Arvoisa puhemies! On selvää, että edelliset vuodet ovat koetelleet Suomea ja suomalaisia. Vaikka työttömyys on yhteiskunnalle vakava ongelma, niin vielä suurempi ongelma se on ihmiselle itselleen. Kun aamulla ei olekaan työvuoroa, johon lähteä, totta kai se luo toivottomuutta ja suurta huolta. Viime vuodet ovat olleet Suomelle ja suomalaisille vaikeat.
Tämän ihmisten ja kotien huolen otamme hallituksessa äärimmäisen vakavasti. Olemme tehneet ja teemme jatkossakin kaikkemme, jotta tilanne kääntyy parempaan suuntaan. Viime syksyn budjettiriihessä hallitus päätti lukuisista työllisyyttä edistävistä toimista. Päätimme ensinnäkin ohjata 30 miljoonaa euroa työllisyysseteliin nuorten työllistymisen edistämiseksi. Päätimme toimista, joilla pienten yrittäjien työllistämiskykyä parannetaan, joilla työllistymistä edistävien palveluiden vaikuttavuutta lisätään ja joilla voimme kannustaa nykyistä paremmin yrittäjyyteen.
Herra puhemies! Kun yrityksillä menee hyvin ja markkinoilla on kysyntää, yritykset tarvitsevat lisää työntekijöitä. Kun talous kasvaa, myös työpaikkojen määrä kasvaa. Talouden mittarit ovat viime aikoina olleet rohkaisevia. Niihin on hyvä oppositiossakin tutustua.
Ensinnäkin Tilastokeskuksen ennakkotiedot osoittavat, että Suomen bruttokansantuote kasvoi 0,6 prosenttia viime vuoden lopulla. Samoin kasvoivat työllisyys ja tehtyjen työtuntien määrä. Talous on kääntynyt kasvuun viime vuonna. Tämä, jos mikä, luo toivoa.
Myös viennin kehityksessä on myönteisiä merkkejä. Tavaraviennin arvo nousi viime vuonna noin neljä prosenttia. Palveluiden viennin arvo nousi vuoden viimeisellä neljänneksellä ennätykselliseen lähes 11 miljardiin euroon.
Tilauskantojen kehitys kertoo myös tulevaisuuden positiivisesta kehityksestä. Suomen suurimman vientialan tilauskanta on noussut räjähdysmäisesti. Teknologiateollisuudessa uusien tilausten arvo kasvoi loppuvuonna 45 prosenttia. Jäänmurtajatilaukset ovat tuoneet telakoille täydet tilauskirjat. Wärtsilä laajentaa Vaasassa ja ilmoitti helmikuussa 140 miljoonan euron investoinnista. Eikö tämä ole hyvä asia? [Oikealta ja keskeltä: Kyllä!]
Positiiviset signaalit näkyvät nyt myös kotimaan markkinoilla. Vähittäiskaupassa myynti on kasvanut syyskuusta lähtien. Tämä kertoo, että suomalaisten kyky kuluttaa on kasvanut. Se ei ole ihme, sillä palkansaajien ostovoima on noussut kohisten viimeisten kolmen vuoden aikana. Naisilla ostovoima on nyt jopa parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen — parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen.
Herra puhemies! Talouden mittareiden välittämä viesti suomalaisille on siis varsin rohkaiseva. Suomella on kaikki edellytykset kasvuun. Tämä on edellyttänyt Suomen uudistamista, ja sen tehtävän hallitus on ottanut äärimmäisen vakavasti.
Suomi on vuodesta 2008, finanssikriisistä lähtien, ollut tilanteessa, jossa edellytyksiä kestävälle kasvulle ei kerta kaikkiaan ole ollut. Suomessa ei ole tehty uudistuksia vuosikymmeniin. Nyt niitä, hyvät kansanedustajat, tehdään. Suomella on kaikki edellytykset pitkän aikavälin menestykseen — menestykseen, joka on kestävää ja johon jokainen suomalainen pääsee osaksi. Sen takia tätä työtä tehdään.
Rehellistä on kuitenkin myös vasemmisto-opposition myöntää, että tämä ei onnistu ilman yhteiskuntamme valjastamista kohti kasvun edellytyksiä: [Timo Heinonen: Kuunnelkaapa!] sitä, että parannamme kilpailukykyämme niin työmarkkinoilla kuin osaamisessa, sitä, että julkista taloutta sopeutetaan vastaamaan todellista kantokykyämme, ja sitä, että pystymme tukemaan yrittäjien edellytyksiä onnistua. [Antti Kurvinen: Millä tavoin?]
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kevennämme työn verotusta historiallisella tavalla. Olemme ottaneet käyttöön verokannustimen puhtaan teollisuuden investoinneille. Olemme sujuvoittaneet investointeja yhden luukun luvituspalvelulla. Me kevennämme yhteisöveroa, perkaamme pankkisääntelyä ja varmistamme, että yritykset saavat rahoitusta investointeihinsa. [Anne Kalmari: Eivät ole saaneet!] Olemme uudistaneet suomalaisia työmarkkinoita, jotta yhä useampi yritys uskaltaa palkata uusia työntekijöitä. Tämä on keskeisin lääke siinä, että ihmisille saadaan töitä ja toimeentuloa. Jokainen suomalainen ansaitsee saada mahdollisuuden päästä osaksi suomalaista työelämää.
