena olevaa henkilöä;
6) asiakastiedolla sellaista asiakassuhteessa saatua
henkilötietoa, joka on kirjattu tai on tämän
lain mukaan kirjattava sosiaalihuollon asiakasasiakirjaan;
7) asiakasasiakirjalla viranomaisen ja yksityisen
järjestämään sosiaalihuoltoon
liittyvää, julkisuuslain 5 §:n
1 ja 2 momentissa tarkoitettua asiakirjaa, joka sisältää asiakasta
tai muuta yksityishenkilöä koskevia asiakastietoja;
8) kirjaamisella merkintöjen tekemistä asiakirjaan;
9) sosiaalihuollon henkilörekisterillä sosiaalihuollon
ilmoitusrekisteriä ja sosiaalihuollon asiakasrekisteriä;
10) palvelunjärjestäjällä palvelunantajaa, jolla
on:
a) viranomaisena velvollisuus huolehtia siitä, että asiakas
saa hänelle lain tai viranomaisen päätöksen
mukaan kuuluvan sosiaalihuollon palvelun tai etuuden; tai
b) yksityisenä palvelunantajana velvollisuus huolehtia
siitä, että asiakas saa asiakaslain 6 §:ssä tarkoitetun
sopimuksen mukaisen palvelun;
11) palveluntuottajalla palvelunantajaa, joka:
a) palvelunjärjestäjän
asemassa tuottaa itse sosiaalipalvelua tai sosiaalihuoltoa; tai
b) palvelunjärjestäjän kanssa
tehdyn sopimuksen perusteella tuottaa sosiaalipalvelua tai sosiaalihuoltoa;
12) palveluntoteuttajalla tahoa, joka käytännössä vastaa
palvelun antamisesta asiakkaalle.
2 luku
Asiakastietojen kirjaamista koskevat velvoitteet
Asiakastietojen kirjaamista koskevat yleiset velvoitteet
4 §
Asiakastietojen kirjaaminen
Sosiaalihuollon ammatillinen henkilöstö sekä avustava
henkilöstö, joka osallistuu asiakastyöhön,
ovat velvollisia kirjaamaan sosiaalihuollon järjestämisen,
suunnittelun, toteuttamisen, seurannan ja valvonnan kannalta tarpeelliset
ja riittävät tiedot määrämuotoisina
asiakirjoina ja tallettamaan ne 5 §:n mukaisesti.
Velvollisuus kirjata asiakastiedot alkaa, kun palvelunantaja
on saanut tiedon henkilön palveluntarpeesta tai ryhtynyt
toteuttamaan sosiaalipalvelua. Tieto asiakkuuden päättymisestä on kirjattava
asiakasasiakirjaan.
Kirjaukset on tehtävä viipymättä sen
jälkeen, kun asiakkaan asiaa on käsitelty.
Palveluntoteuttajan on huolehdittava, että 7 sekä 9—20 §:ssä tarkoitetut
asiakastiedot kirjataan.
5 §
Toimivaltasäännös
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa tarkemmat määräykset
sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen rakenteista ja asiakasasiakirjoihin
merkittävistä tiedoista.
6 §
Asiakirjoissa käytettävä kieli
Asiakasasiakirjoissa käytettävän
kielen on oltava selkeää ja ymmärrettävää,
ja niissä saa käyttää vain yleisesti
tunnettuja ja hyväksyttyjä käsitteitä ja
lyhenteitä. Henkilötietojen laatua koskevista
periaatteista säädetään henkilötietolain
9 §:ssä.
Viranomaisen järjestämään
sosiaalihuoltoon sovelletaan, mitä kielilaissa (423/2003)
sekä saamen kielilaissa (1086/2003) säädetään.
Asiakastietojen kirjaaminen erityisissä tilanteissa
7 §
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen kirjaaminen sosiaalihuollon
toimintayksikön sisäisessä yhteistyössä
Kun sosiaalipalvelua toteuttaa sosiaalihuollon toimintayksikössä sosiaali-
ja terveydenhuollon henkilöstö yhdessä,
asiakkaasta laaditaan yhteinen toteuttamiskertomus.
Lisäksi asiakkaalle voidaan laatia yhteinen asiakassuunnitelma ja muita tarpeellisia
yhteisiä asiakasasiakirjoja.
Tässä momentissa tarkoitetut yhteiset asiakasasiakirjat
talletetaan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin.
