Perustelut
Yleistä
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
on käsitellyt asiaa oman toimialansa osalta.
Esityksessä ehdotetaan luopumista lomakorvauksen jaksotuksesta
ja puolison tulojen perusteella suoritettavasta tarveharkinnasta
työmarkkinatuessa. Työttömyysturvan aktiivikorotukset ehdotetaan
etuoikeutettaviksi toimeentulotuessa. Lisäksi ehdotetaan
toteutettavaksi määräaikainen työllistymisrahakokeilu
ja asumistuen tarkistuksen lykkäysaikaa ehdotetaan pidennettäväksi
väliaikaisesti. Esityksen tavoitteena on työttömyysturvajärjestelmän
yksinkertaistaminen ja työttömyysturvan kannustavuuden
lisääminen sekä sukupuolten välisen
tasa-arvon edistäminen ja pitkäaikaistyöttömien
aseman parantaminen.
Lomakorvauksen jaksotuksen poistamisesta on sovittu työmarkkinajärjestöjen
raamisopimuksessa 28.11.2011. Muut ehdotuksen perustuvat valtioneuvoston
22.3.2012 antamaan rakennepoliittiseen kannanottoon.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
pitää hallituksen esityksen tavoitteita erittäin
tärkeinä ja puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin.
Samalla valiokunta korostaa tarvetta huolehtia työ-
ja elinkeinotoimistojen resurssien ja palvelujen riittävyydestä.
Taloudelliset kannustimet eivät auta, jos työttömälle
ei ole tarjolla työtä eikä hänen
osaamistaan ja työmarkkinavalmiuksiaan kehittäviä toimenpiteitä.
Lomakorvauksen jaksotuksen poistaminen
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
pitää tärkeänä, että työttömyysturvassa
luovutaan lomakorvauksen jaksotuksesta vuoden 2013 alusta lähtien.
Lomakorvauksen jaksotuksen poisto parantaa monen työttömäksi
joutuvan toimeentuloa työttömyyden alussa. Poistosta
hyötyvät erityisesti lyhyitä määräaikaisia
työsuhteita tekevät työntekijät.
Näillä työntekijöillä työttömyysjaksot
toistuvat usein ja karttuneiden lomien pitäminen työsuhteen
aikana on vaikeaa.
Vuonna 2011 tehtiin noin 110 000 vuosilomakorvauksen jaksotuspäätöstä,
joten jaksotuksesta luopuminen vähentää merkittävästi
hallinnollista työtä. Muutos yksinkertaistaa työttömyysturvapäätösten
tekoa, nopeuttaa ja helpottaa työttömyysturvan
toimeenpanoa sekä vähentää työttömyysturvapäätöksistä tehtäviä valituksia.
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että lakiehdotuksessa
ei ehdoteta muutettavaksi säännöksiä lomakorvausten
huomioimisesta soviteltua päivärahaa määrättäessä.
Viime vuosina on useiden lainuudistusten yhteydessä painotettu
tavoitetta saattaa kaikki työnteon muodot mahdollisimman
yhdenvertaiseen asemaan. Valiokunta pitää osa-aikaisten
työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta
perusteltuna, että lomakorvauksen huomioon ottamisesta soviteltua
päivärahaa määrättäessä luovutaan. Valiokunta
pitää tärkeänä, että sosiaali-
ja terveysvaliokunta vielä selvittää,
voitaisiinko asia hoitaa lakiehdotuksen eduskuntakäsittelyn
yhteydessä.
Työttömyysturvan kannustavuuden lisääminen
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
kannattaa työttömyysturvan kannustavuuden lisäämistä säätämällä työttömyysturvan
aktiivikorotukset etuoikeutetuiksi toimeentulotuessa ja pidentämällä asumistuen
tarkistuksen lykkäysaikaa. Muutoksilla kannustetaan työtöntä osallistumaan
työvoimapoliittisiin aktiivitoimiin ja ottamaan vastaan
lyhytaikaisiakin työsuhteita.
Puolison tuloihin perustuvan tarveharkinnan poistaminen työmarkkinatuesta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
pitää tasa-arvon toteutumisen kannalta hyvin tärkeänä,
että työmarkkinatuen saajan puolison tulojen perusteella
suoritettavasta tarveharkinnasta luovutaan.
