Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä jäljempänä esitettävin muutoksin.
Valiokunta toteaa, että riistanhoitomaksun suuruus on tällä hetkellä 39 euroa metsästysvuodelta. Jos henkilö on metsästysvuoden alkaessa alle 18-vuotias, riistanhoitomaksun suuruus on 20 euroa. Esityksessä ehdotetaan, että riistanhoitomaksua korotetaan 39 eurosta 43 euroon ja alle 18-vuotiailta 20 eurosta 22 euroon. Riistanhoitomaksua on korotettu viimeksi neljä vuotta sitten vuonna 2018, jolloin maksu korotettiin 33 eurosta 39 euroon. Nyt ehdotetusta riistanhoitomaksun korotuksesta arvioidaan kertyvän noin 1 260 000 euron lisätulot.
Riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 3 §:n mukaan valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha, joka vastaa vähintään sitä määrää, minkä kolmen edellisen vuoden metsästäjämäärien perusteella arvioidaan samana vuonna kertyvän riistanhoitomaksuina. Tästä määrärahasta myönnetään vuosittain Suomen riistakeskukselle ja riistanhoitoyhdistyksille val-tionavustus niille riistahallintolaissa säädetyistä tehtävistä aiheutuviin käyttö- ja pääomamenoihin sekä metsästäjäin ryhmävakuutuksesta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa voidaan lisäksi käyttää laissa lueteltuihin muihin tarkoituksiin. Tällaisista muista riistanhoitomaksuilla kerätyillä varoilla tuetuista hankkeista ja projekteista merkittävimpiä ovat valiokunnalle toimitetun selvityksen perusteella viime vuosina olleet muun muassa Ampumaratojen ympäristölupahanke, Oma riista -palvelun ylläpito ja kehittäminen sekä Metsästysammunnan ABC-hanke.
Riistanhoitomaksun korotuksesta kertyvillä tuloilla turvataan hallituksen esityksen mukaan Suomen riistakeskuksen toimintaedellytyksiä. Yleinen kustannuskehitys ja eläkevakuutusmaksujen ennakoimaton kasvu aiheuttavat ensisijaisesti tarpeen korottaa riistanhoitomaksuja. Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo, että riistakeskuksen työ on metsästyksen kestävän järjestämisen kannalta välttämätöntä ja riistahallinnon resurssien turvaaminen tärkeää. Valiokunta korostaa, että Suomessa myös metsästäjät tekevät riistahallinnon tukena erittäin tärkeää yleishyödyllistä työtä. Metsästäjien panos hirvi- ja peurakantojen rajoittamisessa on merkittävä liikenneturvallisuuden sekä metsätaloudelle ja ympäristölle aiheutuvien haittojen ehkäisemisen kannalta. Suurriistavirka-apu eli SRVA-toiminta välittää poliisille metsästäjien apua erilaisissa suurriistaan liittyvissä ongelmatilanteissa esimerkiksi kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten, suurpetojen ja villisikojen jäljestämiseksi sekä suurpetojen karkottamiseksi taajaan asutulta alueelta. Liikenteessä loukkaantuneiden eläinten lopettaminen oikein vähentää eläinten kärsimyksiä. Riistanhoitoyhdistykset organisoivat metsästäjien vapaaehtoisuuteen perustuvaa SRVA-toimintaa sekä riista- ja suurpetokantojen laskentoja. Metsästäjät tekevät myös arvokasta luonnonhoitotyötä pyytäessään vuosittain arviolta noin 200 000 vieraspetoa.
Edellä esitetyn perusteella valiokunta katsoo, että metsästäjien ja metsästysseurojen tekemän tärkeän vapaaehtoistyön jatkuvuus tulee turvata. Toiminnan turvaamiseksi ja painottaen sitä, että metsästysharrastus on oleellinen osa suomalaista kulttuuria, valiokunta pitää välttämättömänä, että nuorten edellytyksiä harjoittaa metsästystä ei heikennetä, vaan päinvastoin parannetaan kaikin tavoin. Hallituksen esityksen tavoitteiden toteuttamiseksi ja Suomen riistakeskuksen rahoituksen turvaamiseksi aikuisten riistanhoitomaksun korottaminen neljällä eurolla on valiokunnan näkemyksen mukaan kuitenkin tarpeen, ja valiokunta esittää tästä syystä myös toimenpidealoitteessa TPA 93/2020 vp esitetyn yli 64-vuotiaiden riistanhoitomaksun alentamista koskeneen ehdotuksen hylkäämistä. Nuorten tilanteen huomioon ottamiseksi valiokunta esittää hallituksen esityksen mukaista lakiehdotusta muutettavaksi jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvatulla tavoin siten, että alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksua ei koroteta, vaan maksua lasketaan 20 eurosta 10 euroon.