Henkilöllä, joka osallistuu edellä 1
momentissa tarkoitetun yhteisen palvelun toteuttamiseen, on oltava
pääsy tehtävissään
tarvitsemiinsa yhteisiin asiakasasiakirjoihin. Yhteisestä asiakassuunnitelmasta
voidaan tallettaa tarvittaessa kopio potilasrekisteriin.
Lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilön terveyden-
ja sairaanhoitoa koskevat potilastiedot merkitään
potilasasiakirjoihin ja talletetaan potilasrekisteriin siten kuin
erikseen säädetään.
8 §
Asiakastietojen kirjaaminen organisaatioiden välisessä monialaisessa
yhteistyössä
Monialaiseen yhteistyöhön osallistuvat
henkilöt voivat salassapitosäännösten
estämättä:
1) kirjata edustamansa organisaation asiakirjoihin
sellaiset yhteistyössä saamansa sosiaalihuollon
asiakastiedot, jotka ovat tarpeellisia yhteisen asiakkaan asian
hoitamiseksi sanotussa organisaatiossa;
2) tallettaa yhteistyön perusteella laaditun asiakassuunnitelman,
muistion tai vastaavan asiakirjan sanotussa organisaatiossa, jos
se on asiakkaan kannalta tarpeellista siinä asiassa, jonka
hoitamiseksi asiakirja on laadittu.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuja asiakastietoja koskeviin
salassapitovelvoitteisiin ja niistä poikkeamiseen sovelletaan,
mitä asiakaslain 14—16, 19 ja 27 §:ssä säädetään,
riippumatta siitä, minkä organisaation asiakirjoihin
ne sisältyvät.
3 luku
Kirjattavat asiakastiedot
Kaikkia asiakirjatyyppejä koskevat tiedot
9 §
Asiakasasiakirjoihin kirjattavat perustiedot
Asiakasasiakirjoihin kirjataan seuraavat perustiedot:
1) asiakirjan nimi;
2) asiakkaan nimi, äidinkieli ja asiointikieli, yhteystiedot
ja kotikunta sekä henkilötunnus tai, ellei se
ole tiedossa, hänet väliaikaisesti yksilöivä tunnus
tai syntymäaika;
3) jos asiakirja koskee alaikäistä asiakasta, hänen
huoltajansa tai muun laillisen edustajansa nimi, yhteystiedot ja
toimivalta sekä huoltajuudesta erotetun vanhemman mahdollinen
tiedonsaantioikeus;
4) täysi-ikäiselle asiakkaalle määrätyn
laillisen edustajan tai asiakkaan valtuuttaman henkilön
nimi, yhteystiedot ja toimivalta;
5) tarvittaessa asiakkaan omaisen, läheisen tai
muun asiakkaan hoitoon tai huolenpitoon osallistuvan henkilön
nimi, yhteystiedot ja rooli asiassa;
6) palvelunjärjestäjän,
palveluntuottajan ja tarvittaessa palveluntoteuttajan nimi ja yksilöintitunnus;
7) asiakirjan laatijan tai kirjauksen tehneen henkilön
nimi sekä virka-asema tai tehtävä toimintayksikössä;
8) asiakirjan laatimisen tai kirjaamisen ajankohta;
sekä
9) mahdollinen tieto asiakkaan tai hänen laillisen
edustajansa yhteystietoja koskevasta turvakiellosta.
10 §
Merkinnät tietojen luovuttamisesta
Kun asiakasta koskevia tietoja luovutetaan sivulliselle,
asiakirjasta on käytävä ilmi:
1) mitä tietoja on luovutettu;
2) kenelle tiedot on luovutettu;
3) milloin tiedot on luovutettu;
4) kuka tiedot on luovuttanut;
5) luovutuksen perusteena oleva säännös
tai suostumusta koskevat tiedot; sekä
6) käyttötarkoitus, johon tiedot
on luovutettu.
11 §
Merkinnät tietojen saamisesta
Kun asiakasta koskevia tietoja saadaan asiakkaalta
itseltään tai sivulliselta, asiakirjasta on käytävä ilmi:
1) mitä tietoja on hankittu tai saatu;
2) keneltä tiedot on saatu;
3) milloin tiedot on saatu;
4) henkilö, joka tiedot on pyytänyt,
jos ne on hankittu oma-aloitteisesti;
5) tiedon hankkimisen tai saamisen perusteena oleva
säännös tai suostumusta koskevat tiedot;
sekä
6) käyttötarkoitus, johon tiedot
on hankittu tai saatu.
