Yleisperustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Työterveyshuollon merkitys ja sen kehittämisen haasteet

Valiokunta on lukuisissa yhteyksissä korostanut työterveyshuollon keskeistä merkitystä ja vastuuta pyrittäessä huolehtimaan työikäisen väestön terveyden ja työkunnon säilymisestä. Työelämän koventuminen, joustamisvaatimusten, kiireen ja stressin lisääntyminen sekä johtamiseen liittyvät ongelmat näkyvät monilla työpaikoilla työilmapiirin heikkenemisenä sekä mielenterveysongelmien ja niiden johdosta tapahtuvien eläköitymisten lisääntymisenä. Työterveyshuollolta odotetaan yhä merkittävämpää panosta työelämän laadun parantamiseen liittyvässä työssä. Työterveyshuollon tulisi olla niin työntekijöiden kuin työnantajienkin apuna havaitsemassa epäkohtia paitsi fyysisissä työoloissa myös työhyvinvointiin vaikuttavilla osa-alueilla, kuten työpaikkakiusaamisessa, työntekijöiden mahdollisuuksissa vaikuttaa omiin töihinsä ja muutoksia koskevassa tiedonsaannissa.

Työterveyshuoltolaki ja työturvallisuuslaki on uudistettu tämän vuosituhannen puolella. Molemmissa laeissa lähdetään siitä, että työterveyshuolto on keskeinen tekijä kartoitettaessa työpaikan fyysisiä ja psyykkisiä uhkatekijöitä ja mietittäessä toimenpiteitä, joilla niihin pystytään puuttumaan.

Kuntoutusta koskevaa lainsäädäntöä on viime vuosina kehitetty siten, että varhainen puuttuminen ja kuntoutukseen lähettäminen olisi mahdollista jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset merkit työkyvyn heikkenemisestä ilmenevät. Työterveyshuollolla on keskeinen tehtävä kuntoutustarpeen varhaisessa toteamisessa ja kuntoutukseen ohjaamisessa. Valiokunta korostaakin erityisesti työterveyshuollon kokonaisvaltaista otetta potilaiden terveyteen liittyvien uhkien kartoittamisessa ja havaitsemisessa sekä ennaltaehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen järjestämisessä.

Työterveyshuoltoon kohdistuvat odotukset ja haasteet ovat erittäin suuret. Käytännössä työikäisen väestön terveydenhuollon taso riippuu pitkälti työterveyshuollon toimivuudesta. Työterveyslääkärin ammattitaidosta ja kokonaisvaltaisesta tutkimusotteesta riippuu paitsi työntekijöiden työolosuhteisiin liittyvien vaivojen ennaltaehkäisy ja hoito myös monien piilevien vaaratekijöiden ja sairauksien varhainen toteaminen, koska työterveyshuollon palvelut ovat usein ainoita terveyspalveluita, joita työntekijä säännöllisesti käyttää.

Jotta työterveyshuolto pystyy vastaamaan kaikkiin sille asetettuihin haasteisiin, on tärkeää, että työterveyshuollossa toimivilla on korkeatasoinen, laaja-alainen koulutus ja monipuolista kokemusta. Tästä syystä valiokunta pitää tarpeellisena työterveyslääkärien erikoistumiskoulutuksen laadullista ja määrällistä kehittämistä.

Työterveyshuollon erilaiset järjestämistavat

Työterveyshuoltolain mukaan työnantaja voi järjestää työterveyshuollon omalla tai toisen työnantajan kanssa yhteisellä työterveysasemalla taikka hankkimalla palvelut yksityiseltä terveyspalvelujen tuottajalta tai terveyskeskukselta.

Työterveyshuollon järjestämisellä ja siinä tehdyillä ratkaisuilla on vaikutusta työterveyshuollon mahdollisuuksiin selviytyä erityisesti työilmapiirin kehittämiseen liittyvistä haasteista. Valiokunta painottaa työpaikkojen ja yritysten omien työterveysasemien merkitystä. Yrityksen oman työterveysaseman henkilöstö voi saada paljon informaatiota työpaikan olosuhteista epävirallisten kontaktiverkostojen kautta, luottamus- ja työsuojeluhenkilöstöltä sekä osallistumalla erilaisten kehittämistyöryhmien työhön. Näin sillä on hyvät valmiudet olla mukana vaikuttamassa yrityksen henkilöstöpolitiikan, sisäisen tiedotuksen ja johtamistapojen kehittämiseen työhyvinvointia lisäävään suuntaan.

