Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.17

Talousarvioaloite TAA 119/2017 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kuntien yhdistymisen taloudelliseen tukeen (25 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomessa on nykyisin hieman yli 300 kuntaa. Yli puolessa kunnista on alle 6 000 asukasta. Kuntien määrä on pienentynyt viime vuosina valtiovallan määrätietoisten toimien seurauksena. Vuonna 1997 kuntia oli vielä 452. Pienet kunnat kattavat puolet maamme pinta-alasta, mutta niissä on vain 15 prosenttia asukkaista ja 10 prosenttia työpaikoista. Meillä on yhdeksän kaupunkia, joissa on yli 100 000 asukasta: Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti ja Kuopio. Näissä kaupungeissa on 37 prosenttia Suomen asukkaista ja 40 prosenttia työpaikoista. 

Visionamme on vahvat peruskunnat myös tulevaisuudessa. Tällä tavalla voidaan turvata lähipalvelut ja paikallisdemokratia. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntauudistuksen myötä suurin osa sosiaali- ja terveydenhuollosta siirtyy 18 uudelle maakunnalle vuodesta 2020 lähtien. Tämä tarkoittaa, että merkittävä osa kunnan tehtävistä siirretään pois paikallisesta päätöksenteosta. Mielestämme kunnilla voisi myös tulevaisuudessa olla vastuu esim. perussosiaalihuollosta. Tässä onnistumiseksi tarvitaan tukea, jotta kunnat voivat solmia vapaaehtoisia kuntaliitoksia täydentämään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Haluamme, että kunnilla on selkeitä ja merkittäviä tehtäviä sen sijaan, että vastuuta siirrettäisiin uusille alueille.  

Haluamme lisätä valtion tukea kuntauudistuksille turvataksemme vahvan kuntakentän myös tulevaisuudessa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 25 000 000 euroa momentille 28.90.31 kuntien yhdistymisen taloudelliseen tukeen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Stefan Wallin 
Eva Biaudet 
Joakim Strand