Perustelut

Selonteossa käsitellään sivistysvaliokunnan toimialaan kuuluvina mm. lasten ja nuorten oikeuksia sekä eri väestöryhmien oikeutta koulutukseen. Valiokunta käsittelee tässä lausunnossa selonteon kansallista osuutta ja keskittyy íhmisoikeuskasvatuksen toteutumiseen Suomessa sekä erityisesti lasten ja nuorten oikeuksiin ja kuulemiseen heitä koskevassa päätöksenteossa.

Selonteon kansallisessa osuudessa on käsitelty monipuolisesti perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Kansallista osuutta olisi kuitenkin tehnyt tavoitteellisemmaksi, jos myös siinä olisi esitetty yhteenvetona hallituksen sitoumukset toimenpiteiksi siten kuin kansainvälisessä osuudessa on tehty.

Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun siitä, että ihmisoikeuslähtöinen ajattelu ja ihmisoikeusperiaatteet voivat juurtua koko yhteiskuntaan vain ihmisoikeuskoulutuksen, kasvatuksen ja tiedotuksen kautta. Oikeus ihmisoikeuskoulutukseen on kansainvälisesti tunnustettu ihmisoikeus. Mahdollisimman kattava ihmisoikeusulottuvuus perus- ja keskiasteen opetuksessa sekä korkeakouluissa vaatii tuekseen paitsi suoraan nuorten kanssa työskentelevien erityis- ja ammattiryhmien myös muiden julkishallinnon viranhaltijoiden kouluttamista.

Suomessa on kansainvälisesti tarkastellen lasten ja nuorten oikeuksien toteuttamiselle ja kehittämiselle hyviä keinoja ja menettelytapoja, kuten lapsiasiavaltuutettu ja lapsiasianeuvottelukunta, lasten ja nuorten politiikkaohjelma sekä uutena järjestelmänä nelivuotinen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma.

Perus- ja ihmisoikeuskasvatus

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että YK:n lapsen oikeuksien toimeenpanon kannalta Suomessa on puutteena se, että ihmisoikeuskasvatus toteutuu heikosti sekä perusopetuksessa että lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten koulutuksessa.

Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa 2007—2011 on kiinnitetty erityistä huomiota lapsen oikeuksien yleissopimusta koskevaan opetukseen ja tiedottamiseen. Ohjelman mukaan ministeriöiden yhteistyötä ja koordinaatiota yleissopimuksesta tiedottamisesta lisätään ja yleissopimuksen käsittelyä perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa vahvistetaan.

Opetusministeriön asettamassa työryhmässä valmistellaan parhaillaan ehdotuksia perusopetuksen yleisiksi valtakunnallisiksi tavoitteiksi ja perusopetuksen tuntijaoksi. Valiokunta pitää välttämättömänä, että perus- ja ihmisoikeudet ovat opetussuunnitelman perusteissa keskeinen osa opetuksen arvopohjaa. Lisäksi ihmisoikeuskasvatus näkyy opetussuunnitelman perusteiden oppiainerajat ylittävissä aihekokonaisuuksissa.

Valiokunta pitää valitettavana, että selonteossa ei todeta mitään ammattioppilaitoksissa opiskelevien nuorten mahdollisuuksista ihmisoikeuskasvatukseen. Asiaa kuvaillaan toisen asteen osalta vain lukio-opiskelijoiden kannalta.

Opettajankoulutuksessa perus- ja ihmisoikeuskysymysten käsittely sisältyy yleensä kasvatusfilosofiaa ja kasvatussosiologiaa koskeviin osuuksiin sekä ns. integroituihin opintokokonaisuuksiin. Opettajien koulutukseen on kuitenkin tarpeellista lisätä monikulttuurisuuden kohtaamiseen liittyviä opintoja.