12 §
Alaikäisen asiakkaan kielto-oikeuden kirjaaminen
Alaikäinen asiakas voi asiakaslain 11 §:n 3 momentin
perusteella kieltää asiakastietojen antamisen
lailliselle edustajalleen painavasta syystä ikänsä,
kehitystasonsa ja asian laadun perusteella. Mikäli alaikäinen
asiakas kieltää tietojen luovutuksen, on kielto
ja sen perusteeksi esitetty painava syy kirjattava.
Jos alaikäisen kielto-oikeus evätään
siksi, ettei alaikäinen asiakas ole esittänyt
1 momentissa tarkoitettua painavaa syytä kiellolle, tai
siksi, että tietojen antamatta jättämisen
katsotaan olevan selvästi vastoin alaikäisen asiakkaan
omaa etua, on asiakasasiakirjaan kirjattava myös ratkaisun
perustelut.
13 §
Asiakastietojen korjaaminen
Asiakasasiakirjoissa olevien tietojen korjaamiseen sovelletaan
henkilötietolain 29 §:ää.
Korjaus on tehtävä siten, että alkuperäinen merkintä on
myöhemmin luettavissa. Korjauksesta on käytävä ilmi
korjauksen tekijän nimi ja virka-asema sekä korjauksen
ajankohta ja peruste.
Asiakirjatyypeittäin kirjattavat tiedot
14 §
Asian vireilletulo
Asian vireilletuloa koskeviin asiakasasiakirjoihin
kirjataan:
1) henkilön tuen, huolenpidon, hoivan tai muun
palvelun tarve;
2) mahdolliset perustelut palvelun tarpeelle;
3) asian vireille saattaja; sekä
4) asian vireille saattamisen ajankohta.
15 §
Palvelutarpeen arviointi
Sen lisäksi, mitä sosiaalihuoltolain 37 §:ssä ja 39 §:n
2 momentin 1—3 ja 5 kohdissa on säädetty,
asiakkaan palvelutarpeen arviointia koskeviin asiakirjoihin kirjataan
tarvittaessa asiakkaan laillisen edustajan, omaisen, läheisen
tai muun henkilön käsitys asiakkaan
tuen tarpeesta.
Suunnitelmaa koskevaan arvioon kirjataan lisäksi asiakkaan
ja muiden suunnitelman toteuttamiseen osallistuneiden käsitys
ja työntekijän arvio siitä, miten suunnitelmassa
esitetyt tavoitteet ovat toteutuneet.
16 §
Asiakassuunnitelma
Sen lisäksi, mitä sosiaalihuoltolain
39 §:n 2 momentin 4 ja 6—9 kohdissa
on säädetty, asiakassuunnitelma-asiakirjaan kirjataan:
1) palvelutarpeen arvioon perustuva asiakkaan tuen
tarve;
2) kuvaus asiakkaan tarvitsemista palveluista;
3) palvelulle ja asiakkuudelle asetetut tavoitteet
sekä keinot niiden saavuttamiseksi; sekä
4) asiakkaan tukemiseen osallistuvat yksityishenkilöt
ja heidän tehtävänsä.
17 §
Asiakaskertomus
Asiakaskertomus-asiakirjaan kirjataan:
1) asiakkaan saaman tuen tai palvelun ajankohta;
2) kuvaus sosiaalihuollon asiakkaan tilanteesta;
3) kaikki asiakkaaseen tai asiakkuuteen liittyvät
tapahtumat, joissa asiakkaan asiaa on käsitelty, sekä tieto
siitä, ketkä ovat osallistuneet asian käsittelyyn;
4) asiakkuuden alkamisen ja päättymisen ajankohdat;
sekä
5) asiakkuuden päättymisen peruste.
18 §
Päätös
Tiedoista, jotka on kirjattava päätösasiakirjaan,
säädetään hallintolain 44 §:n
1 momentissa sekä 45 §:n 1 momentissa.
19 §
Päätöksen toimeenpanoon liittyvät
kirjaukset
Seuraavista päätöksen
toimeenpanoon liittyvistä toimenpiteistä on tehtävä kirjaukset:
1) tieto päätöksen ja siihen
liittyvän muutoksenhakuohjauksen tiedoksiannon ajankohdasta;
2) tiedot mahdollisesta muutoksenhausta;
3) muutoksenhakuviranomaisen ratkaisu;
4) tieto päätöksen lainvoimaiseksi
tulosta; sekä
5) tiedot päätöksen täytäntöönpanosta.