Taloudellisten tehokkuusvaatimusten myötä työterveyshuolto on monissa tapauksissa päätetty ulkoistaa ja korvata työpaikan yhteydessä toimiva työterveysasema yksityiseltä terveyspalvelujen tuottajalta tai terveyskeskukselta ostettavilla työterveyslääkärin ja -hoitajan palveluilla. Jopa sadan eri työpaikan työterveyshuolto voi olla saman työterveyslääkärin tai -hoitajan hoidettavana, mikä ei voi olla vaikuttamatta hänen mahdollisuuksiinsa perehtyä kunkin työpaikan tilanteeseen. Työpaikan ulkopuolella toimivan työterveyslääkärin tai -hoitajan mahdollisuudet havaita työpaikan ongelmia jäävät yleensä harvoin toteutettavien työpaikkakäyntien varaan. Koska jokaisesta työpaikkakäynnistä laskutetaan erikseen, työnantajat saattavat suhtautua niiden lisäämiseen varauksellisesti eivätkä aina näe niiden tarpeellisuutta. Samoista syistä myös työterveyshuollon edustajien osallistuminen työpaikan kehittämistyöhön voi jäädä vähäiseksi.

Valiokunta pitää työterveyspalvelujen ulkoistamiskehitystä työterveyshuollon sisällöllisen ja menetelmällisen kehittämisen kannalta ongelmallisena. Valiokunta pitää tärkeänä, että työterveyshuollon ulkoistamiskehitystä seurataan ja selvitetään, miten työterveyshuollon sisältöä ja menetelmiä voidaan kehittää siten, että ne vastaavat paremmin työhyvinvoinnin edistämiseksi asetettuja laajoja tavoitteita.

Työterveyslääkärien pätevyysvaatimukset ja erikoislääkäreiden puute

Työterveyshuoltolain mukaan työterveyshuollossa toimivalla lääkärillä tulee olla työterveyshuollon erikoislääkärin pätevyys tai muun laillistetun lääkärin pätevyys ja työterveyshuollon toteuttamiseen tarvittava koulutus. Ne, jotka olivat lain tullessa voimaan päteviä toimimaan työterveyshuollossa, ovat kuitenkin edelleen päteviä entisiin tehtäviinsä. Hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta annetun asetuksen mukaan työterveyshuollossa päätoimisesti toimivan lääkärin tulee olla työterveyshuollon erikoislääkäri ja osa-aikaisesti toimivalla lääkärillä tulee olla vähintään seitsemän opintoviikon laajuinen työterveyshuollon koulutus.

Säädettäessä työterveyshuoltolakia ei otettu kantaa siihen, tuleeko kaikkien päätoimisten työterveyslääkäreiden olla työterveyshuollon erikoislääkäreitä. Tätä koskeva päätös on tehty annettaessa edellä mainittua asetusta. Päätöksen seurauksena työterveyshuollossa pitkään toimineet lääkärit eivät ole päteviä hakemaan mitään nykyistä tehtäväänsä vaativampaa tehtävää, vaikka heillä olisi muu soveltuva erikoislääkäritutkinto ja paljonkin täydentäviä opintoja työterveydestä, elleivät he suorita työterveyshuollon erikoislääkärin tutkintoa. Tämän seurauksena suuri osa työterveyshuollon erikoislääkärikoulutukseen ilmoittautuneista on pitkään alalla toimineita, keski-ikäisiä työterveyslääkäreitä.

