LISÄTALOUSARVIOALOITE 91/2010 vp

LTA 91/2010 vp - Minna Sirnö /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin

Eduskunnalle

Saatujen selvitysten perusteella Rajavartiolaitoksen on vähennettävä vähintään 200 henkilötyövuotta Rajavartiolaitoksen vahvistetussa strategiassa suunniteltujen voimavarasiirtojen ohella, jotta toimintamenomomentin määrärahavaje voitaisiin kattaa. Vähennys kohdennettaisiin jälleen kerran valtakunnallisen painopistealueen ulkopuolella sijaitseviin toimipisteisiin etenkin Lapissa, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjanlahdella.

Leikkaus yhdessä jo aikaisemmin suunnitellun voimavarasiirron kanssa laskisi selvästi Rajavartiolaitoksen suorituskykyä mainituilla alueilla sekä kykyä tuottaa turvallisuuspalveluja rajaseudun ja saariston ihmisille. Pääkaupunkiseudun ja kaakkoisrajan rajatarkastuksia ei voitaisi myöskään vahventaa strategiassa suunnitellulla tavalla.

Tällaista merkittävää Rajavartiolaitoksen toimintakyvyn heikentämistä ei voida pitää perusteltuna eikä hyväksyttävänä. Rajavartiolaitoksen on kyettävä huolehtimaan Suomen osalta EU:n ulkorajan tehokkaasta valvonnasta sekä myös toimivasta rajatarkastusjärjestelmästä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 kolmanteen lisätalousarvioon momentille  26.20.01 lisäyksenä 1 500 000 euroa Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin.

Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2010

  • Minna Sirnö /vas