Valiokunta pitää tärkeänä, että perus- ja ihmisoikeuskasvatusta lisätään kaikilla koulutusasteilla. Yhdenvertaisuuskasvatuksen tulee olla osa kasvatusta ja opetusta jo päivähoidosta lähtien. Perus- ja ihmisoikeuskasvatus, jossa yhdenvertaisuus ja toisten kunnioittaminen on tärkeällä sijalla, ehkäisee myös kiusaamista. Perusopetuksen opetussuunnitelman valtakunnallisiin perusteisiin tulee jatkossa sisällyttää lapsen oikeuksien opetus. Myös ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa, ammattikorkeakoulutuksessa ja yliopisto-opinnoissa lasten ja nuorten kanssa työskentelevien opintoihin tulee sisällyttää lapsen oikeuksien tuntemusta ja opintoja. Tämä tarkoittaa myös käytännön taitoja ja osaamista lapsen ja nuoren mielipiteen selvittämisessä ja heidän osallistumisensa tukemisessa.

Lasten ja nuorten oikeudet ja kuuleminen

YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59—60/1991) 3 artiklan mukaan lapsen oikeudet tulee taata kaikille lapsille ilman lapsen tai hänen vanhempansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua.

Opetustoimeen kohdistuneissa säästöissä päätösten vaikutuksia sivistyksellisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen tulisi arvioida nykyistä paremmin. Lasten osallistumismahdollisuuksiin   perusopetuksessa vaikuttaa   muun muassa ryhmäkoko eli kuinka paljon aikaa opettajalla on syventyä vuorovaikutukseen yksittäisen lapsen kanssa.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvova YK:n lapsen oikeuksien komitea on suosituksissaan kiinnittänyt huomiota lasten palveluiden saatavuuden kuntakohtaisiin eroihin. Lapsen oikeuksien komitea suosittelee, että Suomi ryhtyy tehokkaisiin toimenpiteisiin, joilla turvataan kaikille lapsille tasa-arvoinen pääsy palveluihin ja palveluiden saatavuus heidän asuinkunnastaan riippumatta. Lasten koulunkäyntiä ja hyvinvointia edistävissä palveluissa ja niiden saatavuudessa on tapahtunut heikentymistä. Esimerkiksi tuntikehyksiä on leikattu ja tukiopetusta on vähennetty. Koulukuraattori- ja koulupsykologipalveluiden sekä kouluterveydenhuoltopalveluiden saatavuudessa on suuria alueellisia eroja. Kuntien tulee myös huolehtia opiskelijaterveydenhuollon riittävyydestä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että etenkin lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa on suuria alueellisia eroja.

Sekä lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten, muiden toimijoiden että päättäjien vuorovaikutustaitoja eri-ikäisten lasten kanssa tulee parantaa. Sen vuoksi tulisi varmistaa eri ammatteihin kouluttatutuvien opintoihin lapsen oikeuksien ja osallistumisen taitojen sisältöjä. Osallistumiseen kasvetaan kotona. Tästä syystä myös neuvolan perhevalmennuksessa ja muussa vanhempien tuessa on tärkeä vahvistaa vuorovaikutustaitoja ja molemmin puolisen kunnioituksen asennetta.

Selonteko tekee keskeisen havainnon lasten osallistumista ja kuulemista koskien todetessaan, että "Edelleen kuitenkin alakouluissa oppilaskuntia on hyvin vähän" (s. 153). Perusopetuksessa tuleekin tavoitteena olla oppilaiden osallistumisen ja oppilaskuntatoiminnan aktivoiminen alakouluissa. Siihen tarvitaan kansallista tukea ja hyvien käytäntöjen levittämistä. Kunnissa alakouluikäisten vaikuttamisfoorumeita (Lasten parlamentit) on vasta noin runsaassa kymmenessä kunnassa. Alakoulujen oppilaskuntatoiminnan lisääminen tukisi myös lasten parlamenttien perustamista. Kuntien nuorisovaltuustojen osalta tarvitaan myös hyvien käytäntöjen levittämistä niin, että vuorovaikutus kunnan päättäjien kanssa   vahvistuu ja nuorten   omat prioriteetit välittyvät nykyistä paremmin päättäjille.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lainsäädäntö ei Suomessa aseta estettä lasten oikeudelle osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Esteet ovat ensisijaisesti aikuisten asenteissa ja toimintatavoissa. Päivähoitolainsäädäntö ei tosin sisällä velvoitetta kuulla lasta, eikä oppilaskuntien perustaminen ole perusopetuksessa pakollista. Lisäksi ammatillisen koulutuksen kasvatustavoitteet on laissa tältä kannalta määritelty kapeasti. Lakien muuttaminen näiltä osin edistäisi osallistumisen oikeutta.

