Perustelut
Tukijärjestelyt.
Lain 7 §:ään lisättäväksi
ehdotettu uusi 2 momentti koskee aina määräajaksi täytettävään
sotilasvirkaan nimitetyn uudelleen kouluttautumisen tukemista. Tästä säädetään
ehdotuksen mukaan puolustusministeriön asetuksella, minkä lisäksi
pääesikunnan päätöksellä määrätään
tarkemmin etuuksien kertymisestä ja hallinnoinnista. Ehdotus
on valtiosääntöoikeudellisesti huomionarvoinen
perustuslain 80 §:n 1 momentin takia.
Kyseisen perustuslainkohdan mukaan lailla on säädettävä muun
muassa yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista.
Uudelleen kouluttautumisen tukemista merkitsevistä etuuksista
ei kuitenkaan ehdotuksen valossa säädettäisi laissa
lainkaan. Vain esityksen perusteluissa mainitaan koulutustuki ja
palvelussuhdekorvaus. Näiden etuuksien perusteiden
määritteleminen laissa muodostuu edellytykseksi
lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä.
Sama koskee mahdollisesti tarvittavia etuuksien takaisinperintäsäännöksiä. — Jos
lakia täsmennetään tällaisin
säännöksin, ovat ehdotuksen mukaiset
valtuussäännökset asianmukaiset perustuslain
80 §:n kannalta.
Maanpuolustuskorkeakoulun oppilaiden yläikärajat.
Lakiehdotuksen 10 a §:n 1 momentin säännökset
koskevat muun muassa Maanpuolustuskorkeakouluun otettavien oppilaiden
yläikärajoja. Niistä voidaan poiketa
erityisistä syistä. Sääntelyä perustellaan
puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien
hoitamisesta ja virkarakenteesta sekä reservin muodostamisesta
käsin. Myös upseerin tehtävien asettamilla
fyysisillä vaatimuksilla ja koulutusjärjestelmän
vaatimuksilla samoin kuin koulutushenkilöstön
ikärakenteen pitämisellä nuorena on merkitystä
Yläikärajan säätäminen
on tällaisessa yhteydessä valtiosääntöoikeudellisesti
mahdollista perustuslain 6 §:n 2 momentin estämättä.
Ehdotetusta sääntelystä ei muutoinkaan
ole huomauttamista, sillä momentista ilmenee, että oppilaiden
hyväksyminen ja siten myös säädetyistä yläikärajoista
poikkeamisvalta kuuluu rehtorin toimivaltaan. Säännöksessä tarkoitettuja
erityisiä syitä on puolestaan selvitetty asianmukaisella tavalla
perusteluissa.
Palvelussitoumus.
Lakiehdotuksen 10 b §:n 1 momentti koskee
koulutukseen hyväksytyn velvollisuutta antaa palvelussitoumus
siitä, että hän palvelee puolustusvoimissa
tai rajavartiolaitoksessa koulutuksen alkamispäivästä tai
tutkinnon suorittamispäivästä lukien
pääesikunnan määräämän
ajan. Palvelussitoumus on valtiosääntöoikeudellisesti
arvioiden perusoikeusrajoitus, joka kohdistuu perustuslain 7 §:n
1 momentissa turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen ja
18 §:n 1 momentissa turvattuun oikeuteen hankkia toimeentulonsa
valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.
Ehdotettu palvelussitoumusjärjestely on valiokunnan mielestä ymmärrettävä,
koska Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskeleville kadeteille annetaan
maksuttoman opiskelun ajaksi korvauksetta muun muassa opetus, majoitus,
muonitus ja vaatetus.
Valiokunta pitää tällaista tilannetta
sinänsä hyväksyttävänä perusteena
palvelussitoumuksen ja siitä johtuvan perusoikeusrajoituksen säätämiselle.
Oleellisempaa säätämisjärjestysarvioinnissa
on, että lakiehdotus ei täytä perusoikeusrajoitukseen
kohdistuvaa tarkkarajaisuus- ja täsmällisyysvaatimusta
ja että samalla myös suhteellisuusvaatimuksen
toteutuminen jää lain tasolla varmistamatta. Palveluvelvoite jää nimittäin
esityksessä määrittelemättä kestoltaan,
täsmentämättä sisällöltään
ja avoimeksi taloudellisilta ehdoiltaan.
Tavallisen lainsäädäntöjärjestyksen
edellytyksenä on, että laissa säädetään
sitoumuksessa tarkoitetun palvelun enimmäisaika ja tämän
palvelussuhteen perusehdot sen lakkaaminen mukaan luettuna. Laissa
tulee säätää myös palvelussuhdetta
koskevien riitaisuuksien ratkaisemisesta. Lisäksi 10 b §:n
2 momentin johdosta on huomattava, että palvelussitoumuksen
rikkomiseen liittyvästä korvausvelvollisuudesta
on perusteiden osalta säädettävä laissa
eikä asia voi jäädä pääesikunnan
määräysten varaan. Myös korvausvelvollisuuteen
kytkeytyviä oikeusturvajärjestelyjä tulee
tarvittaessa selventää laissa.