Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Suomen taloustilanne puhutti kyselytunnilla

Julkaistu 13.11.2025 17.50

​Arkistokuva.

Suomen taloustilanne puhutti kyselytunnilla

Eduskunnan suullisen kyselytunnin aloitti torstaina 13.11. kansanedustaja Joona Räsänen (sd.) kysymällä hallitukselta yritysten investointimahdollisuuksista. ​Edustaja Räsänen totesi Suomen taloudella menevän huonosti, minkä myötä julkinen velkaantuminen on kiihtynyt. Myönteisiäkin merkkejä Räsäsen mukaan kuitenkin on ilmassa.

"Mutta jostain syystä kasvu ei kuitenkaan näytä käynnistyvän. Suurin syy on varmaan tämä epävarmuus, joka vaivaa niin kuluttajia kuin yrityksiä, ja tästä pitäisi päästä eroon, koska lapio ja kuokka on saatava maahan, jotta saadaan investoinnit liikkeelle ja ihmisille töitä. [...] Eri alojen yritykset ovat nyt yhä enenevässä määrin todenneet, että syy epävarmuuteen on itse asiassa hallituksen tempoilevassa politiikassa. Arvoisa pääministeri Orpo, miten arvioitte, että hallituksen aiheuttama epävarmuus on vaikuttanut yritysten investointihalukkuuteen?", Räsänen kysyi.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) mukaan hallituksen politiikka taloudessa ei ole ollut tempoilevaa. Hän toteaa hallituksen vieneen hallitusohjelman mukaisesti määrätietoisesti eteenpäin uudistuksia, joita suomalaiset yritykset ovat tarvinneet. 

Pääministerin mukaan hallitus on vahvistanut kilpailukykyä ja parantanut yrittämisen edellytyksiä sekä työn tarjonnan ja kysynnän lisäämistä. Hän myös totesi Venäjän hyökkäyssodan vaikuttaneen ja yhä vaikuttavan Suomen talouteen:

"Valitettavasti se epävarmuus tulee rajojemme ulkopuolelta, mutta me olemme osaltamme laittaneet kilpailukykyä kuntoon. Meidän kone on valmiina, kun kasvu lähtee liikkeelle", pääministeri päätti vastauksensa.
 
Opposition kansanedustajat toivat kyselytunnilla esiin synkän työllisyystilanteen ja konkurssien suuren määrän. Hallitus sai moitteita toimeentulotuen leikkauksista ja leikkausten vaikutuksista vähäosaisiin kansalaisiin. Oppositio esitti myös haittaverojen käyttöönottoa ja suuryritysten tukien karsintaa. 
 
Pääministeri Orpo toi esiin sen, että vaikka taloustilanteen ympärillä on epävarmuutta, on hetki silti hyvä talouskasvulle: 
 
"Minä tiedän, minullekin tulee postia, miten epävarmuus jäytää suomalaisia. Minä haluan edelleenkin antaa toivoa: Suomessa ovat asiat hyvin, meillä on perusta kunnossa. Nyt on hyvä aika investoida, vaihtaa asuntoa, remontoida, lähteä liikkeelle", pääministeri totesi.
 
​Lisäksi oppositio kysyi kyselytunnilla datakeskuksista, viljelijöiden ahdingosta ja krääsäverkkokauppojen suitsinnasta. Hallituspuolueiden edustajat kysyivät kansalaisten ostovoimasta ja diabetespotilaiden aseman edistämisestä.
Aihealueet
Täysistunto