20 §
Eräät muut asiakasasiakirjoihin kirjattavat
tiedot
Jos asiakkaan palvelutarpeen selvittämiseksi kuullaan
hänen läheistään tai muuta yksityishenkilöä ja
sosiaalihuollon kannalta on tarpeen kirjata kuultavan itsestään
tai muusta yksityishenkilöstä kertomia arkaluonteisia
tietoja, nämä tiedot kirjataan erilliseksi asiakirjaksi.
Asiakkaan omiin asiakasasiakirjoihin on kuitenkin kirjattava asiakkaan
asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot.
4 luku
Asiakastietojen käsittelyä koskevat erityiset säännökset
21 §
Asiakasasiakirjojen käytettävyys
Asiakasasiakirjat on laadittava ja säilytettävä sellaisia
välineitä ja menetelmiä käyttäen,
että asiakirjoihin sisältyvien tietojen eheys
ja käytettävyys voidaan turvata tietojen säilytysajan.
Asiakastietoja on voitava hyödyntää asiakasprosessissa sekä toiminnan suunnittelussa,
arvioinnissa,
johtamisessa, valvonnassa, tilastoinnissa ja tutkimuksessa.
22 §
Tietojen tallettaminen sosiaalihuollon henkilörekistereihin
Sosiaalihuollon viranomaisen on talletettava sosiaalihuollon
ilmoitusrekisteriin yksityisen henkilön palveluntarpeen
selvittämiseksi tehdyt ilmoitukset ja pyynnöt
sekä niiden käsittelyä koskevat tiedot.
Muut asiakasasiakirjat on talletettava sosiaalihuollon asiakasrekisteriin.
Kaikista henkilörekistereihin talletettavista asiakasasiakirjoista
on käytävä ilmi, mihin palvelutehtävään
tai palvelutehtäviin se liittyy.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa määräykset
sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta.
23 §
Sähköisesti talletettujen asiakastietojen
käyttöoikeudet
Sen lisäksi, mitä asiakastietolain 5 §:n 1 momentissa
säädetään, sosiaali- ja terveydenhuollon
ammatillisen henkilöstön käyttöoikeudet
sähköisesti talletettuihin sosiaalihuollon asiakastietoihin
on määriteltävä palvelutehtävittäin
ja ottaen huomioon kunkin henkilön tehtävät.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa määräykset
niistä perusteista, joiden mukaisesti sosiaalihuollon palvelunantajan
on määriteltävä käyttöoikeudet
sosiaalihuollon asiakastietoihin.
24 §
Rekisterinpitäjän määräytyminen
ja vastuiden jakautuminen toisen lukuun toimittaessa
Asiakasasiakirjat talletetaan 3 §:n 10 kohdassa
tarkoitetun palvelunjärjestäjän sosiaalihuollon
henkilörekisteriin.
Kun palveluntoteuttaja antaa sosiaalipalveluja palvelunjärjestäjän
lukuun, palvelussa laadittujen ja saatujen asiakasasiakirjojen rekisterinpitäjälle
lailla säädetyt vastuut jakautuvat palvelunjärjestäjän,
palveluntuottajan ja palveluntoteuttajan kesken siten kuin 3 ja
4 momentissa sekä 25 §:ssä säädetään.
Palveluntoteuttaja, joka toimii palveluntuottajana
tai sen alihankkijana, vastaa 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa
seuraavista asioista:
1) asiakastietojen kirjaamisesta ja tallettamisesta
palvelunjärjestäjän lukuun;
2) käyttöoikeuksien antamisesta asiakastietoihin
omassa organisaatiossaan;
3) henkilötietojen käsittelyn aktiivisesta
ohjauksesta ja valvonnasta organisaatiossaan;
4) alkuperäisten asiakasasiakirjojen toimittamisesta
palvelunjärjestäjälle siten kuin 25 §:n 1 momentin
mukaan on sovittu, kuitenkin viipymättä asiakassuhteen
päätyttyä; sekä
5) henkilötietolaissa ja julkisuuslaissa säädettyjen
asiakkaan oikeuksien toteuttamisesta yhdessä palvelunjärjestäjän
kanssa.
