Viimeksi julkaistu 13.1.2022 12.57

Pöytäkirjan asiakohta PTK 84/2020 vp Täysistunto Tiistai 2.6.2020 klo 14.00—16.33

4. Hallituksen esitys  eduskunnalle  laiksi  väliaikaisista  poikkeuksista  työttömyysturvalakiin covid-19-epidemian vuoksi annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 78/2020 vp
Valiokunnan mietintöStVM 12/2020 vp
Toinen käsittely
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 4. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotus, jonka sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. 

Keskustelu
15.57 
Sari Essayah kd :

Arvoisa puhemies! Oikeastaan voisi sanoa, että tämä on jatkoa näihin paketteihin, joista tuossa äskenkin äänestettiin, eli pyritään helpottamaan väliaikaista työn vastaanottamista, tässä tapauksessa sillä tavoin, että tätä työttömyysetuuden suojaosaa halutaan korottaa.  

Erityisen merkittävää tässä on se, että tässä halutaan huomioida myös nämä yrittäjät, jotka saavat soviteltua päivärahaa, myöskin heitä tämä uudistus koskee. Tuossa lähetekeskustelussa jo totesinkin, että tämän lain tarpeellisuus osoittaa sen, miten tarpeen meillä Suomessa kaiken kaikkiaankin on lähteä tätä sosiaaliturvauudistusta tekemään. Tässä nähdään juuri se, että kun suojaosuutta korotetaan, niin silloin on mahdollisuus lisätä työn kannustinta elikkä työn vastaanottamisen kannustavuutta. Siinä mielessä tämä sosiaaliturvan remontti on varsinaisesti se, missä mielestäni näihin suojaosiin ja vastaaviin tulisi sitten erityisesti perehtyä. Mutta tämäkin laki on määräaikainen ja tarkoitettu nimenomaan helpottamaan nyt esimerkiksi puutarha-alan ja maatalouden kausityöntekijöitten saamista.  

15.59 
Pasi Kivisaari kesk :

Arvoisa herra puhemies! Vaikka työmarkkinoilla on levottomuutta ja epäselvyyttä tulevaisuudesta, on monilla aloilla kuitenkin myös työvoiman tarve. Paine kohdistuu vähintään osa-aikatyöhön, jolloin palkkaamiseen ja työn vastaanottamiseen tehtävät huojennukset ovat hyvin perusteltuja.  

Työnhakijat ja esimerkiksi kausityön työpaikat on saatava kohtaamaan. Tarvitsemme erityisesti nyt kotimaista työvoimaa kausitöihin. Siihen on selkeät ja ymmärrettävät perustelut. Koronavirus on aiheuttanut kotimaisen työttömyys- ja lomautusaallon. Tällöin kaikki se työ, mitä ikinä onkaan tarjolla, on arvokasta. 

Nämä esitykset ovat hallituksen neljän kohdan toimenpideohjelmaa, jolla tavoitellaan helpotusta meidän jokaisen tiedossa olevaan ongelmaan kausityöntekijöiden saatavuudesta.  

Esityksellä vastataan kokoaikatyön vastaanottamisen tuen tarpeeseen silloin, jos työpaikka sijaitsee etäällä työttömän kotipaikasta, kuten maatalouden kausityön ollessa kyseessä usein tilanne juuri on. Keinona on siis liikkuvuusavustuksen väliaikainen muuttaminen. Liikkuvuusavustusta voitaisiin väliaikaisesti siis maksaa kokoaikatyöhön, jos henkilön päivittäiseen työhön liittyvän matkan kesto työn alkaessa ylittää keskimäärin kaksi tuntia, nykyisen kolmen tunnin sijasta. 

Puhemies! Samaan aikaan tuetaan työttömien taloudellisia mahdollisuuksia ottaa vastaan osa-aikatyötä tai lyhytkestoista työtä, kun kokoaikatyötä ei välttämättä siis ole tarjolla. Tähän mielestäni hyvä keino on työttömyysetuuden suojaosan korottaminen, eli sen osuuden ansioista, jota ei huomioida maksettaessa työttömyysetuutta. Työttömyysetuuden suojaosaa siis korotettaisiin väliaikaisesti nykyisestä 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa. 

Puhemies! Lakiehdotuksen tarkoituksena siis on väliaikaisesti lisätä työllistämisen kannusteita huoltovarmuuden turvaamiseksi poikkeusolosuhteissa maa- ja metsätalouden toimialan kannalta kriittisissä tehtävissä mutta myöskin laajemmin tukea työn vastaanottamista ja tuensaajien taloudellista tilannetta koronaepidemian vaikutusten vallitessa. 