Opetuksen järjestäjän tulee aktiivisesti edistää oppilaiden yhteistoimintaa ja osallisuutta kouluyhteisössä. On tärkeää, että lapset ja nuoret saavat myönteisiä osallisuuden, kuulluksi tulemisen ja vaikuttamisen kokemuksia kouluyhteisössä. Oppilaiden tulee voida kokea, että he ovat voineet vaikuttaa kouluyhteisön asioihin. Myönteiset kokemukset vaikuttamismahdollisuuksista kouluyhteisössä vaikuttavat myöhempään yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen, kuten järjestöosallistumiseen ja äänestysaktiivisuuteen.

Koulun johdon rooli ratkaisee ylipäätään sen, millainen kulttuuri koulussa luodaan suhtautumisessa lasten osallistumiseen. Lapset haluavat vaikuttaa juuri koulun fyysiseen ympäristöön, pihan toimivuuteen, välituntijärjestelyihin ja myös esimerkiksi taito- ja taideaineiden sisältöön. Nämä ovat lasten kouluviihtyvyyteen vaikuttavia asioita, ja juuri kouluviihtyvyydessä Suomessa olisi eniten parantamisen varaa kansainvälisten vertailujen mukaan. Osin tämän tuloksen taustalla on todennäköisesti se, että lapsia ja nuoria ei ole kuultu tarpeeksi koulun arjen toiminnan kehittämisessä.

Entistä enemmän on myös hyödynnettävä lasten ja nuorten asiantuntemusta eri palveluiden kehittämisessä. Esimerkiksi kirjaston asiakkaista huomattava osa on lapsia. Kirjastojen tulee luoda myös hyviä käytäntöjä lasten kuulemisesta esimerkiksi asiakasraatien välityksellä. Samoin vapaa-ajan harrastusten tarjonnan arvioinnissa tulee kuulla lapsia ja nuoria itseään nykyistä enemmän.

Koordinoitu lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikka, jossa palvelut ja tuki esimerkiksi rakentuvat elämänkaari-mallille, on jo monessa kunnassa käytössä. Hallituksen politiikkariihen kannanoton (24.2.2009) mukaan tulisikin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Lasten oikeuksien toteutumisen turvaamisen kannalta, kaikissa lapsuuden ikävaiheissa, olisi eduksi, jos valtionhallinnon piirissä olisi olemassa selkeä vakituinen taho, joka vastaisi hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan valmistelusta ja koordinoinnista. Jos vertaa lapsen oikeuksia esimerkiksi tasa-arvopolitiikkaan huomaa, että järjestelmästä puuttuu yksi osa. Meillä on lapsiasiavaltuutettu sekä neuvottelukunta, mutta hallituksen tasa-arvopolitiikan valmistelusta ja koordinoinnista huolehtivaa sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikköä vastaava yksikkö puuttuu lapsipolitiikan alueelta. Politiikkaohjelman päätyttyä olisi lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta tärkeää tällaisen rakenteen luominen.

Hallituksen tavoitteena on, että kaikissa kunnissa on vuoden 2010 loppuun mennessä aktiivisessa käytössä erityisesti 5—17-vuotiaiden vaikuttamis- ja kuulemisjärjestelmä. Tavoitteen edistymistä ja tähän liittyvää toimeenpanoa heikentää merkittävästi ministeriöiden ja aiheeseen liittyvien muiden toimijoiden hajanaisuus.

Oikeus turvalliseen oppimisympäristöön.

  Lapsella on POL:n mukaan oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Tämä ei tarkoita pelkästään fyysistä kouluympäristöä vaan myös kiusaamisvapaata koulua. Opetusministeriö rahoittaa koulukiusaamista ehkäisevää ja vähentävää KiVa Koulu -ohjelmaa. Ohjelma on käynnistynyt syyslukukaudella 2006, ja siitä saadut tulokset ovat olleet myönteisiä. Lukuvuoden 2009—2010 alussa ohjelma on laajentunut valtakunnalliseen käyttöön, ja kaikilla peruskouluilla on mahdollisuus saada maksutta ohjelmaan liittyvä materiaali ja perehdyttämiskoulutus.

