Perustelut
Valtiontalouden tarkastusvirasto toimii EU:n vakaussopimuksessa
sekä Euroopan unionin lainsäädännössä tarkoitettuna
riippumattomana finanssipolitiikan valvontaelimenä, jonka
tulee valvoa julkisen talouden monivuotisen suunnitelman laadintaa
ja toteutusta, makroennusteiden luotettavuutta sekä vakaus-
ja kasvusopimuksen noudattamista. Nyt käsillä olevaan
kertomukseen on koottu finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan
keskeiset havainnot.
Tarkastusvirasto toteaa Suomen noudattaneen vakaus- ja kasvusopimusta
vuonna 2013, mutta kiinnittää huomiota siihen,
että vuonna 2014 rakenteelliseen jäämään
voi muodostua merkittävä poikkeama. Tarkastusvirasto
katsoo, että kevään 2014 ennusteiden
mukaan Suomi näyttää noudattavan vakaus-
ja kasvusopimusta keskipitkällä aikavälillä,
mutta korostaa pitkän aikavälin julkisen talouden
haasteita. Virasto painottaa rakennepoliittisen ohjelman merkitystä julkisen
talouden vakauttamisessa ja katsoo, että rakennepoliittinen
ohjelma tulee toteuttaa ja toimeenpanna viivytyksettä ja
tehokkaasti.
Valtiovarainvaliokunta ei ota kantaa tarkastustyön
varsinaiseen toteutukseen, mutta toteaa, että kertomus
antaa hyvän kuvan finanssipolitiikan tarkastukseen ja valvontaan
liittyvistä havainnoista. Se parantaa osaltaan finanssipolitiikan
läpinäkyvyyttä ja uskottavuutta. Myös
tarkastusviraston suositukset vastaavat hyvin valtiovarainvaliokunnan
näkemyksiä.
Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota
rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoon ja toteaa, että tarve
ohjelmaan sisältyvien toimien tehokkaaseen täytäntöönpanoon
on entisestään korostunut. Tämä johtuu
siitä, että julkisen talouden näkymät
ovat heikentyneet raportin julkistamisen jälkeen ja valtioneuvosto
on arvioinut, että julkisen talouden rakenteellisessa rahoitusasemassa
on keskipitkän aikavälin tavoitteen saavuttamista
vaarantava merkittävä poikkeama. Valtiovarainministeriön
15.9.2014 julkaiseman arvion mukaan rakenteellinen alijäämä on
1,2 prosenttia vuonna 2014, 1,3 prosenttia vuonna 2015 ja 1,2 prosenttia
vuonna 2016. Maaliskuussa 2013 asetetun tavoitteen mukaisesti keskipitkän
aikavälin tavoitteena oli 0,5 prosentin rakenteellinen
alijäämä, mikä näytti vielä kevään
2014 ennusteiden mukaan toteutuvan.
Valiokunta painottaa, että rakennepoliittisen ohjelman
toimeenpanoa ja konkretisointia ei ole varaa lykätä,
vaan on ehdottoman välttämätöntä toteuttaa
viivytyksettä ja täysimääräisesti
ne rakennepoliittisen ohjelman mukaiset toimenpiteet, joilla voidaan
kuroa umpeen julkisen talouden kestävyysvajetta.