Eduskunnan täysistunnossa käytiin torstaina 13.11. lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta Krääsätalous kuriin – suomalaisyritysten ja kuluttajien oikeuksien puolesta (KAA 7/2025 vp).
Aloitteessa vaaditaan, että eduskunta kieltää ultrapikamuodin ja krääsäkaupan mainonnan ja selvittää mahdollisuutta vaikuttaa krääsäkaupan kasvuun verotuksen keinoin. Aloitteen mukaan kiinalaiset krääsäverkkokaupat, kuten Temu ja Shein, ovat vieneet kertakäyttökulutuksen kestämättömyyden uudelle tasolle ja syövät suomalaisyritysten elinvoimaa sekä vaarantavat ympäristön, työntekijöiden oikeudet ja kuluttajien turvallisuuden.
Lähetekeskustelussa kansanedustajat tukivat aloitetta ja totesivat sen monella tapaa tarpeelliseksi. Kulutuskulttuuriin ja halpatavaroiden markkinointiin on edustajien mukaan tärkeä kiinnittää huomiota. Toisaalta esiin nostettiin myös eurooppalaisen verkkokaupan kilpailun vääristyminen, pakettirallin kestämättömyys ja tuotteiden turvallisuus. Aloitteen tekijät saivat laajasti kiitosta tärkeän aloitteen tekemisestä.
Lähetekeskustelussa käytettiin yhteensä 30 puheenvuoroa. Keskustelun päätteeksi asia lähetettiin talousvaliokuntaan.
Mikä on kansalaisaloite?
Kansalaisaloite on vähintään 50 000 äänioikeutetun Suomen kansalaisen tekemä aloite, joka sisältää ehdotukset lain säätämisestä tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä sekä ehdotuksen perustelut.
Krääsätalous kuriin -kansalaisaloite keräsi alkuvuodesta 50 712 allekirjoitusta, ja se luovutettiin eduskunnalle lokakuussa. Tämänpäiväisen lähetekeskustelun jälkeen aloite palaa täysistuntoon, kun talousvaliokunta on saanut mietintönsä valmiiksi.