Liikenneverkko
Liikenneverkon merkitys kansalaisille, suomalaiselle elinkeinoelämälle ja koko yhteiskunnalle on valtava, ja sen vuoksi yli puolet hallinnonalan määrärahoista on varattu liikenneverkon ylläpitoon ja kehittämiseen.
Perusväylänpito
Valiokunta pitää hyvänä, että perusväylänpidon määrärahat kasvavat vuoden 2017 talousarvioesityksessä 1 279,0 miljoonaan euroon, minkä lisäksi korjausvelan vähentämiseen on varattu 304,0 miljoonaa euroa. Määrärahojen riittävyydestä on myös jatkossa pidettävä huolta ja nykytilanteessakin on syytä seurata määrärahojen riittävyyttä bitumin ja muiden öljytuotteiden edullisesta hinnasta huolimatta. Riittävyyttä ja rahoituksen vaikuttavuutta voidaan parantaa esimerkiksi suunnittelemalla korjauksia uusilla digitaalisilla laadun mittauksen menetelmillä ja kohdentamalla niitä niihin kohteisiin, joissa tarve on suurin.
Hankkeet
Valiokunta toteaa, että talousarvioesityksessä on monia kaikille tärkeitä sekä tie- että raidehankkeita, ja pitää hyvänä, että hankeluettelossa on monia suuria hankkeita. Näistä tärkeitä ovat myös raidehankkeiden turvalaitteet ja tasoristeyksien turvallisuuskysymykset. Keskeistä hankkeiden arvioinnissa on pitkäjänteisyys ja erityisesti vaikuttavuus, mikä edellyttää hyviä hyöty-kustannusarviointeja, oikea-aikaisuutta ja toimenpiteiden oikeaa kohdentamista.
Valiokunta katsoo, että tulee myös ennakkoluulottomasti harkita uusia rahoitusmuotoja, jotka mahdollistaisivat paremmin uusien hankkeiden toteuttamisen ja perusväylänpidon. Tällöinkin tulee tarkastella hankkeiden kokonaishinnan muodostusta sekä mahdollisesti esimerkiksi EU:sta saatavaa rahoitusta.
Liikennevalvonta
Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen merkitykseen, mikä liikennevalvonnalla on liikenneturvallisuuden ja logistiikkasektorin tasapuolisten kilpailuedellytysten kannalta. On tärkeää, että eri viranomaisilla on tarvittavat resurssit rikkomusten seurantaan ja valiokunta korostaa, että digitaalinen valvonta ei korvaa ihmisten toteuttamaa valvontaa.
Yksityistiet
Yksityisteiden merkitys on suuri esimerkiksi metsän hoidolle sekä metsä- ja biotalouden toimintaedellytyksille ja työllistävyydelle. Valiokunta toteaa tyytyväisyydellä, että yksityisteiden määräraha kasvaa, ja pitää tärkeänä, että myös alemmanasteisesta tieverkostosta pidetään huolta koko maan asuttuna pitämisen ja talouden kehittämisen kannalta.
Viestintäverkko
Yhteiskunnan palvelujen ja digitalisaatiokehityksen osalta viestintäverkot ovat keskeistä ja kriittistä infrastruktuuria.
Valtionavustus valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen
Talousarvioesityksessä Viestintävirasto oikeutetaan solmimaan aiempien vuosien talousarvioissa myönnetyn valtuuden mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty. Määrärahoja onkin käyttämättä 25,2 miljoonaa euroa. Valtion tuen edellytyksenä on, että kunnat sitoutuvat rahoittamaan oman osuutensa julkisesta rahoitustuesta. Valitettavasti menettelyt ovat osoittautuneet monimutkaisiksi ja hankaliksi. Valiokunta kantaa huolta siitä, että valtioneuvoston 4.12.2008 asettamaa periaatepäätöstä valokuitu- ja kaapeliverkon kattavuudesta ei ole saavutettu, ja toteaa, että verkkojen rakentamisen vauhdittamiseen tulee edelleen etsiä keinoja.
Kyberturvallisuus
Valiokunta pitää kyberturvallisuuden ylläpitämistä ja kehittämistä tärkeänä ja katsoo, että tähän varattuja määrärahoja ja niiden kehitystarpeita tulee seurata tarkoin. Viestintäviraston kyber- ja tietoturvallisuuteen liittyvillä toiminnoilla on keskeinen merkitys yhteiskunnan kriittisten toimintojen kannalta ja tästä syystä tulee varmistaa, että rahoitus on oikeassa suhteessa toimintojen merkittävyyteen koko yhteiskunnan kannalta.