LAKIALOITE 125/2005
vp
LA 125/2005
vp - Rosa Meriläinen /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki opintotukilain 11 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tämä aloite on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Yli puolet yliopisto-opiskelijoista käy töissä. Työssäkäynti
opintojen ohella hidastaa opintojen etenemistä. Toisaalta
omaan alaan liittyvät lyhytkestoiset täyspäiväiset
työsuhteet tai jatkuva työskentely opiskelun lomassa
valmentavat työelämään. Suomessa
yliopistoista valmistuvat ovat työelämään
valmistautuneita aivan toisella tapaa kuin monissa muissa maissa.
Suomalaiset vastavalmistuneet työllistyvät nopeammin
ja varmemmin kuin muualla Euroopassa.
Epävarmuus opintojen jälkeisestä pysyväisluontoisesta
työllistymisestä on yksi syy siihen, että opiskelijat
karttavat lainanottoa ja rahoittavat ennemmin opintonsa työtuloilla.
Huoli lainan takaisinmaksukyvystä tulevaisuudessa ei ole turha,
vaikka suurten ikäluokkien eläköityminen
avaa työpaikkoja. Työelämän
luonne on muuttumassa. Nuorille on tarjolla pysyvien työsuhteiden
sijasta yhä useammin vain määräaikaisia
työsuhteita.
Opintojen tavoiteaikoja pidempi kesto johtuu useista tekijöistä,
joihin pystytään vaikuttamaan parhaiten lisäämällä sekä yliopistojen
että opiskelijoiden resursseja.
Opintotuki on jäänyt jälkeen elinkustannusten
kehityksestä. Se ei riitä kattamaan elämisen ja
asumisen kustannuksia. Opintorahaa ei ole korotettu vuoden 1992
jälkeen. Korkeakouluopiskelijan opintorahan (259,01 euroa)
ostovoima vuonna 1992 vastaa nykyrahassa 314:ää euroa.
Esitämme, että kaikkien opiskelijoiden opintorahaa
korotetaan 10 prosentilla. Korotus koskee sekä korkeakouluissa
että muissa oppilaitoksissa opiskelevia, ja se ulottuu
niin vanhempien kanssa kuin itsenäisestikin asuviin opiskelijoihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
opintotukilain 11 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä tammikuuta
1994 annetun opintotukilain (65/1994)
11 §:n 1 ja 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat
laissa 345/2004, seuraavasti:
11 §
Opintorahan määrä
Jollei 3 tai 4 momentista taikka 17—19,
19 a tai 20—22 §:stä muuta
johdu, opintorahan määrä kuukaudessa
on:
1) vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle 42,55 euroa korkeakoulussa
ja 24,05 euroa muussa oppilaitoksessa, kun opiskelija on alle 20-vuotias,
sekä 116,56 euroa korkeakoulussa ja 70,30 euroa muussa
oppilaitoksessa, kun opiskelija on täyttänyt 20
vuotta;
2) muualla kuin vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle 138,75
euroa korkeakoulussa ja 92,50 euroa muussa oppilaitoksessa, kun
opiskelija on alle 18-vuotias;
3) muualla kuin vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle korkeakoulussa
285 euroa ja muussa oppilaitoksessa 234,96 euroa, kun opiskelija on
täyttänyt 18 vuotta;
4) avioliitossa olevalle tai elatusvelvolliselle opiskelijalle
korkeakoulussa 285 euroa ja muussa oppilaitoksessa 234,96 euroa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos vanhempien tuloverolain (1535/1992) 30 §:ssä tarkoitettujen
puhtaiden ansio- ja pääomatulojen yhteismäärä on
enintään 13 800 euroa vuodessa, opintorahaa
voidaan korottaa seuraavasti:
1) 42,55 euron opintorahaa enintään 64,76
eurolla;
2) 24,05 euron opintorahaa enintään 46,26
eurolla;
3) 116,56 euron opintorahaa enintään 138,75 eurolla;
4) 70,30 euron opintorahaa enintään 92,50
eurolla;
5) 138,75 euron opintorahaa enintään 138,75 eurolla;
6) 92,50 euron opintorahaa enintään 92,50
eurolla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
_______________
Helsingissä 30 päivänä syyskuuta
2005
- Rosa Meriläinen /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Irina Krohn /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr