Viimeksi julkaistu 1.8.2025 17.41

Lakialoite LA 11/2025 vp 
Timo Furuholm vas ym. 
 
Lakialoite laiksi tieliikennelain 33 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloitteessa esitetään, että moottoriajoneuvon ja pyöräilijän tai jalankulkijan väliseksi vähimmäisohitusetäisyydeksi säädetään 1,5 metriä. 

PERUSTELUT

Pyöräilijän ohittaminen liian läheltä on vakava turvallisuusuhka, joka aiheuttaa pelkoa, epävarmuutta ja altistaa onnettomuuksille. Liian läheltä ohittaminen vaikuttaa myös jalankulkijoiden turvallisuuden tunteeseen etenkin taajamien ulkopuolella teiden varsilla. 

Liikenneturvan vuoden 2023 kyselyn mukaan suuri osa vastaajista kokee, että pyöräilijöitä ohitetaan maanteillä liian läheltä ja liian suurella nopeudella. Merkittävä osa vastaajista myös myönsi ohittavansa pyöräilijöitä hidastamatta tai pitämättä ohitusta aina turvallisena. Tämä osoittaa, että ohitusetäisyyksiä koskevaa ohjeistusta ei aina ymmärretä tai noudateta.  

Lakisääteinen ohitusetäisyys vähentäisi onnettomuuksia, parantaisi pyöräilyn turvallisuutta ja kannustaisi useampia ihmisiä pyöräilemään. Monissa Euroopan maissa on jo säädetty lailla vähimmäisohitusetäisyys pyöräilijöille, mikä osoittaa, että se on tehokas keino parantaa pyöräilijöiden turvallisuutta. 

Euroopassa pyöräilijöiden ohitusetäisyyksiä koskeva lainsäädäntö vaihtelee. Esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa vaaditaan 1,5 metrin ohitusetäisyys. Belgiassa etäisyys on 1 metri kaupungeissa ja 1,5 metriä niiden ulkopuolella, kun taas Saksassa vaaditaan 1,5 metriä kaupungeissa ja 2 metriä niiden ulkopuolella. Tšekin tasavallassa uusi laki määrää, että moottoriajoneuvojen on ohitettava pyöräilijät vähintään 1,5 metrin etäisyydeltä. Alueilla, joilla nopeusrajoitus on enintään 30 km/h, vähimmäisetäisyys on 1 metri. Myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa on otettu käyttöön vastaavia säädöksiä. 

Alankomaissa ei ole määritelty tarkkaa lakisääteistä vähimmäisohitusetäisyyttä, mutta liikennesäännöt edellyttävät "turvallisen etäisyyden" pitämistä. Ison-Britannian tieliikennesäännöt ohjeistavat jättämään "vähintään 1,5 metriä" tilaa ohitettaessa pyöräilijöitä. Itävallassa ja Italiassa liikennelaki edellyttää riittävää sivuttaisetäisyyttä, mutta ei määrittele tarkkaa metrimäärää. Ruotsissa on säännöt, joiden mukaan sivuttaisen etäisyyden pitää olla riittävä, mutta tarkkaa metrimäärää ei ole laissa. 

Kansainväliset esimerkit osoittavat turvallisen ohittamisen olevan mahdollista ilman, että se merkittävästi haittaa liikenteen sujuvuutta. Turvallinen ohittaminen edistää sekä turvallisuutta että sujuvuutta kaikkien tienkäyttäjien kannalta. Lakisääteinen ohitusetäisyys on välttämätön pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi, lainsäädännön selkeyttämiseksi ja positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi liikennekulttuurissa. 1,5 metriä on kansainvälisesti suositeltu ja turvalliseksi todettu ohitusetäisyys. 

Tieliikennelain (729/2018) voimassa olevan 33 §:n 1 momentin mukaan ohittavalla ajoneuvolla on pidettävä turvallinen väli ohitettavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan ja muutenkin huolehdittava, että ohitus ei vaaranna turvallisuutta. Edellä mainituin perustein momenttia ehdotetaan täydennettäväksi nimenomaisella säännöksellä, jonka mukaan ohitettaessa polkupyöräilijää tai jalankulkijaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla välin on oltava vähintään 1,5 metriä. 

Ohittamissäännösten rikkomista voidaan arvioida rikoslain 23 luvun 1 §:n mukaisena liikenneturvallisuuden vaarantamisena tai rikoslain 23 luvun 2 §:n mukaisena törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistyy muun muassa, jos tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Seuraamuksena liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on kyse muun muassa, jos moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ryhtyy ohittamaan näkyvyyden ollessa turvalliseen ohitukseen riittämätön tai ohituksen ollessa muutoin kielletty taikka muulla rinnastettavalla tavalla rikkoo liikennesääntöjä siten, että rikos on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Seuraamuksena törkeästä tekomuodosta on vähintään 30 päiväsakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki tieliikennelain 33 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan tieliikennelain (729/2018) 33 §:n 1 momentti seuraavasti: 
33 § 
Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet 
Ohittavalla ajoneuvolla on pidettävä turvallinen väli ohitettavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan ja muutenkin huolehdittava, että ohitus ei vaaranna turvallisuutta. Ohitettaessa polkupyöräilijää tai jalankulkijaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla välin on oltava vähintään puolitoista metriä. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 23.4.2025 
Timo Furuholm vas 
Laura Meriluoto vas 
Minja Koskela vas 
Pauli Kiuru kok 
Jessi Jokelainen vas 
Pia Lohikoski vas 
Veronika Honkasalo vas 
Hanna Sarkkinen vas 
Tiina Elo vihr 
Helena Marttila sd 
Anna-Kristiina Mikkonen sd 
Mika Poutala kd 
Krista Kiuru sd 
Hanna Holopainen vihr 
Paula Werning sd 
Saku Nikkanen sd 
Jani Kokko sd 
Johan Kvarnström sd 
Pinja Perholehto sd 
Aki Lindén sd 
Lauri Lyly sd 
Riitta Mäkinen sd 
Marko Asell sd 
Ville Merinen sd 
Inka Hopsu vihr 
Ilmari Nurminen sd 
Markku Siponen kesk 
Saara Hyrkkö vihr 
Atte Harjanne vihr 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Mai Kivelä vas 
Johannes Yrttiaho vas 
Ville Skinnari sd 
Lotta Hamari sd 
Piritta Rantanen sd 
Miapetra Kumpula-Natri sd 
Maaret Castrén kok 
Hanna Kosonen kesk 
Antti Kurvinen kesk 
Oskari Valtola kok