16.02 
Anneli Kiljunen sd :

Arvoisa herra puhemies! Elämme koronaepidemian vuoksi aikoja, joiden seurauksena moni suomalainen on joutunut työttömäksi tai lomautetuksi useista eri syistä. Hallitus on esittänyt viime kuukausien aikana useita merkittäviä keinoja, joilla ihmisten toimeentulo on pystytty turvaamaan näinä vaikeina aikoina, ja siitä haluan hallitusta erityisesti kiittää. Moni toimi on ollut oikea-aikainen ja tukenut ihmisiä selviämään näiden vaikeiden aikojen yli. 

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan työttömyysetuuden suojaosan korottamista väliaikaisesti nykyisestä 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa.  Näillä muutoksilla tuetaan taloudellisesti osa-aikaisen työn ja lyhytkestoisen työn vastaanottamista. Muutos hyödyttää laajasti sekä työnhakijoita että työvoiman puutteessa kipuilevia yrityksiä sektorista riippumatta. 

Lisäksi työpaikan ja kodin välistä liikkuvuusavustusta saa nyt nykyistä helpommin. Esityksen mukaan avustusta saa, kun päivittäiseen työmatkaan kuluu kaksi tuntia tai jos työntekijä muuttaa vastaavalla etäisyydellä työn takia. Tämä esitys on erinomainen siitä syystä, että tuki voi erityisesti pehmentää työn vastaanottamista, sen taloudellisia vaikutuksia, silloin, jos henkilö väliaikaisesti siirtyy asumaan työpaikan lähelle mutta säilyttää varsinaisen asuntonsa. 

Arvoisa puhemies! On korostettava, että kyseessä on väliaikainen muutos työttömyysturvalakiin. Olen samaa mieltä siitä, että lakiehdotuksen vaikutuksia työmarkkinoihin tulee seurata tarkasti, kuten valiokuntakin edellyttää. Tämän esityksen valmistelussa on ymmärrettävästi edetty nopeasti, minkä vuoksi kaikkia vaikutuksia ei ole kyetty arvioimaan riittävän laajasti etukäteen. Tästä syystä haluankin sanoa vielä sen, että harmittavaa, valitettavaa on se, että tällä aikataululla ei ole keretty tekemään vastaavia muutoksia asumistukeen eikä toimeentulotukeen, minkä vuoksi osa esityksen hyödyistä putoaa pois. Tästä syystä toivoisinkin, että nämä huomioitaisiin ainakin kuntien täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä, ja toivoisinkin, että voisiko mahdollisesti ministeriö laittaa tähän liittyvän ohjeistuksen kuntiin. Tämän lisäksi asumistuen ja toimeentulotuen merkitykset tulee huomioida, kun arvioidaan lakiesityksen vaikutuksia ja seurannaisuuksia. 

Työllisyyttä edistäessämme meidän tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota nuoriin. Heidän asemansa työmarkkinoilla on muita heikompi, ja epidemian myötä asema vain kurjistuu muun muassa kesätyöpaikkojen [Puhemies koputtaa] vähentämisen myötä. Seuraavaksi meidän tuleekin keskittyä siihen, kuinka mahdollistamme vaikeinakin aikoina nuorillemme ne elintärkeät ensimmäiset työkokemukset. Nyt on aika panostaa meidän tulevaisuuden osaajiin ja tekijöihin. 

16.05 
Hanna-Leena Mattila kesk :

Arvoisa puhemies! Käsillä oleva esitys liittyy maa- ja puutarhatiloilla tarvittavan kausityövoiman saatavuuden turvaamiseen ja kotimaisen työvoiman kannusteisiin. Lakiehdotuksen tarkoituksena on väliaikaisesti lisätä työllistymisen kannusteita huoltovarmuuden parantamiseksi poikkeusoloissa mutta myös laajemmin väliaikaisesti tukea työn vastaanottamista ja tuen saajien taloudellista tilannetta koronaepidemian vaikutusten vallitessa.  