Valiokunnan mielestä tulee kehittää myös lisää malleja kiusaamisen vähentämiseksi kouluissa. Koulukiusaamisen ehkäisemiseksi tarvitaan useiden eri toimijoiden panosta ja useita eri malleja, joista koulut voivat valita itselleen sopivimmat. Kiusaamisen ehkäiseminen edellyttää, että kiusaamista ja muuta väkivaltaa ehkäisevä toimintasuunnitelma on jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa ja että työ kiusaamisen ja muun väkivallan ehkäisemiseksi on osa päivittäistä koulutyötä, johon on osoitettu riittävä osuus koulun henkilökunnan työpanoksesta.

Romani- ja saamelaislasten oikeudet

Romanien alhaisempi koulutustaso verrattuna muuhun väestöön on yksi syy siihen, että romanien taloudellinen ja sosiaalinen asema on keskimäärin heikompi. Opetushallituksen vuonna 2004 valmistuneen selvityksen mukaan romanilapsilla oli perusopetuksessa muita enemmän poissaoloja, koulunkäynnin keskeyttämisiä, koulunvaihtoja ja erityisopetukseen osallistumista. Romanilasten perusopetuksessa havaittuja puutteita on pyritty korjaamaan Opetushallituksen perusopetusprojektissa.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa toimiva romanikielen lautakunta on luovuttanut lokakuussa 2009 opetusministeriölle romanikielen kielipoliittisen ohjelman, joka sisältää useita toimenpide-ehdotuksia romanikielen aseman parantamiseksi.

Saamenkielistä opetusta annetaan pohjois-, inarin- ja koltansaamen kielellä. Perusopetuksessa saamen kieli on osalle oppilaista äidinkieli ja opetuskieli, osalle kieltä opetetaan vieraana kielenä. Myös ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa voidaan antaa saamenkielistä opetusta ja saamenkielen opetusta äidinkielenä.

Ongelmana saamenkielisen opetuksen järjestämisessä on, että entistä suurempi osa saamelaisista asuu saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, jolloin mahdollisuudet saamen kielen ylläpitämiseen ovat heikommat. He jäävät nyt suurelta osin vaille kieliopetusta.

Romani- ja saamelaislasten kannalta yhteinen tarve on lisätä kaikkien oppilaiden opetukseen tietoa kansallisista vähemmistöistä ja alkuperäiskansastamme. Romanilapset kokevat koulun ohittavan liian usein heidän kulttuurinsa äänettömästi. Saamelaisista alkuperäiskansana ollaan samoin hyvin huonosti tietoisia. Tämä lisää stereotypioita ja ennakkoluuloja.

Maahanmuuttajien opetus ja koulutus

Selonteon mukaan maahanmuuttajille annettaisiin tietoa ihmisoikeuksista. Maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelevien toimijoiden kanssa keskusteltaessa on saatu asiasta toisenlainen käsitys. Kotouttamisessa tulee kielikoulutuksen rinnalla vahvistaa tiedon jakamista suomalaisen yhteiskunnan perhe- ja lapsioikeuden perusteista ja lapsen oikeuksista maahanmuuttajille heidän omalla kielellään. Mieluiten tämän pitäisi tapahtua heti ensimmäisinä maahantulopäivinä. Tarve koskee kaikkia maahanmuuttajia heidän työmarkkina-asemastaan riippumatta.

Opetuksella ja koulutuksella on keskeinen merkitys maahanmuuttajien syrjäytymisen ehkäisemisessä. Maahanmuuttajaoppilaiden oman äidinkielen säilyttämistä ja kehittämistä on tärkeää tukea, jotta saavutettaisiin toiminnallinen kaksikielisyys. Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetuksen aseman parantaminen on esillä valmisteilla olevan opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä. Opetusministeriö on syyskuussa 2009 hyväksynyt maahanmuuttopoliittiset linjaukset, joihin sisältyy useita kehittämistavoitteita mm. maahanmuuttajien opetuksen ja koulutuksen kehittämiseksi.