Puolison tulojen perusteella suoritettu tarveharkinta on kohdistunut
useimmiten naisiin. Viime vuonna naisia oli puolison tulojen takia
alennettua työmarkkinatukea saaneista 64 % ja
kokonaan ilman työmarkkinatukea jääneistä 82 %.
Puolison tuloihin perustuvan tarveharkinnan poistaminen kannustaa
työn vastaanottamiseen tilanteissa, joissa molemmat puolisot
ovat työmarkkinatuella.Heidän kohdallaan työmarkkinatuen
sidonnaisuus puolison tuloihin on merkinnyt sitä, että työn
vastaanottaminen on pienentänyt perheen muita tuloja.
Työllistymisrahakokeilu
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
kannattaa määräaikaista, alueellista
työllistymisrahakokeilua. Kokeilulla kannustetaan pitkäaikaistyöttömiä työn
vastaanottamiseen tekemällä työttömyysturvan
ja työn välinen siirtymäkausi helpommaksi
maksamalla työmarkkinatukea yhdeltä kuukaudelta
samanaikaisesti palkan kanssa.
Lakiehdotuksen mukaan työmarkkinatuki myönnetään
työllistymisrahana pitkäaikaistyöttömälle,
joka ottaa vastaan vähintään kolme kuukautta
kestävän palkansaajan työssäoloehtoon
luettavan työn. Työmarkkinatuki maksetaan työllistymisrahana
yhden kuukauden ajalta työsuhteen alkamisesta lukien. Työllistymisrahan
saamisen edellytyksenä on, että henkilö asuu
työsuhteen alkaessa jossakin kokeilukunnassa. Työllistymisrahaa
ei myönnetä henkilölle, joka työllistyy
palkkatuettuun työhön. Kokeilun on tarkoitus olla
voimassa kolmen vuoden ajan.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
pitää tärkeänä, että työllistymisrahan
tavoitteena olisi kannustamisen lisäksi työllistymiseen
liittyvän byrokratian ja hetkellisen toimeentuloepävarmuuden
vähentäminen. Näihin tavoitteisiin lakiehdotuksen
mukainen malli ei vastaa kovin hyvin.
Työllistymisrahaa haettaisiin enintään
2 viikkoa ennen työn alkamista työ- ja elinkeinotoimistosta,
joka antaisi asiasta lausunnon Kansaneläkelaitokselle.
Lausunto annettaisiin työsuhteen alkamisen jälkeen.
Työllistymisrahan saamiseen liittyvät ehdot ja
hakumenettely asettavat haasteita tiedotus- ja neuvontapalveluille, jotta
kaikki työllistymisrahaan oikeutetut saavat tuen. Myös
työllistymisrahan maksaminen saattaa viivästyä niin,
että toimeentulo ehtii vaarantua.
Ehdotuksen mukaan työllistymisraha koskee vain yli
3 kuukautta kestävän työn vastaanottamista,
joten se ei korjaa lyhytaikaisten töiden vastaanottamiseen
liittyviä byrokratia- ja toimeentulo-ongelmia. Valiokunta
on huolissaan siitä, että ehdotettu malli ei poista
ydinongelmaa toimeentulokatkoksesta. Valiokunta pitää tärkeänä,
että työllistymisrahakokeilu toteutetaan sellaisella
maksatusmallilla, että työllistyvä ihminen
voi luottaa siihen, että ylimääräinen työllistymiskannustin
eli yhden kuukauden työmarkkinatuki maksetaan ilman ikävää katkosta toimeentuloon.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
edellyttää, että sosiaali- ja terveysvaliokunta
selvittää, voitaisiinko työllistymisrahakokeilu
toteuttaa yksinkertaisemman mallin pohjalta siten, että työmarkkinatuen
maksaminen jatkuisi normaalisti, ilman katkoksia, yhden kuukauden
ajan työllistymisen jälkeen niiden työllistyvien
työttömien osalta, jotka ovat kokeilun
piirissä. Lisäksi valiokunta toivoo, että sosiaali-
ja terveysvaliokunta etsii mallin, joka kannustaa vastaanottamaan
myös 3 kuukautta lyhyempiä työsuhteita. Mallin
tulisi rohkaista lyhyiden työsuhteiden vastaanottamiseen
myös vähentämällä toistuvista
omavastuista johtuvia ongelmia.