Esityksessä ehdotetaan, että liikkuvuusavustusta voitaisiin väliaikaisesti maksaa kokoaikatyöhön, jos henkilön päivittäiseen työhön liittyvän matkan kesto työn alkaessa ylittää keskimäärin kaksi tuntia nykyisen kolmen tunnin sijasta tai henkilö muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia. Muutos ei koskisi työhön liittyvää koulutusta. Osa-aikatyöhön liittyvään liikkuvuusavustukseen ei esitetä muutosta.  

Samaan aikaan tuetaan työttömien taloudellisia mahdollisuuksia ottaa vastaan osa-aikatyötä tai lyhytkestoista työtä tai palata työhön osittaisesti tilanteessa, jossa kokoaikatyötä ei vielä välttämättä ole tarjolla. Keinona on väliaikaisesti korottaa työttömyysetuuden sovittelun suojaosaa eli sitä osuutta ansioista, jota ei huomioida maksettaessa soviteltua työttömyysetuutta. Työttömyysetuuden suojaosaa korotettaisiin väliaikaisesti nykyisestä 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa ja 279 eurosta 465 euroon neljän kalenteriviikon aikana.  

Arvoisa puhemies! Työmarkkinoilla vallitsee työllistymisen tukemisen kannalta kahtalainen tilanne. Huoltovarmuuden kannalta keskeiseen maatalouden toimintaan tarvitaan työntekijöitä, ja tämä työ voi olla kokoaikaista tai osa-aikaista. Avainasemassa kotimaisen työvoiman osalta on työnhakijoiden hakeutuminen avoimiin työpaikkoihin ja työnantajien palkkaamista koskevat perusteet ja ratkaisut. Työnhakijat ja kausityön työpaikat eivät kuitenkaan sijaitse samalla alueella. Toisaalta laajamittaisista rajoitustoimista seuranneet muiden alojen lomautukset ja työttömyys eivät välttämättä pääty välittömään kokoaikatyöhön palaamiseen vaan työnantajien mahdollisuudet tarjota työtä saattavat johtaa työn osittaisuuteen.  

Toivotaan, että esitetyillä kannusteilla on osaltaan suotuisa vaikutus maatalouden työvoimapulaan.  

16.08 
Arja Juvonen ps :

Arvoisa herra puhemies! Esityksessä ehdotetaan työttömyys-etuuden suojaosaa korotettavaksi väliaikaisesti nykyisestä 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa ja 279 eurosta 465 euroon neljän kalenteriviikon aikana. Näillä muutoksilla tuetaan taloudellisesti osa-aikatyön ja lyhytkestoisen työn vastaanottamista paitsi maa- ja puutarhatilojen kausityössä myös muussa työssä.  

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa tämä esitys käsiteltiin, otettiin mietinnössä kantaa myös liittyen nuoriin ja nuorten kesätöihin. Valiokunta piti lisäksi tärkeänä, että koronavirusepidemian vaikutuksia nuorten kesätyöpaikkojen riittävyyteen ja tilanteeseen seurataan tarkoin, ja tämä on erityisesti huomionarvoinen asia. Asiantuntijalausunnoissa kävi ilmi, että tämä esitetty tukimalli ei helpota nuorten kesätyöpaikkatilannetta ja että nuorten ja opiskelijoiden palkkaamiseen tarvittaisiin määräaikainen työkalu. Tämä olisi mahdollista toteuttaa ottamalla määräaikaisesti käyttöön palkkatuki myös nuorille ja opiskelijoille sekä kotiutuville varusmiehille, eli heidätkin nostettiin esiin asiantuntijalausunnoissa. Tässä nuorisopalkkatuessa ei olisi edeltävää työttömyysvaatimusta, ja se kohdennettaisiin työntekijälle. Tässä olisikin hallitukselle hyvä ehdotus: ottaa käyttöön tämä malli, joka edistäisi nuorten työllistymistä.  

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset ovat vahvasti olleet nuorten työllistymisen kannalla. Teimme jo vuosia sitten Espoon valtuustossa esityksen, jolla nuorten kesäsetelin ikärajaa laskettiin, jotta yhä useampi nuori saisi sen käyttöönsä. 

Meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, että nuoret saavat kesätöitä. Olen esimerkiksi itse palkkaamassa nuoria maalaushommiin ja kotitaloustöihin kesän ajaksi ja esittäisinkin hallitukselle ehdotusta, että miten olisi mahdollista, että yhä useampi kotitalous pystyisi palkkaamaan nuoria. Muun muassa Espoo maksaa 300 euron kesäsetelin, jos yritys palkkaa nuoren. No jos kotitalous palkkaa, niin kotitalous ei tietenkään pysty tätä kesäseteliä hyödyntämään eikä vähentämään, koska ei ole Y-tunnusta. Miten olisi mahdollista, että myös kotitaloudet voisivat palkata vaikkapa tämän kesäsetelin turvin nuoria kesätöihin? Tämä olisi erittäin tärkeä kiireellisesti viedä läpi ja juurikin tänä aikana, kun yhä useamman nuoren nenän edestä on ovi suljettu ja työtä ei ole. Tämä on erittäin helppoa myös kotitaloudelle: 10 työpäivää, 50 tuntia, palkka kesäsetelin verran — se 350 euroa, mikä on minimipalkka — ja kotitalous ilmoittaa vain tulorekisteriin tiedot siitä, että on palkannut nuoren ihmisen. Helppoa ja kätevää ja kannattavaa, kannustaa nuoria, ja suosittelen myös muille ottamaan käyttöön tämän mallin, jonka itse tänä kesänä otan.  

 

16.11 
Aki Lindén sd :

Arvoisa puhemies! Muutama kommentti tästä mietinnöstä, jonka sosiaali‑ ja terveysvaliokunta on viime viikolla käsitellyt ja joka on tässä pohjana.  

Totesin äskeisessä keskustelussa, joka kesti parisen tuntia, että tällä nyt käsiteltävällä asialla on todennäköisesti enemmän työvoiman tarjonnallisia vaikutuksia kuin sillä asialla, josta äsken keskustelimme, ja tämä varmaan tullaan näkemään. 

Toinen asia: Kollegat sosiaali‑ ja terveysvaliokunnasta ovat tässä referoineet hyvin tämän lain sisällön, joten itse en käytä siihen aikaa. Tässähän kolmella eri keinolla yritetään nyt sovittaa väliaikaisesti yhteen sosiaaliturvaa ja työstä saatavaa palkkaa. Kuten edustaja Essayah totesi, tämä on tietenkin pienen pieni kajoaminen niihin suuriin kysymyksiin, jotka meillä ovat suomalaisessa hyvinvointipolitiikassa nyt esillä. Ehkä sen takia on hyvin tärkeätä, että tämänkin vaikutuksia voitaisiin seurata. 

Kun me valiokunnassa tätä ensimmäisen kerran käsittelimme ja kuulimme asiantuntijaa muun muassa sosiaali‑ ja terveysministeriöstä, kysyin, voiko tällä olla mitään kielteisiä vaikutuksia työmarkkinoille. Mieleeni nimittäin tuli, voiko tästä seurata se, että jotkut työnantajat pyrkivät käyttämään tätä kielteisessä mielessä hyväksi sillä tavalla, että tarjotaan hyvin vähäistä työtä hyvin pienellä palkalla ajatuksella, että kun kuitenkin voi saada työttömyyskorvausta ikään kuin toisella kädellä, niin sitten tyytyy siihen hyvin vähäiseen ansioon, minkä tätä kautta voi ansaita — siihen 500 euroon kuukaudessa — ilman, että se vaikuttaa työttömyyskorvaukseen. No, asiantuntija Maisonlahti STM:stä vakuutti, että tämä on ehkä aiheeton pelko. Mutta tässäkin mielessä seuranta olisi kyllä erittäin tärkeätä, koska vaikka lähtökohtahan tässä on tietysti tavattoman positiivinen, niin itselläni tuli mieleen, voiko olla myös arvaamattomia sivuvaikutuksia tällä ehdotuksella. 

16.13 
Sheikki Laakso ps :

Arvoisa puhemies! Edellisessä kohdassa käytiin keskustelua laittomasti maassa olevien turvapaikanhakijoitten ottamisesta töihin maatiloille. Annoin jo aika paljon kritiikkiä siitä ideologisesta vääntämisestä.  

Nämä ovat nyt niitä ehdotuksia, mitä minäkin toivoisin täällä näkeväni, ja näitä minä kyllä kannatan. Näissä oikeasti haetaan ratkaisua esimerkiksi meidän ongelmaamme maatiloilla. 

Sen verran tietysti täytyy kompata vielä, että edustaja Juvonen esitti äsken äärettömän hyvän ehdotuksen nuorten työllistämiseksi. Se olisi todella hyvä asia vielä tähän nupiksi, vaikka se ei juuri tähän suoranaisesti nyt kuulukaan.  

