Arvoisa puhemies! Tässä todellakin on liikenteen osalta paljon muustakin kyse kuin tästä kotihoidon hommasta elikkä tietysti HCT-junista. HCT-junat olisivat jääneet niin sanotusti varikolle, jos ei tätä pakettia olisi kokonaisuudessaan tehty.
Isona osanahan tässä tosiaan on tämä kotihoidon pysäköinnin helpottaminen, ja siitä ehdottomasti hallitukselle kiitos. Itsekin liikenne‑ ja viestintävaliokunnassa tätä työstin, ja ei ole oikeastaan paljon muita asioita ollut, joissa niin selkeästi kaikki olisivat samaa mieltä olleet.
Se tietysti tällaista uutta edustajaa vähän hämmentää, jos tavallaan näin yksinkertaisen asian vieminen, josta kaikki ovat näin samaa mieltä kuin mitä tässä, vie 13 vuotta. [Vasemmalta: Kyllä!] Minun on pakko sanoa, että toivottavasti minun omat ehdotukseni olisivat vähän nopeammin menossa läpi, koska en tiedä, vaikka kasvaisin koiranputkea ennen kuin tämä aika on mennyt. Tähän on oikeasti pakko sanoa, että hämmentää, koska oikeasti meillä ei siellä valiokunnassakaan tästä käytännöllisesti katsoen soraääniä tullut keneltäkään muulta kuin asiantuntijoilta, ja heilläkin oli oma lehmä ojassa. Koko valiokunta oli käytännöllisesti katsoen sen puolella, ja jopa yksissä tuumin niin hallituksen kuin oppositionkin puolesta tyrmättiin näitä soraääniä siellä. Vähän sinänsä hämmästyttää tässä.
Toivon ja minä ainakin haastan kaikkia siihen, että jos on hyviä hankkeita täällä tulossa tai menossa tai miten tahansa, niin ne eivät vaan missään nimessä veisi 13:a vuotta ainakaan sen takia, että joku tietty ihminen on niitä ehdottanut tai tietty puolue. Se olisi oikeasti ehkä kaikkein hölmöintä, mitä voidaan tehdä meidän kansalaisillemme, että jätetään hyvät asiat ajamatta sen takia, että se homma tulee väärästä kulmasta. Meillä on varmasti ihan riittävästi väännettävää niistäkin asioista, missä oikeasti ollaan vähän eri mieltä. Jos niistä asioista, missä ollaan samaa mieltä, joku keksii hyvän idean, niin annetaan se sulka hattuun sille, kuka keksii sen, eikä torpata sitä hommaa sen takia, että se kaveri ei nyt saisi sulkaa hattuunsa siitä.
Me olemme oikeasti täällä kansan puolella, ja meidän pitäisi kansan puolesta näitä päätöksiä tehdä. Minä vetoan teihin kaikkiin: tehdään jatkossa sellaista politiikkaa täällä, että väännetään niistä asioista, mistä pitää vääntää ja mistä ollaan eri mieltä, mutta kannatetaan toistemme hyviä ideoita, oli sitten puolueen lipun logo mikä tahansa. — Kiitoksia.