LISÄTALOUSARVIOALOITE 31/2010 vp

LTA 31/2010 vp - Reijo Kallio /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rauman meriväylän syventämiseen

Eduskunnalle

Suomen syrjäinen sijainti asettaa kovat haasteet maamme ulkomaanliikenteen hoidolle, satamille ja väylille. Toisaalta vahva merenkulkuelinkeino antaa runsaasti mahdollisuuksia tuottoisaan toimintaan ja työmahdollisuuksia.

Rauman satama on kokonaisliikenteellä mitaten Suomen kuudenneksi suurin satama ja neljänneksi suurin konttisatama. Rauma on eräs maamme metsäteollisuuden suurimpia satamia, ja siksi sataman maa- ja vesiväylien kehittäminen on osa metsäteollisuuden kilpailukykyä.

Kasvavat ja muuttuvat paperinkuljetukset mm. valtameren taakse ja lisääntyvä konttiliikenne edellyttävät entistä suurempaa laivakokoa sekä nykyistä syvempää väylää. Rauman satamaa ollaan jatkuvasti laajentamassa erityisesti kemiallisen metsäteollisuuden, konttisatamatoiminnan ja laivanrakennusteollisuuden tarpeiden perusteella. Väylän syventämisellä on olennainen merkitys myös Rauman telakan toiminta- ja kilpailuedellytysten kehittämisessä.

Raumalle johtaa kaksi väylää, Valkeakarin 7,5 metrin ja Rihtniemen 10 metrin väylät. Satamaan on kuitenkin saatava syvempi, 12 metrin väylä. Syventämishankkeen kustannusarvion valtion rahoitusosuus on noin 28 miljoonaa euroa. Hanke sisältyy Merenkulkulaitoksen väyläohjelmaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 kolmanteen lisätalousarvioon momentille  31.10.78 lisäyksenä 5 000 000 euroa Rauman meriväylän syventämiseen.

Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2010

  • Reijo Kallio /sd