Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.11

Talousarvioaloite TAA 108/2016 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä opintorahan ja asumislisän korottamiseksi (46 400 000 euroa)

Eduskunnalle

Korkea osaaminen, koulutus ja sivistys ovat olleet Suomen menestyksen perusta koko itsenäisyytemme ajan. Koulutus on myös Suomen tulevan menestyksen ehdoton avaintekijä. Meidän on panostettava osaamiseen ja koulutukseen menestyäksemme kansainvälisesti sekä säilyttääksemme kilpailukykymme. Suomen tulee olla osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen kärkimaa. Korkealaatuinen ja maksuton koulutus on tärkein edellytys sille, että kaikki kansalaiset saavat taustastansa riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet elämässä menestymiseen. Nyt hallituksen kaavailemat leikkaukset uhkaavat murentaa tämän Suomen tulevaisuuden perustan. 

Opintotuki on opiskelijan perusturva. Mihinkään muuhun väestöryhmän perustoimeentuloon ei olla kohdistamassa näin suuria leikkauksia. Tämä kertoo hallituksen välinpitämättömyydestä opiskelijoita ja koulutusta kohtaan. Opiskelijoiden on voitava elää ilman pakkoa ottaa lainaa, ja siksi hallituksen kaavailemat leikkaukset opintotukeen on peruttava. 

Opintotuen heikentäminen ja sen siirtäminen lainapainotteiseksi vähentää koulutuksen tasa-arvoa. Tilanteessa, jossa korkeakoulutettujen työttömien määrä kasvaa, haluaa hallitus lisätä epävarmoille työmarkkinoille siirtyvien opiskelijoiden huolta ja pelkoa velkavankeudesta. Tämä ei luo tulevaisuudenuskoa, vaan pahimmillaan romuttaa sitä. 

Emme hyväksy hallituksen leikkauksia. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 46 400 000 euroa momentille 29.70.55 opintorahan ja asumislisän korottamiseen.  
Helsingissä 30.9.2016 
Anna-Maja Henriksson 
Stefan Wallin 
Mikaela Nylander 
Mats Löfström 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Eva Biaudet