Arvoisa puhemies! Puiden humina soi, pihka tuoksuu, pölli liikkuu, sinivalkoista elinvoimaa parannetaan. Suomi voi hyvin ja elää metsästä.
Arvoisa puhemies! Käsillä olevalla esityksellä ehdotetaan, että tuloverolain metsävähennystä koskevat säännökset muutetaan siten, että metsävähennyksen enimmäismäärä nostetaan 60 prosentista 75 prosenttiin sekä veronalaisista metsätalouden pääomatuloista että metsäkiinteistöjen hankintamenoista. Lisäksi luovutusvoittoon lisättävän metsävähennyksen määrä voi olla enintään 75 prosenttia luovutetun metsän hankintamenosta.
Esityksen tavoitteena on kannustaa aktiiviseen metsätalouteen ja turvata puun saatavuus. Esitys vahvistaa suomalaisen metsänomistajan asemaa suhteessa monikansallisiin sijoittajiin. Se tukee kotimaista yksityisomistusta ja tukee alueellista työllisyyttä ja yrittämistä.
Arvoisa puhemies! Maan ja metsien omistus kuuluu suomalaisten omiin käsiin, ja tällä esityksellä tätä ajattelutapaa myös tuetaan. Vähennys tekee puun myynnistä taloudellisesti entistä houkuttelevampaa alentamalla verotusta, mikä kannustaa erityisesti yksityisiä ja perhemetsänomistajia myymään puuta. Vähennys kohdistuu kuitenkin hakkuukypsiin metsiin, jolloin puu saadaan nopeasti liikkeelle.
Esitys on erityisen tärkeä, koska Venäjän puutuonti on loppunut ja teollisuuden kotimaisen puun tarve taas kasvanut. Esityksellä turvataan suomalainen puuhuolto ja pidetään suomalainen metsänomistus elinvoimaisena. Muutos koskee myös takautuvasti jo hankittuja metsätiloja. Tämä etu kohdistuu vain ja ainoastaan yksityisille ja yhteismetsille, joiden omistuspohja on yksityinen. Tämä ei siis tarkoita yhtiöitä, rahastoja tai julkisesti omistettuja metsiä.
Valtio menettää uudistuksen myötä arvioiden mukaan noin 30 miljoonan euron verotulot vuodessa. Tämä on valtiontaloudellisesti perusteltu kustannus siitä, että metsätalous pysyy kannattavana, omaisuus kotimaisessa hallinnassa ja puuta saadaan teollisuuden tarpeisiin sekä jatkojalostukseen.
Vähennys ei sinänsä ohjaa hakkuumääriä vaan mahdollistaa verotuksellisesti oikeudenmukaisen puukaupan niille, jotka ovat metsänsä hankkineet. Hallitusohjelmasta löytyy selkeä kirjaus hakkuumäärien säilyttämisestä vähintään nykytasolla. Tämä on tärkeä viesti niille tahoille, jotka ilmastolain varjolla haluaisivat romahduttaa suomalaisen metsätalouden ja hakkuut.
Arvoisa puhemies! Tulen Etelä-Savosta, maamme metsäisimmästä maakunnasta, ja tämä vahvistaa erityisesti aluettamme. Tällä esityksellä nykyhallitus turvaa metsäteollisuuden edellytyksiä, luo työpaikkoja ja lisää vientiä.
Arvoisa puhemies! Metsät ovat elintärkeä ja historiallisesti merkittävä suomalainen voimavara. Vihreäksi kullaksi tituleerattu teollisuudenala on ollut yksi Suomen kehittymisen kulmakivistä. Tällä esityksellä tuemme erityisesti tavallisen suomalaisen kykyä hyödyntää omaa metsäänsä ja vaurastua entistä helpommin, aivan kuten monet sukupolvet ennen meitä. Kiitän tästä esityksestä.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Piisinen, olkaa hyvä.