Mutta todellakin haluan kertoa nyt, että tuen hallitusta tässä todella hyvässä esityksessä. Tuokaa tällaisia esityksiä lisää, niin mekin pysymme vähän hiljaisempina. 

16.14 
Raimo Piirainen sd :

Arvoisa puhemies! Tällä lakiesityksellähän pyritään korvaamaan koronan aiheuttamia ongelmia ennen kaikkea tänne maatalouden puolelle. Jossakin yhteydessä on ollut puhetta juuri samantyyppisestä asiasta elikkä tämän työttömyysetuuden säilyttämisestä, vaikka työllistyykin, muutaman kuukauden ajan, elikkä olisi tavallaan tämmöinen porkkana siinä, että kun lähden töihin, niin myös säilytän työttömyysetuuden. Ja tässä nyt on vähän samaa ajatusta, tai aika pitkällekin. Tässä vielä korotetaan tätä etuutta 300 eurosta tuonne 500 euroon, ja tämä on mielestäni todella hyvä porkkana, että voi myös tämän verran sitten ansaita, niin että ei kumminkaan menetä sitten työttömyysturvaansa. 

Toisaalta myös tämä liikkuvuusavustus on tässä merkittävästi huomioitu, ja sekin vaikuttaa positiivisesti tähän mahdolliseen työllistymiseen.  

Kaiken kaikkiaan, niin kuin edellisetkin olivat keskustelua tästä, maatalouden puolella ja puutarhataloudessa ja myös liittyen näihin metsämarjoihin, mitkä hyvinkin tutkitusti vaikuttavat ihmisten terveyteen positiivisesti, suomalaisten työntekijöitten lisäksi tarvitaan myös ulkomaalaista työvoimaa. Ensisijaisesti tietenkin on tärkeätä, että me työllistämme ne suomalaiset työntekijät, ja täällä on nuoret mainittu — myös maa- ja metsäta-lousvaliokunnassa on keskusteltu siitä, mikseivät nuoret tartu tähän ja lähde hakemaan kokemusta sieltä maataloudesta. Siellä on semmoisiakin töitä, joita pystyy hyvinkin näppärästi tekemään, ja tällä tavalla he saisivat sitten myös kokemusta työstä. 

Kaiken kaikkiaan tervetullut esitys, ja toivotaan, että tämän vaikutukset ovat nyt sitten aikaansaavia ja pystytään tällä tavalla turvaamaan meidän huoltovarmuutemme maatalouden ja puutarhatalouden tilojen osalta. — Kiitos.  

16.17 
Kimmo Kiljunen sd :

Arvoisa puhemies! Tämä työttömyysetuuden suojaosan nostaminen selvästi, niin kuin puheenvuoroissa täällä on todettu, on hallitukselta nopea toimi tähän kriittiseen tilanteeseen, ja sillä me voisimme ennen kaikkea kausityövoimaa saada maatalouteen, ja se voisi olla keino myöskin nuorten työllistymiseen.  

Tätä vähän on pohdittu monella tavalla, että nyt kun tätä näinkin reilusti nostetaan tässä, niin kuinka paljon tästä olisi itua järjestelmälle, joka saattaisi olla jopa pysyvä. Ainakin siinä suhteessa siinä on itua, niin kuin monissa näistä avauksista, joita nyt tässä koronakriisin aikana meillä on tehty — uudentyyppistä yhteiskunnallista toimintaa ja uudentyyppisillä pelisäännöillä toimitaan — että niistä on aivan varmasti oppimista. Tämä on hyödyllinen ajatus, että me otamme ja avoimemmalla silmällä katsomme, miten järjestelmät toimivat. Täällä muistaakseni ainakin edustaja Lindénin, ja monissa muissakin, puheenvuorossa on tullut esille se, että hyvin tarkka seuranta kannattaa nyt tehdä sen suhteen, miten tällainen järjestelmä toimii, koska sitten vastaisuuden varalle, kun tehdään pysyvää lainsäädäntöä, siitä saattaa olla aidostikin hyötyä. 

