Eduskunta yhtyy valtioneuvoston kantaan ja kannattaa Omnibus I -ehdotukseen sisältyvien muutosehdotusten tavoitteita sääntelyn yksinkertaistamisesta ja yritysten hallinnollisen taakan vähentämisestä. Suuren valiokunnan lausuntoon sisältyy eriävä mielipide (sd., vihr., vas.)
Euroopan komissio on sitoutunut järkeistämään ja yksinkertaistamaan EU-lainsäädännön sisältämiä raportointivaatimuksia. Tavoitteena on vähentää hallinnollista rasitetta yleisesti 25 %:a ja pienten ja keskisuurten yritysten osalta 35 %:a vuoteen 2029 mennessä.
Suuri valiokunta toteaa, että yritysten näkökulmasta lopputuloksen tulisi olla mahdollisimman tarkoituksenmukainen, selkeä ja käytännössä toteuttamiskelpoinen. Näin turvattaisiin yritysten tehokas toiminta ja tasavertaiset kilpailuolosuhteet sisämarkkinoilla sekä mahdollisuus pitkäjänteisiin investointeihin.
Komission ehdotuksen mukaan raportointivelvollisuus koskisi jatkossa vain sellaisia yrityksiä ja konserneja, joiden palveluksessa on yli 1 000 työntekijää ja joiden liikevaihto on suurempi kuin 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma suurempi kuin 25 miljoonaa euroa.
Rajoituksen vaikutukset ovat merkittäviä liittyen mm. vastuullisten liiketoimintamallien rakentamiseen, työntekijöiden asemaan, ympäristövastuuseen ja sosiaalisten oikeuksien globaaliin parantamiseen. Toisaalta ehdotusten arvioidaan vähentävän pk-yritysten sääntelytaakkaa, kohtuullistavan kestävyysvelvoitteita, selkeyttävän yritysten toimintaympäristöä ja parantavan siten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä.
Suuri valiokunta katsoo erikoisvaliokuntien tavoin, että komission ehdotusten hyväksyminen edellyttäisi myös finanssialaan kohdistuvien raportointivelvollisuuksien uudelleentarkastelemista. Komission ehdotuksessa ei ole huomioitu ehdotusten vaikutuksia rahoitusmarkkinasääntelyn velvoitteisiin tai laajemmin finanssialan tietotarpeisiin.
Yritysvastuudirektiivin yksinkertaistamisen osalta suuri valiokunta kiinnittää huomiota sen varmistamiseen, että muutoksilla todella saavutetaan tavoiteltu hallinnollisen taakan keventyminen. Se pitää siksi tärkeänä mm. huolehtia raportointivelvollisuuksien yhteensovittamisesta muun EU-lainsäädännön kanssa.
Suuri valiokunta korostaa, että muutokset direktiivin sisältöön on pyrittävä tekemään niin, että päätarkoitus yritysvastuutavoitteiden toteutumisesta ja vaikuttavuudesta säilyy. Sääntelyn tulisi esimerkiksi johtaa siihen, että alihankintaketjussa olevat puutteet korjataan ja toiminta muuttuu kestävämmäksi sen sijaan, että vastuullinen yritys vain vaihtaa toimittajaa.
Tuotannon vastuullisuutta ja kestävyyttä korostavat pk-yritykset saavat kilpailuetua kestävyysraportoinnista ja tiedon jakamisvelvoitteesta. Suuri valiokunta kantaa huolta siitä, että vastuullisesti toimivien suomalaisten yritysten mahdollisuus saada kilpailuetua saattaa heiketä ehdotuksen johdosta.
Suuri valiokunta kiinnittää huomiota myös ehdotusten tulkinnanvaraisuuteen riskiperusteisen lähestymistavan osalta sekä siviilioikeudellisen vastuun poistamisen ja oikeussuojakeinojen rajaamisen direktiivin tehoa heikentävään vaikutukseen, ja toivoo, että komission ehdotusta voitaisiin kehittää neuvottelujen kuluessa.
Suuri valiokunta katsoo, että hiilirajamekanismiin ehdotetut yksinkertaistukset on toteutettu hyvin ja ne vähentävät merkittävästi yritysten hallinnollista taakkaa säilyttäen samalla alkuperäisen asetuksen tavoitteet päästöjen vähentämiseksi. Tullin arvion mukaan asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäisi Suomessa jopa 92 % nykyisistä velvollisista yrityksistä, mutta samalla 99 % päästösisällöstä pysyisi mekanismin piirissä.
Suuren valiokunnan lausunto (SuVL 1/2025) ja eriävä mielipide
Suuri valiokunta sai asiasta lausunnot ympäristövaliokunnalta, talousvaliokunnalta ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalta.
Valtioneuvoston kirjelmän eduskuntakäsittelyn tiedot ja kaikki asiakirjat:
U 13/2025 – kestävyysraportoinnin ja huolellisuusvelvoitteiden vaatimukset, hiilirajamekanismi
Lue lisää:
Suuressa valiokunnassa asiantuntijakuulemiset Omnibus I -paketista (tiedote 7.5.)
Suuri valiokunta käsitteli hiilidioksidiraja-arvoasetuksen muutoksia ja Omnibus-ehdotuksia (tiedote 25.4.)
Suuri valiokunta päätti kannat neuvotteluihin ensimmäisistä yritysten hallinnollista taakkaa keventävistä EU-ehdotuksista (tiedote 11.4.)
Suuren valiokunnan kokousten pöytäkirjat valiokunnan sivulla