Valiokunta pitää tärkeänä, että työterveyshuollon lääkärit ovat hyvin koulutettuja ja heillä on työterveyshuollon vaatimat erityistaidot ja -tiedot. Valiokunta katsoo kuitenkin, että erikoislääkäritutkinnon vaatiminen kaikilta alalla jo pitkään toimineilta, urallaan eteenpäin pyrkiviltä työterveyslääkäreiltä on ongelmallista ja voi johtaa epätarkoituksenmukaiseen koulutusvoimavarojen käyttöön. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus selvittää, olisiko mahdollista luoda järjestelmä, jolla pitkään alalla toimineet työterveyslääkärit voisivat osoittaa pätevyytensä ilman erikoistumiskoulutusta. Näin saataisiin erikoistumispaikkojen jonot lyhenemään ja rajalliset voimavarat ohjattua niiden lääkäreiden erikoistumiskoulutukseen, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa työterveyshuollon palveluksessa.

Valiokunta kiinnittää huomiota lakiehdotuksen mukaisen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen mahdollisiin vaikutuksiin terveyskeskusten lääkäritilanteeseen. Kuntien terveyskeskuksilla on pulaa paitsi työterveyshuollon erikoislääkäreistä myös yleislääkäreistä ja työterveyshuoltoon erikoistuvista lääkäreistä. Vaarana on, että nykyistä suuremmassa määrin yksityisellä sektorilla suoritettava työterveyslääkärien erikoistumiskoulutus vetää kunnalliselta terveydenhuollolta työvoimaa erikoistumiskoulutukseen ja syventää edelleen työvoimapulaa terveyskeskuksissa.

Lakiehdotus työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen tehostamisesta

Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksessa pullonkaulaksi on muodostunut pakollinen puolen vuoden työterveyslaitosjakso. Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksessa olevista 553 henkilöstä noin 120 on sellaisia, joilta puuttui käytännöllisesti katsoen vain kyseinen työterveyslaitososuus. Nykyisellään työterveyslaitoksella on 12 erikoistumispaikkaa, joista 5 on aluetyöterveyslaitoksissa. Hallituksen esityksen mukaan paikkoja on tarkoitus saada 5 lisää, jolloin puolivuotisen koulutuksen voisi läpäistä 34 koulutettavaa vuodessa.

Valiokunta pitää tärkeänä, että työterveyslaitososuudelle pääsyä helpotetaan, ja ehdottaa, että vuoden 2005 valtion talousarviossa työterveyslaitokselle osoitettava määräraha mitoitetaan siten, että sillä pystytään rahoittamaan yhteensä yhden opettajan ja kahdeksan erikoistujan virkojen perustaminen. Valiokunta korostaa lisäksi pitävänsä tarpeellisena edelleen kehittää niitä poikkeuskoulutusjärjestelyjä, joilla työterveyslaitososuuden suorittaminen on tehty mahdolliseksi olemalla työterveyslaitoksella esimerkiksi yhtenä päivänä viikossa ja tekemällä erilaisia täydentäviä opintoja.

Sivistysvaliokunta on lausunnossaan esittänyt huolensa siitä, että hallituksen esitykseen sisältyvät muutokset rahoitetaan siirtämällä määrärahat erikoissairaanhoitolain mukaisesta tutkimustoiminnasta. Kliinisen tutkimuksen tukemiseen tarkoitettu EVO-rahoitus on supistunut vuoden 1999 valtion talousarvion 360 miljoonasta markasta (60 547 653 euroa) nyt esitettyyn 38 047 000 euroon. Sivistysvaliokunta pitää kestämättömänä syntynyttä tilannetta, jossa kliinisen tutkimuksen rahoitus vähenee edelleen.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta yhtyy sivistysvaliokunnan huoleen tutkimus-EVOon osoitetun rahoituksen supistumisesta ja sen vaikutuksista kliinisen lääketieteellisen tutkimuksen edellytyksiin. Tutkimus-EVOa käytetään lääketieteelliseen ja terveystieteelliseen tutkimustoimintaan, jota tehdään yliopistollisissa keskussairaaloissa, keskussairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Siitä rahoitetaan muun muassa tutkimuspotilaiden laboratorio- ja röntgentutkimuksia, poliklinikkakäyntejä ja hoitopäiviä. Yliopistosairaaloilla on merkittävä rooli uuden lääketieteellisen tiedon luomisessa ja soveltamisessa sekä sen välittämisessä tuleville lääkäreille. Tutkimus ja koulutus ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Kliinisen tutkimuksen aseman heikentyminen voi johtaa paitsi koulutuksen myös hoidon laadun heikentymiseen.

