Kunnioitettu puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys vesiliikennelain muuttamisesta. Muutoksella on tarkoitus lisätä vesiliikenteen turvallisuutta ja helpottaa sen valvontaa.
Vesiliikennelain kokonaisuus tuli voimaan 1. kesäkuuta viime vuonna. Tarpeita lain täsmentämiseksi on ilmennyt muun muassa viime kesän valvonnan yhteydessä sekä täysin uudentyyppisten vesikulkuneuvojen tultua markkinoille.
Ehdotamme ensinnäkin, että lakia täsmennettäisiin niin, että sen vesialueella liikkumisen kielto ja rajoitusasioita koskeva kuulutusmenettely muutettaisiin vastaamaan hallintolain sääntelyä julkisista kuulutuksista ja että laissa otettaisiin huomioon se, mitä liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetussa laissa säädetään lauttaväylien väylänpidosta. Samoin ehdotamme, että yhtenä vesialueiden valvojatahona huomioidaan Metsähallituksen erävalvojat tätä koskevan lain mukaisesti.
Ehdotamme myös, että tietyillä vesikulkuneuvoilla liikkuvilta voitaisiin kieltää pääsy tietyille sulkukanaville tai heidän pääsyään niille voitaisiin rajoittaa, jos se olisi turvatonta tällaisen vesikulkuneuvon päällikölle, siinä kuljetettavalle muulle henkilölle tai itse vesikulkuneuvolle. Kielto tai rajoitus voisi koskea esimerkiksi vesiskoottereilla liikkumista sellaisilla vanhemmilla sulkukanavilla, joilla virtaus on voimakasta.
Lisäksi esitämme, että huviveneitä suurempien huvialusten eli yli 24-metristen huvialusten nykyisiä kelpoisuusvaatimuksia ja varustevaatimuksia tarkennettaisiin ja että väyläpäätöksiä ja vesikulkuneuvojen rekisteröintejä koskevia menettelyjä tarkennettaisiin.
Vielä ehdotamme, että lisättäisiin lakiin mahdollisuus myöntää poikkeuksia tietyn urheiluun tai vapaa-ajan viettoon tarkoitetun vesikulkuneuvotyypin varusteita ja tarvikkeita koskevista määräyksistä. Säännös olisi tarpeen, koska markkinoille tulee sellaisia aivan uusia vesikulkuneuvoja ja on tullut ja tulee varmasti jatkossakin, joiden on käytännössä mahdotonta täyttää kaikkia lain varustevaatimuksia, kuten vaatimusta vesipumpusta tai muusta välineestä veden poistamiseksi. Tällaisia uusia Suomessakin jo käytössä olevia vesikulkuneuvoja ovat esimerkiksi moottorilla varustetut lainelaudat. Poikkeus edellyttäisi kuitenkin aina sitä, ettei turvallisuutta tai ympäristöä vaaranneta.
Merenkulun turvalaitteiden määrittelyyn esitämme lisättäväksi virtuaaliset turvalaitteet. Niitä käytettäisiin lähinnä tilapäisesti alueilla, joilla on vaikea ylläpitää fyysistä turvalaitetta, esimerkiksi vaikeissa jääolosuhteissa. Tämä edistäisi paitsi vesiliikenteen turvallisuutta myös merenkulun automaatiota.
Ja ehdotamme lisäksi, että jos merikartta puuttuu sellaiselta matkalta, joka edellyttää reitin suunnittelua, ei voitaisi enää tuomita vesikulkuneuvon päällikköä sakkoon, koska tätä sääntelyä on pidetty liian tulkinnanvaraisena ja siksi vaikeasti valvottavana. Valvonnan helpottamiseksi ehdotamme myös, että rekisteröintirikkomuksia ja nopeusrajoitusten rikkomisia koskevaa sääntelyä selkeytettäisiin nykyisestä.
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. päivänä heinäkuuta 2021.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Edustaja Kymäläinen.