Arvoisa puhemies! Tätä esitystä voi tukea osana biokaasun, voisiko sanoa, valtavirtaistamista Suomessa, ja tätä on kyllä kovasti odoteltu. Muistan, kun viime kaudella kristillisdemokraatit jättivät useampiakin biokaasun käytön edistämiseen liittyviä esityksiä ja toimenpidealoitteita ja tuntui, että aina törmättiin siihen ongelmaan, niin sanottuun muna—kana-ongelmaan, että ei ole tankkauspisteitä, kun ei ole niitä kulkuneuvoja, ja ei ole kulkuneuvoja, kun ei ole niitä tankkauspisteitä. Tällä esityksellä pyritään siihen, että erityisesti nyt sitten raskaan liikenteen puolella tällä hankintatuella pystyttäisiin vauhdittamaan kaasukäyttöisten ajoneuvojen leviämistä ja käyttöön saamista. Täällä kollegat ovat jo edellä todenneet, että tässä kuitenkin nämä työkoneet ja esimerkiksi traktorit olisivat olleet kyllä sinällänsä ihan tärkeä lisä, ja täällä näyttää olevan myöskin valiokunnan mietinnössä vastalauseessa, että tässä toivottaisiin, että myöskin kokoluokaltaan hivenen pienemmät, 12 000 kilon kuorma-autot olisivat tämän hankintatuen piirissä. Sinällänsä varmaan aivan kannatettavaa, ja jos oikein ymmärsin tuossa valiokunnan jäsenten puheenvuoroista, niin tässä nyt ilmeisesti tämä rahasumma on sitten se, mikä rajoittaa sitä; sinällänsä kai ei mitään estettä olisi ajatella, että nämäkin laajennukset olisivat äärimmäisen tärkeitä.
Mutta tuolla valtiovarainvaliokunnan kuulemisessa toin esille vain sen seikan, joka viime kaudelta kuulemma edelleenkin meillä jumittaa, nimenomaisesti sen, että meillä maatiloilla tämän kaasun myyminen sen maatilan ulkopuolelle on koko lailla mahdotonta. Meillä on edelleenkin siellä maatalouden investointituissa sellainen kummajainen, jossa tämä investointituki sitoo sen käytettävän kaasun sinne maatilalle, elikkä sitä ei voi myydä sinne maatilan ulkopuolelle. Se on yhtä järjetön tukikriteeri kuin jos esimerkiksi navetan rakentamiseen saatu tuki rajoittaisi maidon myymistä sen maatilan ulkopuolelle, elikkä kaikki maito pitäisi juoda siellä maatilalla, kun sitä varten on kerta saatu sitä tukea.
Tästä kysyin ministeriöstä, vieläkö tämä kummajainen on siellä voimassa, ja valitettavasti näin taitaa olla, ja nyt haluaisinkin kollegoille etenkin siellä keskustan puolella sanoa, kun teillä on nyt sekä valtiovarainministerin että maa‑ ja metsätalousministerin salkku, että yrittäkää nyt saada nämä kaksi ministeriötä keskenään keskustelemaan, että saataisiin tähän asiaan vauhtia, se on semmoinen merkillinen kummajainen ja kukkajainen siellä investointitukien kriteeristössä. En tiedä, onko sillä sitten jotakin EU-perua siellä taustallansa, mutta jos tämä saataisiin muutettua, niin varmasti pystyttäisiin maatiloilla investointeja vauhdittamaan. Toivon, että tässä asiassa mentäisiin eteenpäin.