Arvoisa puhemies! Käsittelemme täällä lakialoitetta, jossa tki-toiminnan verovähennys lakiin on se pääasia. Tässähän on taustalla parlamentaarinen ryhmä, joka laitettiin pystyyn siitä syystä, että tavoite on, että neljä prosenttia meidän bruttokansantuotteesta laitettaisiin tki-toimintaan. Tki-toimintahan on Suomen kasvun edellytys, ja meillä on erilaisia aloja, esimerkiksi terveysteknologia on sellainen ala, jolla voisi tki-toimintaa vieläkin vahvistaa, mutta se tarvitsee tietysti rahoitusta. On aivan oikea suunta, että me yritämme siihen neljään prosenttiin, joskin eihän se kovin helppoa ole bruttokansantuotteesta sen verran saada tki-rahoitusta, mutta siihenkin parlamentaarinen ryhmä mietti työkaluja. Yksi työkalu oli juuri tämä verovähennysoikeus, mitä tässä nyt keskustellaan.
Tämähän on siinä mielessä erikoinen juttu, että vaikka se parlamentaarisessa ryhmässä sovittiin ja siihen oli rahatkin periaatteessa jo suunniteltu ja varattukin, niin yhtäkkiä se vedettiinkin sieltä sitten poliittiseen roskakoriin, niin kuin valtiovarainministeri Saarikko totesi julkisuudessa, vain siitä syystä, että tuli takku hallitukselle, kun ei sulle—mulle—sulle—mulle-politiikka onnistunutkaan, ja niin sitten sovittiin, että kaikki tällainen, jossa on pientäkin ristiriitaa, vedetään sinne roskakoriin. No, tämähän on tosi lapsellista touhua.
Onneksi sitten saatiin tällainen uusi mahdollisuus täällä, että tehtiin lakialoite, ja tässä se nyt sitten on. Aivan niin kuin edustaja Vikman tuossa totesi, tässä kokoomus oli aloitteellinen ja sitten sitä vielä vähän fiilattiin ja nyt se on sitten tehtynä hallituspuolueen edustajan nimellä täällä, mutta taikinan juuri on sieltä kokoomuksesta. Hyvä, että tässä nyt kuitenkin on yhteisymmärrys. Tämä vain on surullista, mitä tämän kauden aikana on huomattu, että aina kun on joku parlamentaarinen ryhmä perustettu tämän hallituksen kautta, niin eivätpä ole pitäneetkään ne päätökset, kuten ei tässäkään alun perin.
Mutta hyvä, että ollaan nyt tässä, ja ainahan pitää olla kiitollinen edes siitä, että saadaan opposition kautta näitä asioita eteenpäin. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Kiitos, näin juuri.