Hallituksen investointipäätökset sekä 3,3 miljardin euron määräaikainen investointipaketti työllistävät vuosittain kymmeniä tuhansia suomalaisia. Hankkeita toteutetaan ympäri Suomea, ja niillä parannetaan kansalaisten arkea, yritysten toimintaedellytyksiä ja turvallisuutta. Uusia hankkeita käynnistyy tänäkin vuonna liki miljardilla eurolla.
Myös nuorten pääsy työuraan kiinni pitää varmistaa. Siihen jo mainittu 30 miljoonan euron panostus tähtää. Nämä työllisyyssetelit on nyt saatu alueiden käyttöön, ja ne tulevat varmasti hyödyttämään tuhansia, tuhansia nuoria joka puolella Suomea siinä, että he pääsevät työn syrjään kiinni.
Työttömyys on tällä hetkellä liian korkealla tasolla, mutta tilanne ei ole toivoton. Työllisyysasteemme on itse asiassa EU:n keskitasoa — itse asiassa jopa hienoisesti keskitason paremmalla puolella. Tänäkin päivänä kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista käy töissä. Eikö se ole hyvä asia?
Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös... [Välihuutoja vasemmalta] — Kannattaa kuunnella, hyvät kansanedustajat. — Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös työvoimaan laskettavien ihmisten määrän kasvu. Hallituksen tekemät uudistukset ovat aktivoineet työvoiman ulkopuolelta ihmisiä työnhakuun. Myös maahanmuutto kasvattaa työvoiman määrää. Koska työvoima kasvaa ensisijaisesti maahanmuutosta, kasvaa myös työllisten ja työttömien määrä maahanmuuton seurauksena. Ulkomaalaisten osuus työttömistä työnhakijoista oli noin 15 prosenttia viime joulukuussa 2025. Muualla kuin Suomessa syntyneiden työttömyysaste on noussut reilusta 10 prosentista melkein 20 prosenttiin. [Piritta Rantasen välihuuto]
Arvoisa puhemies! Suomen tilannetta ei kestävästi ratkaista millään muulla kuin talouskasvulla. Kasvu on ainoa lääke ja ainoa tie saada suomalaisille lisää työtä, lisää mahdollisuuksia ja lisää toimeentuloa.
Jokainen suomalainen varmasti ymmärtää, että kun valtion kassa on tuhlattu ja velaksi on eletty vuosikausia, ei tässä julkisen talouden tilanteessa tällä hallituksella ole mahdollisuutta tehdä muutoksia velkakuormaa kasvattamalla — eikö niin, hyvät SDP:n kansanedustajat? [Antti Lindtman: Paljonko se on kasvanut?] Se tie on kuljettu loppuun, ja se on osoittautunut kestämättömäksi suomalaisten kannalta. [Pia Viitanen: Tämä hallitus tekee ennätyksen velanotossa!]
Tämä hallitus on suunnannut toimet kasvun ja yrittäjyyden edistämiseksi, sillä, hyvät kansanedustajat, yrityksissähän ne työpaikat syntyvät, eikö näin?
Herra puhemies! Tuntuu siltä, että oppositiossa ei taideta edes haluta nähdä niitä myönteisiä merkkejä, joita Suomessa tapahtuu joka päivä. Ei edes haluta nähdä sitä, että Suomella on lukuisia syitä myös optimismiin, siihen, että tulevaisuuteen voi ja kannattaa luottaa.
Kun oppositio peräänkuuluttaa toimia työllisyyden edistämiseksi ja työttömien palveluiden parantamiseksi, on syytä muistaa, että työllisyyspalvelu-uudistus sakkomaksuineen ja velvoitteineen on edellisen hallituksen käsialaa. [Välihuutoja vasemmalta] Tässä uudessa työllisyysalueiden mallissa on eletty nyt vuosi, ja hallitus on jo tällä hetkellä keventänyt työllisyysalueiden kaavamaisia velvoitteita. Mallissa on yhä ongelmia, me käymme niitä läpi ja ratkaisemme niitä keskeisiä kysymyksiä.
Se, mitä nyt tarvitaan, on investointien edelleen vauhdittamista, rauhaa Ukrainaan ja luottamusta kasvuun. Luottamusta ei synny sillä, että synkistellään ja pelotellaan suomalaisia tarpeettomasti [Timo Heinonen: Kuulitteko?] — eikö niin, edustaja Lindtman? Kun vienti vetää, talous kasvaa ja ostovoima jatkaa paranemistaan, [Antti Kurvinen: Fantastinen tilanne!] niin mieluummin voisimme jopa yhdessä ruokkia tätä positiivista kehitystä — vai mitä olette mieltä oppositiossa?
Hallitus myös valmistautuu kohti kehysriihtä, ja kaikki vaikuttavat toimet ovat meillä harkinnassa, totta kai. [Antti Lindtman: Hyvä!] Painotamme kuitenkin, että velkarahan pumppaaminen ei ole se tie, johon Suomella on varaa. [Joona Räsänen: Ettekö te sitä juuri tee?] Sellaista lupausta ei ole reilua myydä suomalaisille. Siksi on syytä painottaa toimien vaikuttavuutta.
Herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Pelon sijaan nyt on syytä kylvää suomalaisille luottamusta [Arto Satonen: Juuri näin!] — pelon sijaan nyt on syytä kylvää suomalaisille luottamusta. Sitä suomalaiset tarvitsevat.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, edustaja Kettunen, kymmenen minuuttia, olkaa hyvä.