Yleistä
Hallituksen esityksen taustalla on hallitusohjelman kirjaus laatia kansalliset osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet. Niiden tavoitteena on tehdä eri tavoin hankittu osaaminen näkyväksi työelämässä ja koulutusjärjestelmässä. Esityksellä edistetään jatkuvan oppimisen uudistukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
Ehdotetun lainsäädännön tarkoituksena on saada kattavasti julkisen rahoituksen piirissä olevassa koulutuksessa suoritettuja opintoja koskevia tietoja valtakunnallisiin tietovarantoihin. Muun kuin säännellyn koulutuksen järjestäjälle ehdotetaan velvollisuus tallentaa koulutusten suoritustietoja uuteen rekisteriin (5 a luku). Vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitäjälle ehdotetaan säädettäväksi velvollisuus tallentaa Koski-tietovarantoon Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (palvelukeskus) rahoittamia koulutuksia koskevat tiedot. Esityksessä on säännösehdotukset myös taiteen perusopetuksen opintosuoritusten tallentamisesta valtakunnalliseen tietovarantoon.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosesityksin.
Jatkuva oppiminen
Ehdotetulla lainsäädännöllä palvelukeskuksen kautta rahoitettujen koulutusten suoritustiedot kootaan valtakunnalliseen tietovarantoon nykyistä kattavammin. Valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotus parantaa osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mahdollisuuksia ja tukee jatkuvaa oppimista, kun nykyisten tutkintokokonaisuuksien ulkopuolisen koulutuksen suoritukset saadaan rekisteriin ja sieltä hyödynnettäviksi työelämässä ja myöhemmissä koulutuksissa. Opintojen suorittajien kannalta uudistus on myönteinen myös, koska opintosuorituksista tallennetut tiedot säilyvät ja ovat saatavilla, vaikka koulutuksen toteuttanut taho myöhemmin lopettaisi toimintansa.
Muun kuin säännellyn koulutuksen suoritusrekisteri on tarpeellinen myös palvelukeskuksen rahoittamien koulutusten vaikuttavuuden seurannan kannalta ja olennainen osa palvelukeskuksen toimintaa ohjaavan tiedon kerryttämistä.
Uudistus vapaan sivistystyön kannalta
Asiantuntijalausunnossa on tuotu esille tarve muuttaa esitystä siten, että vapaassa sivistystyössä tehtyjä opintosuorituksia koskevat tiedot tallennettaisiin ehdotetun 9 a §:n sijasta voimassa olevan 9 d §:n mukaisesti.
Tietojen tallentaminen ehdotetun 9 a §:n muutossäännöksen mukaisesti tarkoittaa sitä, että vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitäjän tulee tallentaa tietovarantoon jatkuvaan oppimiseen suunnattua koulutusta koskevia opintosuoritusten tietoja pitkälti samalla tavalla kuin oppivelvollisille tarkoitetun koulutuksen suoritustietoja mainitun pykälän nojalla tallennetaan. Jatkuvan oppimisen opintoihin kuuluvina tietoina ei kuitenkaan tallenneta tietoja opintojen väliaikaisesta keskeyttämisestä. Säännöksessä luetellut tiedot tallennetaan tietovarantoon aina.
Voimassa olevan 9 d §:n mukaan vapaan sivistystyön opinnoissa kertyneet opintojen suoritustiedot tallennetaan, jos oppilaitoksen ylläpitäjä on päättänyt tarjota siihen mahdollisuuden ja opiskelijalta on saatu siihen suostumus. Mainitun 9 d §:n mukaan tallennettavat tietosisällöt poikkeavat jonkin verran sekä voimassa olevan 9 a §:n oppivelvollisia koskevista tiedoista että ehdotetun 9 a §:n mukaisista jatkuvan oppimisen koulutusta koskevista tiedoista.
Saadun lausunnon mukaan vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat kehittäneet tietojärjestelmiään voimassa olevan lainsäädännön velvoitteiden mukaisiksi. Kaikki vapaan sivistystyön oppilaitokset eivät järjestä koulutusta oppivelvollisille, joten niillä ei ole ollut tarvetta kyseisten tietojen tallentamista varten tehtyihin tietojärjestelmiin. Näissä tapauksissa ehdotettu jatkuvan oppimisen koulutusta koskevien tietojen tallentamismenettely lisää oppilaitosten kustannuksia tietohallinnon kehittämisessä ja ylläpidossa.
Valiokunta toteaa, että tietojen tallentamisesta aiheutuvat kustannukset tulee ottaa huomioon valtionavustuksissa. Hallituksen esityksessä (s. 13) on todettu, että jatkuvan oppimisen koulutusta antavan vapaan sivistystyön koulutuksen ylläpitäjän tulee ottaa tietojen tallentamisesta aiheutuvat kustannukset huomioon valtionavustusta hakiessaan. Osallistuminen palvelukeskuksen valtionavustushakuihin on vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitäjille vapaaehtoista.
Valiokunta korostaa, että uudistuksen toimivuutta tulee seurata ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin havaittujen ongelmien ratkaisemiseksi.
Taiteen perusopetus
Valiokunta aikaisempaan mietintöönsä (SiVM 2/2021 vp — HE 19/2021 vp, s. 4) viitaten pitää kannatettavana, että myös taiteen perusopetuksen opintosuoritukset saadaan osaksi valtakunnallista opintosuoritusten tietovarantoa. Siten hallituksen esitys vahvistaa taiteen perusopetuksen asemaa osana koulutusjärjestelmäämme.
Taiteen perusopetuksen oppimäärien suorittaminen on useita vuosia kestävien opintojen tulos. Osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen sekä tavoite opiskelijan osaamisen näkyväksi tekemisestä on perusteltu ja kannatettava lähtökohta uudistukselle.
Taiteen perusopetus antaa valmiuksia hakeutua taiteenalan ammatilliseen tai korkea-asteen koulutukseen, joten opintojen kirjaaminen muiden koulutusten rinnalle ja opintopisteytyksen tuoma yhtenäisempi tapa opintojen esittämiseen lisäävät myös muiden koulutuksen järjestäjien tuntemusta taiteen perusopetuksesta.
Esityksen mukaan taiteen perusopetuksessa tallennettavat tiedot ovat oppilaan suorittama koulutus ja sen laajuus opintopisteinä, koulutuksen alkamis- ja päättymisaika sekä oppilaan osaamisen arviointi. Saadussa asiantuntijalausunnossa kiinnitetään huomiota siihen, että yleisen oppimäärän päättötodistukseen ei opetussuunnitelman perusteiden mukaan kirjata osaamisen arviointia.
Valiokunta saamansa selvityksen perusteella toteaa, että ehdotetun säännöksen mukaisessa tallentamisessa tarkoitus ei ole kirjata sanallista arviota vaan pelkästään se, onko koulutus hyväksytty. Oppilaan suoritettua hyväksytysti taiteen perusopetuksen opintotason hänen osaamisensa arvioinniksi merkitään ”hyväksytty”. Näin toimitaan sekä yleisen että laajan oppimäärän osalta, joten myös yleisen oppimäärän yhteiset opinnot ja teemaopinnot olisi mahdollista tallentaa tietovarantoon.