Palvelunjärjestäjä vastaa
1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa rekisterinpitäjänä seuraavista
asioista:
1) henkilötietietolaissa rekisterinpitäjälle
säädetyistä velvoitteista;
2) asiakirjojen pysyvästä säilyttämisestä ja hävittämisestä;
3) sen varmistamisesta, että palveluntuottaja käsittelee
asiakastietoja lainsäädännön
ja sopimuksen mukaisesti;
4) henkilötietolain mukaisten asiakkaan oikeuksien
toteuttamisesta yhdessä palveluntuottajan kanssa sekä niihin
liittyvistä päätöksistä; sekä
5) julkisuuslaissa viranomaiselle säädetyistä velvoitteista
sekä asiakirjojen tiedonsaantiin liittyvistä päätöksistä.
25 §
Asiakastietojen käsittely palvelunjärjestäjän
lukuun toimittaessa
Kun palvelunjärjestäjä hankkii sosiaalihuoltoa
tai sosiaalipalveluja toiselta palvelunantajalta, sen on määriteltävä kirjallisessa
toimeksiantosopimuksessa, miten palveluntuottajan on huolehdittava
asiakastietojen toimittamisesta palvelunjärjestäjälle
ja niiden asianmukaisesta käsittelystä, siihen
liittyvistä 24 §:n 3 momentissa tarkoitetuista
tehtävistä ja vastuista sekä salassapitovelvoitteiden
noudattamisesta.
Kun palveluntuottaja käyttää palvelun
toteuttamiseksi alihankkijaa, sen on varmistuttava siitä,
että alihankkijana toimiva palveluntoteuttaja noudattaa
asiakastietojen käsittelyssä 1 momentissa tarkoitetun
sopimuksen ehtoja ja 24 §:n 3 momentissa
säädettyjä velvoitteita.
Toisen lukuun tuotetussa sosiaalihuollossa tai sosiaalipalveluissa
talletetuista asiakasasiakirjoista on ilmettävä niiden
käsittelyperuste, palvelunjärjestäjä,
palveluntuottaja sekä palvelun tosiasiallinen toteuttaja.
Alihankintatilanteissa asiakasasiakirjoista on ilmettävä hankintaketju kokonaisuudessaan.
26 §
Asiakastietojen käytön ja luovutuksen seuranta
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan asiakastietojen
sähköisen käytön ja luovutuksen
seurantaan liittyvistä lokitiedoista, käyttöloki-
ja luovutuslokirekistereistä sekä niiden säilytysajoista
säädetään asiakastietolain 5 §:ssä.
27 §
Asiakastietojen säilyttäminen
Sosiaalihuollon asiakasasiakirjoja on säilytettävä 2
momentissa tai tämän lain liitteessä tarkoitettu
aika.
Sosiaalihuollon asiakirjat, jotka talletetaan sähköisesti asiakastietolaissa tarkoitettuun
sosiaalihuollon
valtakunnalliseen asiakastietovarantoon, säilytetään
pysyvästi lukuun ottamatta tositteita.
Muut kuin tämän lain liitteessä mainitut paperi-
tai muussa säilytysmuodossa olevat asiakasasiakirjat
säilytetään pysyvästi siten
kuin Arkistolaitos arkistolain (831/1994) 8 §:n
3 momentin nojalla määrää.
28 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Sen 4 §:n 1 momentissa olevaa velvoitetta
tallettaa määrämuotoisia asiakirjoja
sovelletaan kuitenkin sitten, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
on antanut 5 §:ssä säädetyt
määräykset asiakirjojen määrämuodosta.
Sen 7, 9 ja 14—20 §:ää sovelletaan
viimeistään 1 päivästä tammikuuta
2016, mikäli jäljempänä ei toisin
säädetä.
Sen 7, 9, 10—12 ja 14—20 §:ää sovelletaan viimeistään
1 päivästä tammikuuta 2017, mikäli asiakastietoja
käsitellään sähköisessä muodossa.
Sen 22 §:n 1 ja 2 momenttia sovelletaan silloin,
kun organisaatio liittyy valtakunnalliseen sosiaalihuollon arkistoon,
kuitenkin viimeistään 1 päivästä tammikuuta
2021.
Sen 23 §:ää sovelletaan
silloin, kun organisaatio liittyy valtakunnalliseen sosiaalihuollon arkistoon,
kuitenkin viimeistään 1 päivästä tammikuuta
2021.
Sen 24 ja 25 §:ää sovelletaan
viimeistään 1 päivästä tammikuuta
2016.