Kiinassa käynnistyi vuoden 2020 alussa uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tartuntatautiepidemia. Tauti levisi nopeasti Kiinan ulkopuolelle. Suomessa valtioneuvosto totesi yhdessä tasavallan presidentin kanssa 16.3.2020 Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi.
Koronavirusepidemia ja sen rajoittamistoimet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa yritysten taloudelliset toimintaedellytykset ja näin ollen myös työn tarjoamisen edellytykset ovat heikentyneet voimakkaasti lyhyessä ajassa. Tämä on johtanut muun muassa lomautusten poikkeuksellisen nopeaan kasvuun.
Työmarkkinakeskusjärjestöt EK ry, KT Kuntatyönantajat, SAK ry, STTK ry ja Akava ry tekivät 18.3.2020 esityksen hallitukselle toimenpiteistä yritystoiminnan, työllisyyden ja toimeentulon turvaamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa talouden kriisissä. Järjestöt esittivät muun muassa toimia, joilla alennetaan työllistämisen kustannuksia, joustavoitetaan työlainsäädäntöä ja samanaikaisesti parannetaan työttömiksi tai lomautetuiksi joutuneiden palkansaajien sosiaaliturvaa.
Lomautetun kannalta on keskeistä, että hän saa lomautusajalta maksettavan työttömyysetuuden ilman aiheettomia viivytyksiä. Lomautusten nopea kasvu epidemian aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa kuitenkin vaarantaa työ- ja elinkeinotoimistojen palvelukyvyn ja siten myös työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanon, ja riski palvelukyvyn heikkenemisestä kasvaa myös, mikäli toimistojen henkilöstöä sairastuu laajamittaisesti COVID-19-virukseen.
Hallituksen esityksen tarkoituksena on turvata lomautettujen toimeentulo sekä sujuvoittaa työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanoa COVID-19-epidemian aikana. Esityksessä ehdotetaan, että 16.3.2020 tai sen jälkeen lomautetulla on oikeus työttömyysetuuteen muun muassa yritystoiminnan ja opintojen estämättä. Työttömyysetuuden maksaminen lomautetulle edellyttää nykytilaa vastaavasti, että lomautettu ilmoittautuu työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon ja hänen oikeudestaan työttömyysetuuteen annetaan työvoimapoliittinen lausunto. Lomautetuilla säilyy myös työttömyysturvalaissa tarkoitettu velvollisuus ottaa vastaan työnantajan tarjoamaa työtä.
Määräaikaisen lain ehdotetaan olevan voimassa 31.7.2020 saakka. Lakiehdotus on osa kokonaisuudesta, johon kuuluu myös työlainsäädännön sekä työttömyysturvalainsäädännön muutoksia. Lomauttamisen helpottamista koskevat työlainsäädäntömuutokset on linjattu olevan voimassa 30.6.2020 saakka. Työmarkkinajärjestöt ovat painottaneet, että työttömyysturvaa koskevien parannusehdotusten tulee olla voimassa yhtä kauan. Valiokunta pitää työttömyysturvalain 31.7.2020 saakka ulottuvaa voimassaoloa kuitenkin tarpeellisena, jotta koronavirustilanteen aiheuttama lomautettujen työntekijöiden työttömyysturva-asioiden käsittelyruuhka ehditään työ- ja elinkeinotoimistoissa hoitaa. Työttömyysturvalain osalta kysymys on siitä, kuinka kauan on tarvetta poiketa nykyisistä työvoimapoliittisten edellytysten tutkimisesta. Valiokunta katsoo, että tällä kysymyksellä ei ole riippuvuussuhdetta siihen, kuinka pitkään työnantajalla on oikeus lomauttaa työntekijä tämän esityksen kanssa samaan aikaan ehdotetun (HE 26/2020 vp) väliaikaisen lain mukaisilla edellytyksillä.