LAKIALOITE 48/2002
vp
LA 48/2002
vp - Mauri Salo /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta
annetun lain 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan, että valtion erityisrahoitusyhtiön
luotto- ja takaustoiminnasta annettua lakia muutetaan siten,
että luotto- ja takaustoimintaa kohdennetaan nykyistä edullisemmilla
ehdoilla myös yrittäjiksi aikoville alle kaksikymmentäkahdeksanvuotiaille
nuorille.
Asetuksella säädetään tarkemmin
lakialoitteessa tarkoitetuille nuorille elinkeinotoimintaan myönnettävien
luotto-, takaus- ja muiden rahoituspalvelujen tasosta.
PERUSTELUT
Suomalainen yhteiskunta nojaa yrittäjyyteen. Kuitenkin
yrittäjien määrä on vähentynyt
viime vuoden aikana 15 000 henkilöllä ja
halukkuus ryhtyä yrittäjäksi on etenkin
nuorten piirissä vähäistä.
Nuorten aktivoiminen yrittäjätoiminnan aloittamiseen
ja sitä kautta yrittäjien määrän kääntäminen
kasvuun vaatii erityistoimenpiteitä. Maassamme on EU:n
keskiarvoon nähden valtaisa yrittäjyysvaje, ja
siksi kannustavien toimenpiteiden merkitys tulee korostumaan, kun kansalaiset — erityisesti
nuoret — harkitsevat ryhtymistä yrittäjiksi.
Yhteiskunnan on tarjottava uskottavia ja kannustavia tukitoimenpiteitä nuorille,
jolloin nuorten kiinnostus ja mahdollisuudet ryhtyä yrittäjiksi
paranevat. Eduskunta hyväksyi vuonna 1996 naisyrittäjälainan
nimellä tunnetun lain, josta on saatu myönteisiä kokemuksia
ja joka kannusti uudenlaiseen ajatteluun ja motivoi naisia runsaslukuisesti
yrittäjiksi. Nuorille vakuuksien ja riskirahoituksen järjestäminen
on usein ylivoimainen tehtävä, ja siksi hyvätkin
yritysideat jäävät usein toteutumatta.
Mikäli yhteiskunnalla olisi nimenomaan nuorille tarkoitettu nuorisoyrittäjälainan
nimellä tunnettu rahoitusvaihtoehto, kynnys ryhtyä yrittäjäksi
toteuttamaan omia ideoitaan madaltuisi ja nuorten olisi helpompi
työllistää itsensä omassa yrityksessään.
Korkotuesta ja riskirahoituksesta aiheutuu yhteiskunnalle kuluja,
mutta nämä toimenpiteet kuitenkin onnistuneen
yrittäjyyden ja paranevan työllisyyden myötä vaikuttavat
positiivisesti koko kansantalouteen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta
annetun lain 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään valtion eritysrahoitusyhtiön
luotto- ja takaustoiminnasta 18 päivänä kesäkuuta
1998 annetun lain (445/1998) 2 §:ään,
sellaisena kuin se on laeissa 1245/1999 ja 526/2001,
uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2—4 momentti siirtyvät
3—5 momentiksi, seuraavasti:
2 §
Toiminnan kohdistaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 1 §:ssä tarkoitettuja
tavoitteita noudattaen voidaan luottoja, takauksia ja muita rahoituspalveluja
kohdistaa myös alle 28-vuotiaiden nuorten elinkeinotoiminnan
harjoittamiseen ja nuorisoyrittäjyyden edistämiseen.
Asetuksella säädetään tarkemmin
nuorille elinkeinotoimintaan myönnettävien luotto-,
takaus- ja muiden rahoituspalvelujen tasosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta
2002
- Mauri Salo /kesk
- Matti Väistö /kesk
- Hannes Manninen /kesk
- Pertti Mäki-Hakola /kok
- Virpa Puisto /sd
- Marjaana Koskinen /sd
- Ilkka Kanerva /kok
- Ismo Seivästö /kd
- Pertti Hemmilä /kok
- Heli Paasio /sd
- Annika Lapintie /vas
- Markku Rossi /kesk
- Anneli Jäätteenmäki /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Kari Myllyniemi /kesk
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Marja Tiura /kok
- Tero Rönni /sd
- Erkki Kanerva /sd
- Matti Vähänäkki /sd
- Sulo Aittoniemi /alk
- Pekka Kuosmanen /kok
- Mika Lintilä /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Juhani Sjöblom /kok
- Veijo Puhjo /vas
- Klaus Hellberg /sd
- Susanna Huovinen /sd
- Jussi Ranta /sd
- Timo E. Korva /kesk
- Leena Rauhala /kd
- Leea Hiltunen /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Liisa Hyssälä /kesk
- Jouni Lehtimäki /kok
- Marja Tiura /kok
- Valto Koski /sd
- Pia Viitanen /sd
- Seppo Lahtela /kesk
- Niilo Keränen /kesk
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Johannes Leppänen /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
- Tero Mölsä /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Hannu Takkula /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk
- Arto Seppälä /sd
- Juha Rehula /kesk
- Reijo Laitinen /sd
- Esa Lahtela /sd
- Juha Korkeaoja /kesk
- Hannu Aho /kesk