Älylaitteet ovat tuoneet merkittäviä hyötyjä, mutta kasvava näyttö osoittaa niiden aiheuttavan haittoja erityisesti lapsille ja nuorille. Tutkimusten mukaan liiallinen ruutuaika häiritsee lasten aivojen kehitystä ja on pois liikkumisesta sekä lasten kehitykselle tärkeästä kasvokkaisesta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Koululaisilla keskittyminen ja oppiminen vaikeutuvat. Salakuvaamisen pelko on aiheuttanut isommille koululaisille esiintymisvaikeuksia. Sosiaalisen median algoritmit on luotu aiheuttamaan riippuvuutta. Myös lapsille sopimattomat videot ja kuvat voivat olla jopa traumatisoivia. Mobiililaitteiden käyttö lisää muun muassa mielenterveysongelmia, kehonkuvan häiriöitä, vaarallisten haasteiden leviämistä ja kiusaamista, jopa väkivaltaa.
Aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi saakka. Tämän vuoksi nuori ei kykene aikuisen tavoin harkitsemaan toimintansa seurauksia tai vastustamaan houkutuksia. Siksi aikuisilla on vastuu huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista, ja ruutuajan rajoittaminen on tärkeä osa sitä.
1.8.2025 astui voimaan perusopetuslain muutos, jolla kännyköiden ja muiden älylaitteiden käyttöä rajoitettiin oppitunneilla. Laitteita voidaan käyttää opettajan päätöksellä ainoastaan opetustarkoituksiin, terveyteen liittyvistä syistä sekä välttämättömään yhteydenpitoon huoltajan kanssa. Lakimuutos oli hyvä ensimmäinen askel, mutta riittämätön. Laki mahdollistaa älylaitteiden käytön kieltämisen koko koulupäivän ajaksi, mutta ei edellytä sitä. Välituntien, siirtymien ja ruokailujen osalta rajoituspäätökset jätettiin opetuksen järjestäjille.
Opetushallitus suosittaa tuoreessa ohjeistuksessaan kouluja laatimaan sellaiset järjestyssäännöt, joilla edistetään turvallista oppimisympäristöä, oppimis- ja keskittymiskykyä, liikunnallista elämäntapaa, tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimista ja hyviä ruokailutapoja. Ohjeistuksen mukaan "käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöä rajoitetaan tai niiden käyttö kielletään kokonaan välitunneilla ja siirtymisissä. Opetushallituksen näkemyksen mukaan puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttö tulisi kieltää kokonaan ruokailussa."
Myös tulevaisuusvaliokunnan Lasten, nuorten ja perheiden tulevaisuus -ohjausryhmä julkaisi 9.6.2025 kannanoton, jossa se suosittelee asiantuntijanäkemyksiin nojaten kouluja kieltämään puhelinten käytön koko koulupäivän ajaksi. Useissa muissa maissa vastaavia koko koulupäivää koskevia mobiililaitekieltoja on ollut jo pidempään.
Moni kunta on jo linjannut itsenäisesti koko päivän kattavista kännykkäkielloista joko alakouluissa tai myös yläkouluissa. Erilaiset järjestyssäännöt ovat asettaneet eri alueilla asuvat lapset eriarvoiseen asemaan.
Välituntien ja ruokailun tulisi olla hetkiä, joiden aikana lapset palautuvat, saavat liikuntaa ja harjoittelevat sosiaalista vuorovaikutusta. Lapset tarvitsevat aivolepoa oppituntien välissä. Ruudulla vietetty välitunti ei tue lapsen kykyä keskittyä uudelleen opiskeluun tauon jälkeen.
Koko koulupäivää koskevista rajoituspäätöksistä on jo lyhyessä ajassa saatu positiivisia tuloksia. Opiskelurauha on parantunut, ja välitunnit ovat aktivoituneet. Oppilaat ovat yleisesti kokeneet muutoksen hyvänä ja keskittymiskykyä parantavana. Esimerkiksi Turussa lasten ja nuorten palveluiden johtaja Anu Parantainen on kuullut ainoastaan positiivista palautetta koko päivän kattavasta kännykkäkiellosta niin opettajilta kuin nuoriltakin. Hänen mukaansa kännykän selailu on vaihtunut palapeleihin, lautapeleihin ja koripalloiluun. Yläkoululaiset ovat toivoneet keinua. Vanhemmilta puolestaan on tullut kiitosta siitä, että kaikissa kouluissa säännöt ovat samat, eikä nuorten kanssa tarvitse vääntää sen vuoksi, että toisissa kouluissa ohjeet olisivat erilaiset.
Suomen Vanhempainliiton alkuvuodesta 2025 toteuttamaan Vanhempien barometri -kyselyyn vastanneet vanhemmat toivoivat rajoituksia älypuhelinten käyttöön myös välitunneille. He näkivät tärkeäksi, että lapset ja nuoret oppisivat sosiaalisia taitoja sekä liikkuisivat välitunneilla. Puhelimien kautta tapahtuva kiusaaminen nostettiin esille erityisesti yläkouluikäisten lasten vanhempien vastauksissa.
Edellä mainituista syistä koko koulupäivää koskevasta mobiililaitteiden käyttökiellosta peruskouluissa olisi tärkeä säätää lain tasolla.