Arvoisa rouva puhemies! Tällä esityksellä kehitetään varhaiskasvatuksen tuen tiedonkeruuta siten, että saadaan säännöllisesti ja ajantasaisesti määrällistä tietoa niistä hallintopäätöksistä, joita kunnat ja kuntayhtymät tekevät nimenomaan näihin varhaiskasvatuksen eri tukimuotoihin liittyen. Tätä tietoa sitten voidaan hyödyntää sekä valtakunnallisesti että alueellisesti, kun suunnitellaan varhaiskasvatuksen ohjausta, mietitään seurantaa, arviointia, tämäntyyppisiä asioita, elikkä tämä varhaiskasvatuksen tietopohja paranee. On tietenkin valtavan tärkeätä, että kun päätöksiä tehdään, niitä tehdään tietoon perustuen, ja tässä sitä tietoa nyt sitten saadaan.
Tämä esitys on erittäin kannatettava, sillä tällä on oma osansa sille, että me voidaan tukea laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumista. Erityisesti tätä kolmiportaisen tuen toteutumista varhaiskasvatuksessa tulee vahvistaa ja kehittää edelleen, ja tämä esitys todellakin auttaa siihen.
Haluaisin hiukan muistuttaa mieliin sitä, että viime hallituskaudella Marinin hallituksen myötä me saimme tänne eduskuntaan ja Suomen lainsäädäntöön pitkään odotetun uudistuksen elikkä tämän kolmiportaisen tuen myöskin varhaiskasvatukseen. Tämä oli pitkään toivottu uudistus, ja se on nyt sitten lainsäädäntöä, ja tämä tosiaan liittyy siihen. Elikkä tällä hetkellä varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä, tehostettua tai erityistä tukea, ja todellakin tämä 1.8.22 voimaan tullut varhaiskasvatuslain muutos tätä sitten paljon paransi.
Tuohon samaan lakiesitykseen liittyen viime kaudella hallitus käynnisti Oikeus oppia ‑kehittämisohjelman, jossa siis mietittiin näitä oppimisen tukeen liittyviä asioita: lapsen tukea, inkluusiota ja näin poispäin. Siellä tuli tämmöinen loppuraportti, jossa todettiin, että tätä varhaiskasvatuksen tietovarantoa pitäisi kehittää, jotta tätä tietoa voidaan tallentaa ja sitten käyttää. Elikkä tässä hienosti nähdään, että kun asioita laitetaan eteenpäin, niin sitten ne kehittyvät ja niitä hallituskaudelta toiselle sitten viedään eteenpäin, eli näin.
Tosiaan on oikein hyvä, että tietoa kerätään, ja tällä on vaikutuksensa siihen, että lapsen oikeudet voivat yhdenvertaisesti toteutua esimerkiksi niin, että näiden tukea tarvitsevien lasten lukumäärä tiedetään alueittain. Se voisi helpottaa kuntien resurssien lisäämistä esimerkiksi siinä, miten varhaiskasvatuksen moniammatillinen tiimi voidaan kohdentaa juurikin sille alueelle, niihin päiväkoteihin, joissa avun tarve on suuri, ja muun muassa varmaan vaikuttaa siihen, että näihin vaka-alan osaajien koulutustarpeisiin voidaan täällä tukipuolella riittävästi vastata. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Lahdenperä.