Arvoisa rouva puhemies! Tämä asia on todellakin tullut jo tutuksi itsellekin niin siellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa laadimme tästä asiasta lausunnon, kuin sitten tuolla valtiovarainvaliokunnassa ja sitten ensimmäisessä käsittelyssä täällä täysistunnossa ja nyt toisessa käsittelyssä.
Ennen kuin varsinaisen aiheen sanon, miksi pyysin tälläkin kertaa tästä puheenvuoroa, kommentoin äskeistä edustaja Hännisen puheenvuoroa: Puhuitte niin kuin tämä koskisi nyt kaikkea suomalaista eläketurvaa, mutta tämähän koskee Valtion Eläkerahastoa, ja tässä ovat kyseessä vain valtion eläkkeet. No, ”vain” on tietysti ihan huono sana tässä yhteydessä, sillä nekin ovat tärkeitä eläkkeitä, mutta ne ovat itse asiassa kaikesta suomalaisesta eläkejärjestelmästä aika pieni osa.
Mutta se, miksi pyysin tästä asiasta puheenvuoron, johtui siitä, että nyt olen tässä havainnut, ehkä johtuen juuri siitä, että olen sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa että valtiovarainvaliokunnassa, että kun me käsittelemme julkista taloutta kokonaisuutena, niin meillä on siellä sosiaaliturvarahastot, jotka rahoitetaan yleensä vakuutetuilta kerätyillä lakisääteisillä maksuilla, kun on kysymys lakisääteisestä sosiaalivakuutuksesta, ja nyt tavan jälkeen tässä tapahtuu jatkuvasti sitä, että me teemme tällaisia siirtoja näiden rahastojen ja valtion budjettitalouden välillä. Ihan tänään olen ollut käsittelemässä paljon paljon pienempää asiaa, joka liittyy apteekkitalouteen ja niin sanottuun lääkkeiden ehdolliseen korvattavuuteen, jossa se, mikä aiemmin on rahoitettu merkittävässä laajuudessa valtion toimesta, siirtyy nyt rahoitettavaksi vakuutetuilta, eli tässä tapauksessa palkansaajilta, eläkeläisiltä ja yrittäjiltä, kerätyillä maksuilla. Työnantajat eivät osallistu sairaanhoitomaksuun. Sitten me teimme vuosi sitten täällä merkittävän sosiaaliturvan rahoituksen kanavoinnin, missä oli samasta asiasta kysymys. Tässä nyt sitten samalla tavalla liikutellaan Valtion Eläkerahaston ja valtion budjettitalouden välillä rahaa.
Nyt täytyy muistaa, että kun me puhumme veroasteesta Suomessa, siitä, onko se 42 prosenttia bruttokansantuotteesta vai 43 prosenttia, niin silloin siinä laskennassa ovat mukana kaikki kerätyt verot ja sosiaaliturvamaksut. Eli kun me siirrämme jotain rahaa sieltä sosiaaliturvarahastosta valtion budjettiin ja ajattelemme, että sillä voimme esimerkiksi alentaa valtion veroja, joita tarvittaisiin muutoin, niin se maksupaine lisääntyy sitten taas siellä toisella puolella, eli se ei muuta tätä kokonaisuutta miksikään. Tämä ei ole pitkäjänteistä ja järkevää, ja tästä täytyisi keskustella enemmän. Valtion budjetissa on 11 miljardin verran erilaisia eläkkeitä. Valtion eläkkeet ovat siitä viisi miljardia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Lyly.