Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministeri Harakalle esittelystä. — On erittäin hyvä, että EU-lainsäädäntöä saadaan myöskin tänne Suomeen nopeasti voimaan ja myöskin käytäntöön. Tämä hallituksen esityshän on käytännössä teknistä lainsäädäntöä, jossa ei tule käytännössä juurikaan mitään erikoista, ja uskon, että tämän ei pitäisi herättää myöskään suuria poliittisia intohimoja.
Tavoitteena on sujuvoittaa maanteiden toiminnallisia luokkia koskevaa päätöksentekoa, ja se on hyvä asia. Itse haluan tässä yhteydessä tuoda eteen, että Suomeen ei tarvitse rakentaa omasta mielestäni valtateitä ja moottoriteitä. Omasta mielestäni meidän liikenteeseen riittävät niin sanotut kaksi plus kaksi ‑kaistaiset, keskikaiteelliset maantiet. Ne ovat sujuvia, ja toivoisi myöskin, että sellaisia hankkeita viedään eteenpäin. Ne ovat myöskin kustannustehokkaita taloudellisesti Suomen mittakaavassa, ja niillä teillä kyllä Suomen maantieliikenne kulkee sujuvasti.
Kaiken kaikkiaan itseni, ja myöskin keskustan, mielestä TEN-T-rahoitusta pitää saada jatkossakin Suomeenkin, meidän liikenneväylähankkeisiin. Monesti olen kuullut sitä — ja varmaan on vähän tottakin — että meillä ollaan aikaisempina vuosina oltu hieman jäljessä näissä hakumenettelyissä, mutta kiitos ministeri Harakalle siitä, että tätä asiaa on nostettu esille ja tässä ollaan oltu aktiivisia ja nimenomaan näissä suurissa väylähankkeissa — viittaan vaikkapa ratahankkeisiin — ollaan haettu myöskin tätä TEN-T-rahoitusta. Se on erittäin hyvä asia, ja toivon, että tätä menettelyä viedään eteenpäin.
Kaiken kaikkiaan haluan tässä yhteydessä, kun puhutaan maanteistä ja suurista väylähankkeista, kiittää myöskin ministeri Harakkaa siitä, että meillä on tällä hallituskaudella ja eduskuntakaudella saatu lisää perusväylänpidon rahoitusta ja sitä isoa työtä, mikä tehtiin Liikenne 12:ssa, valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa, ollaan viety määrätietoisesti eteenpäin, ja toivon, että sitä myöskin ensi kaudella viedään eteenpäin. Ihan niin kuin ministeri Harakka toi esille, tämä hallituksen esitys on myöskin osa sitä Liikenne 12 ‑järjestelmän toteuttamista.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. — Ministeri Harakka, olkaa hyvä.