Yliopistollisen keskussairaalan tehtävänä on koordinoida lääketieteellistä ja terveystieteellistä tutkimusta ja kehittää terveydenhuoltoa yhteistyössä alueen terveydenhuollon toimintayksikköjen kanssa. Jos määräraha pienenee merkittävästi, vaarana on, että tutkimustoiminta keskittyy yksinomaan yliopistollisiin sairaaloihin ja keskussairaaloihin, jolloin tutkimustoiminta terveyskeskuksissa vähenee. Terveyskeskuksissa tehdyn tutkimustoiminnan tukeminen on antanut terveyskeskusten lääkäreille ja muille ammattihenkilöille mahdollisuuden syventää ja ylläpitää tietojaan sekä tehdä tutkimusta ammatillista erikoistumista varten. Siten terveyskeskuksissa toimivien lääkärien ei tarvitse hakeutua pois terveyskeskustyöstä jatko-opintojen tai tutkimuksellisen työn vuoksi. Tämä on erityisen tärkeää, kun hoitoonpääsyn turvaamista koskeva lainsäädäntö tulee voimaan, jotta voidaan turvata lääkärien pysyvyys terveyskeskustyössä.

Lakiehdotuksen mukaan valtion varoista aletaan maksaa korvausta yksityisillä työterveysasemilla työskentelevistä erikoistuvista työterveyslääkäreistä aiheutuvista kustannuksista. Esityksen perustelujen mukaan yksityinen palvelujen tuottaja maksaisi korvauksesta palkkiota yliopiston hyväksymälle kouluttajalle, jonka tehtävänä on vastata koulutusedellytysten ylläpitämisestä ja seurata erikoistuvan henkilökohtaisen koulutussuunnitelman toteutumista. Hallituksen esityksestä ei käy ilmi, millä perusteella työterveyslaitoksen kautta annettava koulutuskorvaus kanavoituisi yksityisten työterveyshuollon palvelujen tuottajille ja minkälaisille sopimuksille ja millaiselle valvonta- ja seurantajärjestelmälle korvauksen maksaminen perustuisi.

Sivistysvaliokunta on lausunnossaan painottanut, että pääsääntöisesti työterveyshuollon erikoistumiskoulutus on tarkoituksenmukaista hoitaa yliopistojen ja työterveyslaitoksen voimin. Hallituksen esityksen tarkoittamat muutokset eivät saa johtaa koulutuksen siirtämiseen kokonaan yksityiselle sektorille.

Valtioneuvoston 11.4.2002 tekemän periaatepäätöksen mukaan vuosina 2003—2005 siirretään 8 miljoonaa euroa erikoissairaanhoitolain mukaiseen tutkimustoimintaan tarkoitetusta valtion korvauksesta lääkäri- ja hammaslääkärikoulutukseen tarkoitettuun korvaukseen. Normaaliin käytäntöön palataan vuonna 2006.

Valiokunta ehdottaakin, että lakiehdotus tulee voimaan porrastettuna siten, että vuonna 2005 ohjataan 1 200 000 euroa lakiehdotuksen mukaisesti yliopistoille ja työterveyslaitokselle käytettäväksi työterveyshuollon erikoislääkärikoulutukseen. Koko laajuudessaan lakiehdotus ehdotetaan tulevaksi voimaan vasta vuoden 2006 alusta. Tämä tulee tehdä siten, ettei tutkimusEVO enää vähene vuonna 2006.

Lisäksi valiokunta ehdottaa, että laki säädetään määräaikaisena siten, että se on voimassa 31.12.2009 asti. Valiokunta edellyttää, että järjestelmän toimivuutta valvotaan seurantatutkimuksella, josta ilmenevät muun muassa lain vaikutukset työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen laatuun, valmistuvien työterveyshuollon erikoislääkäreiden määrään sekä lääkäreiden saatavuuteen kuntien terveyskeskuksiin. Tutkimuksen tuloksista tulee antaa selvitys työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 31 päivään joulukuuta 2007 mennessä (Valiokunnan lausumaehdotus).