Tässä kohdassa tietysti tämä suojaosuuden nostaminen tuntuu houkuttelevalta pysyvänä järjestelmänä siltä osin, että se mahdollistaa osa-aikatyöhön osallistumisen, se mahdollistaa, niin kuin sanottu, pienen tulon saamisen ja vähän suuremmankin tulon saamisen ilman, että työttömyysetuutta menettää, mutta mitä suuremmaksi tämä suojaosuus tulee, niin sehän tulee sitä lähemmäksi sitä ideaa, mikä täällä nyt on ollutkin tietysti vuosia jo keskuudessamme, kun me puhumme kansalaispalkasta tai perustulosta, joka sekin, arvoisa puhemies, omasta mielestäni saattaisi olla tutkimisen arvoinen asia, se, onko meillä varaa mahdollisesti yksinkertaistaa näitä tukijärjestelmiä ja rakentaa sellainen tavallaan perustoimeentulon pohja kaikille suomalaisille, ja siinä mielessä se olisi sitten aktivoivaa eikä passivoivaa, niin kuin monet siitä sanovat. Tästä ei lopullista näkemystä ole vielä kenelläkään, ei minullakaan, mutta ainakin tässä kohdassa nyt on kiintoisa yritys, kun tämän suojaosuuden nostolla saadaan tämmöinen laboratoriotilanne. Toivoisin, että tätä huolella seurataan.  

16.19 
Arja Juvonen ps :

Arvoisa herra puhemies! Todellakin, kuten edustaja Laakso tuossa totesi: tuokaa, hyvä hallitus, enemmän tällaisia esityksiä. Nämä ovat hyvin rakentavia, ja näitä on helppo myös tukea. 

Arvoisa puhemies! On hyvä asia, että tässä hallituksen esityksessä erityisesti tuetaan sitä, että on mahdollista ottaa vastaan myös muuta työtä kuin tätä maa- ja puutarhatilojen kausityötä. Näen sen hoitajana erittäin merkittävänä, koska henkilö voi hakeutua myös esimerkiksi hoitoalalle, jossa on huutava pula työntekijöistä. Jälleen kerran edessämme on pitkä kuuma kesä, ja sieltä työkentältä puuttuu työntekijöitä, puuttuu lähihoitajia, puuttuu sairaanhoitajia. Olisi todella hieno asia, että tämä hallituksen esitys vastaisi myös tähän huutoon. 

Arvoisa puhemies! Haluan myös kiittää kiitoksista. Muistan, kun puheenjohtajamme Jussi Halla-aho esitti täällä keskustelussa, että perussuomalaiset esittävät mallia, että henkilö, joka on lomautettu tai työtön, voisi työskennellä menettämättä sosiaaliturvaetuuttaan, ja pääministeri Marin kiitti esityksestä ja sanoi, että ”tämänkin me otamme ja kuulemme sen”. Meistä tuntuu siltä, että todellakin meidän ideamme kuultiin, koska tämä hallituksen esityshän on samankaltainen, eli helpottaa ja auttaa sitä henkilöä hakeutumaan sinne työhön, ja sitten tässä suojaosaa korotetaan nykyisestä 300 eurosta 500 euroon. Tämä on juuri sitä parasta politiikkaa, kun voimme tehdä yhdessä ja rakentavasti, ja on hyvä, että myös opposition esityksiä kuullaan. 

Nyt toivoisin erityisesti, kun täällä meidän mietinnössämme mainitaan myös nämä nuoret ja heidän työtilanteensa seuraaminen tämän koronakriisin aikana, että hallitus todellakin seuraisi tarkalla korvalla ja silmällä sitä, mikä on nuorten työllistymistilanne tänä kesänä ja miten se vaikuttaa heidän taloudelliseen tilanteeseensa. Se pienikin raha on erittäin tärkeä näille nuorille, ja pienestäkin rahasta ollaan valmiita lähtemään töihin. 

Todellakin sehän, jos kotitalous voisi työllistää vaikkapa sillä kesäsetelin arvolla ja pystyisi sen sitten myöhemmin vähentämään ja käyttämään hyödykseen, olisi aivan mahtava kädenojennus kotitalouksille ja myös nuorille, koko yhteiskunnalle. Siinä me ottaisimme kaikki yhdessä kopin ja tukisimme nuoria. Aivan varmasti meillä Suomessa on sellaisia kotitalouksia, joihin koronakriisi ei ole niin kovasti iskenyt, ja he voisivat palkata nuoren siitä naapurista kesätöihin. 

Tämä on nyt sellainen sydämenasia, ja koen, että yhä useampi meistä voisi näin tehdä. Itse ainakin toimin näin ja pidän sitä tärkeänä sille nuorelle ihmiselle: hän saa työtodistuksen, ja se on hänelle kuin rahaa pankkiin, kun hän pystyy kertomaan, että on ollut töissä.  

Keskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 78/2020 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.