Eduskunnan
puolustusvaliokunta puoltaa hallituksen esitystä, jolla ulkomaalaisten
havittelemat kiinteistökaupat tutkitaan etukäteen aiempaa tarkemmin.
Valiokunnan mietintö PuVM 6/2022 hallituksen esityksestä HE 222/2022 valmistui
perjantaina.
Hallitus esitti ja valiokunta kannatti tarkennuksia eräiden
kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annettuun lakiin, valtion
etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annettuun lakiin ja etuostolakiin.
”Valiokunta totesi mietinnössään pitävänsä erittäin tarpeellisena lupalakiin
tehtävää lisäystä, jonka mukaan kiinteistönhankinta ei saa uhata kansallista
turvallisuutta. Tämä tehostaa myös tiedonvaihtoa puolustushallinnon ja
sisäasiainhallinnon välillä, kun kansallinen turvallisuus otetaan huomioon
maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden ja huoltovarmuuden turvaamisen rinnalla”,
valiokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) sanoo.
Puolustusministeriö saa muun muassa selvittää, mistä kiinteistökauppaan aiotut
rahat ovat peräisin. Ulkomaalaisen lupahakemus voidaan myös hylätä, jos hankittava
kiinteistö ei todellisuudessa soveltuisi hakemuksessa ilmoitettuun
käyttötarkoitukseen.
Lakimuutosten myötä valtiolla olisi etuosto-oikeus, jos se olisi tarpeen
kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Valtiolla olisi myös etuosto-oikeus
kiinteistöihin, jotka sijaitsevat enintään kilometrin päässä Puolustusvoimien
tai Rajavartiolaitoksen kohteista. Samalla aika etuosto-oikeuteen pitenee
neljään kuukauteen.
Asuntokaupat ja kaksoiskansalaisten omistuskysymykset jäävät seuraavalle
hallitukselle
Nyt käsiteltävänä olevat lakimuutokset koskevat vain kiinteistökauppoja, eivät
esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden myyntiä. Mahdolliset
lisätiukennukset jäävät seuraavalle, huhtikuun vaalien jälkeen valittavalle
hallitukselle.
”Valiokunta pitää tärkeänä, että puolustusministeriön käynnistämässä
jatkovalmistelussa tarkastellaan kaikkia niitä mahdollisuuksia, joilla
kriittistä infrastruktuuria ja kansallista turvallisuutta voidaan suojata
nykyistä paremmin”, Häkkänen toteaa.
”Valiokunta katsoi, että jatkossa on tarkasteltava muun muassa maanvuokraukseen
ja yritysjärjestelyihin liittyviä kysymyksiä, joissa ei ole samanlaista
ulkomaalaisvalvontaa kuin kiinteistökaupoissa. Myös asunto-osakkeiden ostaminen
ja hallinta voivat muodostaa uhan kansalliselle turvallisuudelle. Lisäksi
tarkasteluun on otettava kaksoiskansalaisuuteen liittyvät omistuskysymykset”,
hän ehdottaa.
Puolustusvaliokunnan mietintö PuVM 6/2022