Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaisen lääkekorvausjärjestelmän lääkekustannusten vuosiomavastuuseen tehdään pysyvä tasomuutos vuoden 2024 alusta lukien.
Esityksen taustalla on vuoden 2023 alusta voimaantullut lainmuutos (1230/2022), jolla jäädytettiin vuoden 2023 vuosiomavastuu vuoden 2022 tasolle. Määräaikaisen muutoksen voimassaolon päättyessä vuoden 2023 lopussa voimassa olevan vuosiomavastuun tarkistamista koskevan lainsäädännön mukaan vuosiomavastuun määrään olisi tehtävä vuodelle 2024 kahden edellisen vuoden indeksikorotukset. Ehdotetun tasomuutoksen seurauksena vuoden 2024 indeksitarkistuksessa otetaan huomioon vain kansaneläkeindeksin muutos vuodesta 2023 vuoteen 2024.
Esityksessä sairausvakuutuslain 5 luvun 8 §:n 1 momentissa säädettyä vuoden 2014 tasoista vuosiomavastuuta ehdotetaan alennettavaksi noin 41 eurolla 534,75 euroon. Tällöin 13.10.2023 vahvistetun kansaneläkeindeksin pisteluvun (1911) mukaan vuosiomavastuun määrä on 626,94 euroa vuonna 2024 eli vuosiomavastuu nousisi noin 35 eurolla vuoden 2023 tasosta (592,16 e). Ilman esitettyä muutosta vuosiomavastuu nousisi noin 676 euroon. Esityksen mukaan vuosiomavastuun alentaminen lisää sairausvakuutuksen sairaanhoitovakuutuksen menoja yhteensä noin 17 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on noin 11 miljoonaa euroa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää kannatettavana esityksen tavoitetta välttää lääkekorvausten vuosiomavastuun määrän nousu kahdella indeksitarkistuksella ja siten tukea paljon lääkkeitä käyttävien asemaa ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.
Esityksen vaikutusarviointien mukaan vuosiomavastuun alentamisesta hyötyvät ne vakuutetut, jotka maksavat lääkkeistä nykylainsäädännön perusteella yli ehdotetun uuden lääkekaton eli yli 626,94 euroa vuodessa. Kaiken kaikkiaan muutoksesta hyötyy simuloinnin mukaan noin seitsemän prosenttia kaikista lääkekorvauksia saaneista eli 258 300 henkilöä. Korkeat lääkekustannukset ovat yleisempiä vanhemmissa kuin nuoremmissa ikäryhmissä, joten muutoksesta hyötyvät painottuvat eläkeikäisiin. Vuosiomavastuun ylittäneet henkilöt painottuvat matalampiin tuloryhmiin (65 % kuuluu viiteen alimpaan tulodesiiliin) ja simulointien mukaan toimeentulotukea sai yli seitsemän prosenttia vuosiomavastuun ylittäneistä henkilöistä.
Valiokunta toteaa, että Suomessa terveydenhuollon maksut ja lääkkeiden omavastuuosuudet ovat Pohjoismaihin ja moniin muihin Euroopan maihin verrattuna korkeat. Pienituloiset kotitaloudet käyttävät suhteellisesti suuremman osan tuloistaan sosiaali- ja terveyspalveluihin ja lääkkeisiin kuin suurituloiset. Tästä näkökulmasta esitettyä reilun 30 euron suuruista korotusta lääkkeiden vuosiomavastuuseen voidaan pitää korkeahkona etenkin, kun ottaa huomioon, että paljon lääkkeitä käyttävien henkilöiden toimeentuloon vaikuttaa myös muuhun sosiaaliturvaan samanaikaisesti tehtävät etuuksia pienentävät sopeuttamistoimenpiteet, asiakasmaksujen ja asiakasmaksukaton nouseminen vuoden 2024 alusta sekä lääkkeiden arvonlisäverokannan nouseminen.
Valiokunta toteaa, että esityksen vaikutusten arviointia vaikeuttaa se, ettei vaikutusarvioinnissa ole huomioitu edellä mainittuja samanaikaisesti voimaantulevia muita muutoksia, jotka vaikuttavat paljon lääkkeitä käyttävien toimeentuloon. Lääkkeiden vuosiomavastuun nousu ja asiakasmaksumuutokset eivät myöskään sisälly sosiaali- ja terveysministeriön erikseen julkaisemaan muistioon vuodelle 2024 ehdotettujen sosiaaliturvan muutosten yhteisvaikutuksista (Vuoden 2024 sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutusten arviointi, sosiaali- ja terveysministeriö 2023). Valiokunta korostaa, että tietoon perustuvan päätöksenteon mahdollistamiseksi lainvalmistelussa tulee pyrkiä arvioimaan samaan aikaan voimaantulevien etuus- ja asiakasmaksumuutosten yhteisvaikutukset ja painottaa kokonaisvaltaisen arvioinnin mahdollistavien vaikutusarviointimallien kehittämisen tärkeyttä.
Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että nykyinen vuosiomavastuu kohdistaa maksurasituksen alkuvuoteen. Valiokunta pitää tärkeänä, että pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti lääkekorvausten vuosiomavastuun jakaminen osiin toteutetaan mahdollisimman pikaisesti hallituskaudella. Lisäksi valiokunta toistaa näkemyksensä (mm. StVM 39/2020 vp) siitä, että paljon lääkkeitä ja palveluita käyttävien asiakkaiden aseman helpottamiseksi tulee selvittää terveydenhuollon maksukaton sekä sairausvakuutuslain mukaisen lääkekaton ja matkakaton yhdistämistä. Hallitusohjelman mukaan maksukattoja koskevia selvitystarpeita on tarkoitus arvioida edelleen lääkekorvausten vuosiomavastuun jaksottamisesta koskevasta uudistuksesta saatavien kokemusten pohjalta.